Maisema ja tila. Katsominen, katse. Harmaa katse, kirkas katse kohti ikkunaa. Kuka huokaa ihastuksesta, kuka kokeillakseen, onko yhä hengissä? Ikkunoiden sisä- ja ulkopinnoilla hengitys, vuosikymmenten katseet, koululaisten, opettajien, pikku balleriinojen, juhlavieraiden, talonmiehen, siivoojan, kirkkokansan, papin, suntion, päihtyvien, tarjoilijoiden, kokin, äitien, isien, lasten, kuolevien, kissan (kulkunen kaulallaan, päästäisen muisto kielellään), Staffordshiren posliinikoirien, lasia vasten törmäävien lintujen ja vangiksi jääneiden kärpästen, yöperhosen, hämähäkin. Sadevesi, kura, tomu ja pöly, lasi ei enää näytä lävitseen vaan heijastaa kuvan takaisin, piiput, joista savu ei täällä nouse koskaan vaijerina ylös pilviin, kulkee kuinka tahtoo tai valahtaa takaisin alas maahan kohti juuria, piiloon, takaisin puuksi, hennot, tukevat rungot, mäntyjen kuparin, tervaleppien kulkuset, käsivarsillaan taivaita tavoittelevat koivut, alastomuuden, pimeän, valon.