keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Talvista kullanhuuhdontaa


Kirjoittamisessa on se vaihe, että minulla olisi aikaa, mutta toisessa päässä ei, nyt on vain odoteltava. En ole siinä kovinkaan hyvä. Haluan saada valmista enkä kirjoittaa jouluna.

Olen syönyt purkillisen sinivalkoraitaisia Marianneja (joskus ne olivat Marimintejä), etsinyt käsiini läjän kauan sitten kirjoittamiani novelleja, printauttanut miehellä liki sata sivua uutta proosaa, lukenut alkua, huomannut kirjoittavani yhden tarinan sisällä ainakin kolmea eri tarinaa, nostanut sitten katseen papereista petivaatteisiin, ripustellut niitä ulos tuulettumaan, ihmetellyt ahnaana kaiken syöviä pyykkikoreja, päättänyt että muutamalla kunnollisella perusvaatteella per täällä asuva pärjää useamman kulahtaneen hälläväliä missä ois joku paita, onko kukaan nähnyt -rievun sijaan, ehkä niistä jaksaisi joku pitää huoltakin, jatkanut kodin pienimuotoisia raivauspuuhia (laatikko kerrallaan kaadan lakanan päälle, siilaan kankaisella vaskoolillani katinkullan talteen), odotellut niin kovasti ensimmäisiä joulukortteja, jatkanut palelemista, havainnut itsessäni appelsiinimehu, hernekeitto ja kookos -himon, haaveillut pitkistä yöunista, keväästä.

6 kommenttia:

  1. Täällä pakasteherneet- ja idut-himo. Siis noita kahta sekaisin. Minulla on varmaan vihreän puutos, eiväthän nuo kaksi muulta maistu.

    VastaaPoista
  2. Keho puhuu ja tietää! Meillä keskimmäinen lapsista syö mustikoita ja tomaaatteja, ihan käsittämättömiä määriä päivässä. Hän on sellainen ympäri vuoden, syö toki muutakin. :D

    VastaaPoista
  3. Minä haluaisin kirjoittaa muutakin kuin kaikkea pätkittäistä sälää, samana päivänä valmiiksitulevaa, mutta alkuun on vaikea päästä, joku kynnys olisi ylitettävä, epäilen saanko ylitettyäkään.

    Marimintit :) Niitä tuotiin aina laivalta tuliaisiksi, tykkäsin melkein enemmän kuin Marianneista. Miksiköhän tämä uusi, käsittääkseni rajallinen tuleminen ei voinut olla sillä alkuperäisellä nimellä?

    Hassua, että suomalaisille Laiva on aina Ruotsin laiva. Tai Tallinnan. Vaikka onhan niitä muitakin laivoja.

    VastaaPoista
  4. Minä taasen kirjoittaisin mieluusti nyt pikkusälää, jotta näkisin heti valmista. Tulisi balanssi. Isot koneistot ovat jähmeitä ja huoltomiehiä on vähän, ei auta huudella sieltä rattaiden syövereistä, että pankaapa vauhtia nyt. Meitä öljyämistä odottavia, kitiseviä rattaita kun on masiinassa niin monta, jokainen huudahdus keskeyttää itse työn.

    Uskoa vain omiin kykyihin, alat kirjoittaa vain, epäillä ei saa. Kirjoituskilpailut ovat hyviä areenoja harjoitella, arvostelupalveluitakin jotkut käyttävät. Kaikki, mistä saa palautetta, on hyväksi ja auttavat eteenpäin. Sinnikkyys myös. Aina ei ole aika kypsä, sen tuntee kyllä sitten. Minä verryttelin kymmenisen vuotta.

    Juu, minäkin mietin, miksi Marimintit ovat Marianneja. Onneksi maku on sama. Ja väri. :) En muista yhtään, mistä minä aikoinani omani sain. Laivalta (siltä Ruotsin paatilta) ostettiin Daimeja, sellaisia ihan pieniä, ja pyöreä purkillinen kovia hedelmäkarkkeja. Hollantilaisia salmiakkikuvioita oli myös.

    VastaaPoista
  5. Vihjaa sitten jollain tavalla, mikä sen kirjasi nimi on, haluan ehdottomasti lukea!

    Olinkin unohtanut ne pikku-Daimit, ne olivat ihan parhaita tuliaisia, jotenkin luksusta :) Hollantilaiskarkit muistan myös, makua myöten. Niitä kyllä taitaa saada vieläkin.

    VastaaPoista
  6. Juu, vihjailen kyllä. Nyt näyttää, ettei alustava aikataulu pidä. Harmittaa, mutta enpä voi kuin odotella.

    Juu, hollantilaissalmiakkeja saa, mutta ei niissä ole enää ei makuja. Muotoja on.

    VastaaPoista