Nyt, kun on kesä, elämme yötä päivää lintujen seurassa. Helleöinä nukumme parvekkeen ovi auki. Kuikka huutelee järveltä maisematiedotteita:
"Ensimmäiset tervapääskyt nähty, talitiaiset ovat paritelleet, valtakunnassa kaikki hyvin, vaipukaa nyt takaisin uniinne!"
Tottelemme luontoa. Emme herää siihen, että lehdettömän omenapuun oksalle pysähtynyt kehrääjälintu sukeltaa hämärään huoneeseen. Emme siihenkään, että se tasapainottelee kirja- ja paperipinojen päällä, luisevat varpaat rapisevat, nyt se löytää sopivan jalansijan ja alkaa naputella pienellä nokallaan näppäimistön valkeita koukeroita. Tuo ja tuo, tuo, tuo, tuo ja tuo.
Hetken se hakkaa yksiä ja samoja toukkia, ei saa suuhunsa, kyllästyy äkkiä laihoihin alkupaloihinsa, kunhan kokeili, lehahtaa suu ammollaan takaisin yötaivaalle. Mitkä pidot: gammayökkösiä (kirjain etusiivessään), kirjokehrääjiä, jälkiruoaksi jokunen vaaksiainenkin. Tämä ihana, ihana elämä! Lintu kehrää riemusta ja pyrähtää kevyesti korkeuksiin suuntanaan suojärvi. Koko matkan se hyräilee nimikkolauluaan ja haaveilee kesäheilasta:
"Hän on oma armain, vain minun kokonaan. Läpi metsän holvein me kaksin kuljetaan..."
Heräämme uuteen aamuun. Linnut laulavat, aurinko paistaa sänkyyn. Mietin metsästyshaukkoja ja kirjekyyhkyjä, mustiksi maalattuja autoja, joita kutsuttiin korpeiksi. Mies huutelee alakerrasta ja kertoo, että varis on käynyt taas repimässä roskapussimme. Minä näin sen, kun kävin hengittämässä aamuilmaa. Varis istui naapuritalon savupiipun päällä, raakkui hyvän huomenen ja lehahti kotimme taakse pitoihinsa.
Kohta on meidänkin aamiaisemme aika, mutta vielä on hiljaista, voisin kirjoittaa hetken. Nostan koneen pöydältä syliini, kuvaruutu herää lepotilastaan ja näyttää yölinnun viestin:
A BIRD IS A BIRD IS A BIRD IS A BIRD IS
(Laulun sanat J.Karjalainen: Kehrääjä. 2002.)
Kehrääjä, kehrää kesä talteen. Raksuttele yöt lämpöisillä mäntykankailla. Tee kesäyön taiasta ihme metsään eksyneelle. Läpsyttele siivet yhteen, liihottele lepakkona aamuun kaartuvaa taivasta vasten. Sinä kesäyön aave, joka liian pian häviät. Ensin männynkuorta vasten. Ja sitten yhtenä usvaisena aamuna olet pois. Vain puolukat loistavat kankaalla.
VastaaPoistaKiitos, Ari! Tunnelmoin tuota kaikkea täällä tänään sateisessa Varsovassa.
PoistaMinä olen niin onnellinen siitä, että herätyskellon herätysäänenä on jo pitkään ollut lokkien kirkuna ja aaltojen kohina. Jotenkin herääminen sellaisiin ääniin on paljon helpompaa. En nyt voi sanoa iloitsevani aina kellon soitosta, muttei se myöskään ärsytä. Linnut, niitä lähdemme nyt katsomaan Jäämerelle. Odotan erityisesti lunnien näkemistä.
VastaaPoistaOi lokkeja ja aaltoja! Minulle ennalta-asetetut herätykset aiheuttavat välittömän stressireaktion, se on syvällä minussa, jokin kaukainen ahdistus. Jos tarkkaan mietin, tulee mielikuva vedettävästä herätyskellosta, joka pirisee niin että kaatuu ja kellotaulun lasi menee rikki (luultavasti vinksahtanut muisto). Nykyään sitten nämä kännykkäpiippaukset aamuisin, kaikki patteriherätyskellot aiemmilta vuosikymmeniltä yhtä kamalia. sain miehen papalta joskus kelloradion, jossa oli myös mankka. Yritin siihen viritellä lempimusiikkiani, mutta ei toiminut sekään. En ole oikein aamuihminen, reissuilla heräilen ensimmäisenä ihan kummallisiin kellonaikoihin ihmettelemään, olenko joku ihan eri ihminen.
PoistaJäämeri ja lunnit. Hyvää matkaa teille! Tuo lunni-sanakin on jotenkin niin kaunis. Lunneista tuli mieleeni, oletko lukenut Anna-Kaari Hakkaraisen Purkauksen? Minä en vielä, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/01/anna-kaari-hakkarainen-purkaus