Kirjallisen juhlasunnuntain jälkeinen arkeen asettautuminen. Syksy ja sade.
Juttelin pitkän linjan kirjailijan kanssa luontokokemusten merkityksistä, yksinkertaisesta elämästä, juurista ja lapsuudentarinoista, tapasin kiinnostavia esikoiskirjailijakollegoita ja joitakin jo kauan kirjoittaneita, kustannustoimittajat olivat hurmaavia -- ja vaikka ruoka oli ihanaa, viiniä ihan liikaakin ja palvelu kuninkaallista, eniten tulin ravituksi ja päihdyin juuri kohtaamisista. On ilo huomata, mitä kirjallinen yhteisö voi parhaimmillaan olla: avomielinen, hyväksyvä, lämmin, hulvaton, syvällinen, empaattinen, aito. Yksinäisen työn ahertajana yhteisöön ja pitkään perinteeseen kuuluminen on tavattoman kannattelevaa. Hiukan kuin joku avaisi sateenvarjon, jonka alla kulkea säässä kuin säässä kastumatta. Ei taivu eikä lennä kädestä, niin arvelen ja toivon.
Olen iloinen puolestasi. Kuulostaa tosi kivalta !
VastaaPoistaKiitos, Leena. Syysvärikkäitä terveisiä!
VastaaPoistaVoi miten kauniisti sanottu tämä! Oli ilo tavata.
VastaaPoistaKuulostaa tosiaan ihanteelliselta kohtaamiselta kirjallisuuden merkeissä:)
VastaaPoistaJohanna, kiitos samoin. Joskus taas nähdään. :)
VastaaPoistaVera, kyllä vain. Herkästi tuollaisissa tilaisuuksissa olen tarkkailijana ja nytkin hiukan etukäteen pelkäsin, mutta täysin turhaan. Yllättyin, kertoo saman- ja lämminhenkisyydestä.
Tarkkailijasta osallistujaksi ja lopulta tekijäksi. Tämä on minun haaste. Ensimmäisessä onnistumisia on jo paljon. Jälkimmäisessä vielä vähän.
VastaaPoista