sunnuntai 22. lokakuuta 2017


Helsingin kirjamessut 26.-29.10. Tervetuloa!

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (WSOY). Torstai 26.10. klo 19.00-19.30. Mika Waltari -lava.
Keskustelen Lumikadun kertojasta Taru Torikan kanssa ja signeeraan tuon jälkeen WSOY:n osastolla 6B48. Tapaamisiin!

P.S. Messulehdessä on virheellistä tietoa, en siis esiinny sunnuntaina.

torstai 5. lokakuuta 2017




Tervetuloa Turun kirjamessuille! Tässä minun ohjelmani:
Su 8.10. klo 10:20-10:50, Agricola-lava. Katja Kaukonen (Lumikadun kertoja), Marianna Kurtto (Tristania) ja Maria Mustranta (Sokeita hetkiä). Haastattelijana Anna-Riikka Carlson.
Su 8.10. klo 11:00-11:30, Kallas-lava. Miksi juuri Eurooppa? Saara Henriksson (Syyskuun jumalat), Katja Kaukonen (Lumikadun kertoja) ja Jani Saxell (Tuomiopäivän karavaani). Haastattelijana Satu-Maria Rastas
Su 8.10. klo 12:45-13:00 Tekstiretriitti (1. kerros, pääsisäänkäynnin liepeillä), jossa luen Lumikadun kertojaa. (Minua ennen ja jälkeeni myös muita kirjailijoita lukemassa omia teoksiaan, suosittelen lämpimästi!)

Tapaamisiin!

Messuilla on esillä useita hienoja uutuusteoksia, niihin kannattaa tarttua ja selata ohjelmistoa vaikka täältä: http://www.kirjamessut.fi/home/ohjelma/.

perjantai 29. syyskuuta 2017


"Yksinäinen lokki lensi raakkuen yli ja laskeutui liitämään aivan aallon harjaa pitkin. Hetken näytti että se sulautui vaahtoon, mutta pian se muutamin voimakkain siiveniskuin oli jo kaukana, menossa yhä etäämmäs merelle päin. Äkkiä herra Huuta halutti seurata mukana.
Mies yskähti, ja katsoi vielä kerran Herra Huuta pitkään, tuumivasti.
- Et ole tainnut kauaa asua tässä kaupungissa?
- En, herra Huu sanoi, ja melkein punastui. Se tuntui olevan jotenkin häpeällistä.
Mies hymähti, mutta ei näyttänyt pahantahtoiselta.
- Sen huomaa, ja oikeastaan hyvä niin.(--)
- Näkemiin nyt, minulla on tuolla yhtä ja toista puuhaa. Mutta jos haluat tulla joskus käymään, niin minut löydät kyllä täältä aina. Minä en kykene lähtemään minnekään meren ääreltä.
(--) Tuuli yltyi, sen kuuli tavasta millä aallot alkoivat yhä nopeammin kaatua rantakiviin. Pisarahuntu pyyhki jo herra Huun kasvoja. Oli selvästi aika lähteä. (--)

Herra Huu katsoi vielä kerran merta ja päätti joskus palata sen luo. Sitten hän kääntyi ja alkoi melkein juosta lämpöä ja kotia kohti."
(Hannu Mäkelä: Herra Huu muuttaa. Otava, 1988. Toinen painos. 82-84.)

Syysmuutto. Hyvästi Reposaaren pieni koti!
(Kuva mieheni ottama.)

tiistai 15. elokuuta 2017

Elokuu. Jäähyväiset kesälomalle eikä sittenkään, nythän kesä vasta on, on yhä lomaileva lapsi, on leikkisä koira, joka on sairastanut koko kesän ja jolle on vihdoin puhallettu pihaaan uima-allas, on kukkiva piha, syysasteri ja -syrikkä, kypsyvät viinirypäleet ja vadelmat, on helteiset yöt, on elokuvat, romaanit ja novellikokoelmat, joille on kerrankin ehtinyt antautua, tarinoiden, lukemisen ilo ja lohtu. Silti aika notkahtaa eteenpäin. Joku on taas kuollut, joku on poistunut keskuudestamme, joku sairastunut, joku menettänyt kerroksen muistiaan (kellarin vai vintin?), ja minä raivaan taloa, luen vanhoja postikortteja, kirjeitä ja päiväkirjoja, kuljen menneessä, muistelen, painan mieleen, otan seinältä lasten piirustukset, teen tilaa nykyhetkelle ja tulevalle. Syksy täyttää kalenteria, on silti vielä illanistumista kesävieraiden kanssa, on terassinmaalaus, on pihajuhlat, on lakkiaisten ja rippijuhlien kiitoskortit. Ja on aikaa kirjoittaa, tehdä työtä: syntyy kolmetoista riviä tai kaksikymmentäkuusi, on sekavia muistiinpanoja, on täysiä ja tyhjiä muistikirjoja, on taustatyökirjoja, joiden laina-aika on käytetty moneen kertaan loppuun, on lehtiä jonkun ullakolta, hautajaiskutsuja ja valokuvia. Iloitsee työstä, iloitsee siitä, että silloin on vapaa eikä muista mitään muuta, ei murehdi mitään, ei ole kokeva, tunteva, kipuileva, monimutkainen minä, ei ole mitään, kirjoittaa vain.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Ateena 12.-24.7. ja kaikki se, mitä ei ole ikuistettu näkyväksi kuvaksi: ylenpalttinen, kirkas valo, joka laveeraa maiseman iltaisin valkean maitomaiseksi; musta joutsen Porto Raftin rantavedessä veneiden ja uimareiden keskellä; hylätyn elokuvateatterin katolla alhaalla maailmassa vaeltavia haukkuva iso musta kerberos; suosittu Cine Paris tähtitaivaan alla, katolla Ateenan yllä Akropolis-näkymin, Cine Avana naapurikorttelissamme loivasti alaspäin viettävine lattioineen; kasvitarhojen ja lammaslaumojen keskellä sijaitseva, tuhansia litroja ihmisverta suodattanut Marathonin tasanko; maaperän kuparinpunainen väri; Jean Moréas'n mukaan nimetty kotikatumme; naapurikerrostalon parvekkeille ahdetut tuuheat, viilentävät metsät; mandariini- ja limepuut, jotka pudottelevat hedelmiään kaduille liiskautumaan ja joiden juuret nostattavat katukivetystä pois paikaltaan; vastapäinen naapuri, joka poimii tyttärensä kanssa parvekkeella puun latvasta limehedelmiä mustaan verkkosäkkiin ja istuu sen jälkeen keittiössä, nostaa jalan pöydälle ja sytyttää tupakan; hedelmien ja vihannesten tuoreus ja makeus; persikan samettikuori, tuoksu ja suupielistä valuva mehu, Retsinan pihkainen kitkeryys, sitruunalimonadit, rapeakuorinen leipä, kultainen hunajaraita kermaisen jogurtin päällä; Ateenan lihahallin koukuissa roikkuvat nyljetyt kanit valkoisissa häntätupsuissaan, kalahalli, jonka tuoksu ja kauttaaltaan tahmainen lattia tyrmäävät sisään aikoneet; metrossa klipsi nenässä matkustava mies, hylätyt talot ja rakennukset ovet ja ikkuna(luuku)t sepposen selällään (tyhjät huoneet laastia ja lasinsirua lattiallaan, tärvellyt seinät, minä kävin täällä, minä olin olemassa täällä, minä asuin täällä, portaat, jotka nousevat ylös mutta eivät vie minnekään, kiipeä ne ylös ja seiso ilmassa, katso maailmaa, jos uskallat, katso nukkuvat kodittomat muovipeitteiden alla ovisyvennyksissä ja viidenkymmenen euron vuokraa rantatuoleista maksavat auringonpalvojat jääpalasammiossa hikoileva shampanjapullo vierellään mutta älä astu tyhjyyteen); sekatavarakaupat, oliivi- ja aasinmaitopalasaippuat; kaupoissa ja ravintoloissa asioivat, turisteille hyväntuulisesti myhäilevät tanakat kreikkalaismiehet, jotka suosittelevat ostamaan raskaita, rasvasta kiilteleviä leivonnaisia, koska niissä on tuhti sokeritäyte, ja rouvat, jotka kertovat kauppiaalle hyvän tarinan ja odottavat myös ummikon yhtyvän nauruun sekä tarjoilijat, jotka tuovat ruokalistan ja ruoan ensimmäisenä perheen äidille ja odottavat hänen tekevän (päättävän) kunkin perheenjäsenen tilauksen; lapsimyönteisyys; kaikenikäisten aikuisten julkiset hellyydenosoitukset; syrjäisessä puistossa huurusilmäisinä asuvat miehet, joista vanhin hoivaa kulkukissoja; maiseman moninaiset siluetit, tasakattoiset, laatikkomaiset talot, vuorien pyöreys ja rosot, sypressien taivaisiin kurkottava, kynttilämäinen olemus, palmun lehvien pitkät, terävät sormet; maisemaa vaakasuoraan siivuttavat, alhaalla roikkuvat sähköjohdot, jotka huomaa mustana nuottiviivastona vasta auringon laskiessa; kylmän ja kuuman jatkuva vaihtelu: jääpalat, jäätelöt, kylmennetyt juomat, ilmastointi ja polttava aurinko, kuumaksi paahtunut, valon ja lämmön sisäänsä imevä ikiaikainen kivi sekä vuoropuhelua kylmän ja kuuman kanssa alati tekevä tuuli; ulkona kuivuneen pyykin tuoksu, jossa on sekä aurinkoa että tuulta; meriveden suolaisuus, kelluttavuus, kirvelevyys; merisiilien piikit jalkapohjissa; kalkkipitoinen hanavesi, joka saa hiukset tuuheiksi ja lasipinnat laikukkaiksi; antiikkikaupan pahvilaatikko, joka on täynnä vanhoja mustavalkokuvia; kadonneiden lasten värivalokuvat lentokentällä ("11 years, thin athlete"), heidän mitään aavistamaton hymynsä; kaikki ulospäin mitättömät mutta arvokkaat, tärkeät hetket omien, lähellä ja vieressä olevien lasten kanssa: kahvilassa istuminen kaksin tyttären ja kirjan kanssa, kortinpeluu keskimmäisen kanssa, kiireetön kirjojen lehteily esikoisen kanssa kirjakaupassa, havaintojen jakaminen, kävely käsi kädessä, halaus, spontaani nauru.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

 
 
 
 

Ylimmän kuvan teksti lehdestä 2Board (37/2017), haastateltavana katutaiteilija Dreyk The Pirate. Toinen (Hope Dies Last, 2015) ja kolmas kuva ylhäältä Wild Drawing -katutaitelijan käsialaa.