tiistai 14. maaliskuuta 2017


Lumikadun kertoja (WSOY 2017) on ilmestynyt, ja sen kunniaksi Dymitr lähetti meille Gwiazdasta sankan lumipyryn. Olkaa hyvä, rakkaat lukijat!

tiistai 7. maaliskuuta 2017


 

Myöhästyneet terveiset Reposaaresta. Unelmakoti oli myyty, mutta onneksi maisema ja valo olivat tallella, kaikkien saatavilla, ilmaiseksi.

tiistai 28. helmikuuta 2017




"Minä olen talo. Kerron, millaista täällä on elää sadekauden aikana, me kaikki yhdessä maan ja taivaan välillä." 
 
Näin puhuu Australian Queenslandin sademetsässä asuva satavuotias talo nimeltä Galmara, joka oli suoja niin ihmisille kuin sen maisemassa asustaville eläimille, Yasi-sykloni runteli Galmaran helmikuussa 2011. Yle esitti tämän lumoavan dokumentin Avara luonto -sarjassa elokuussa 2005, dokumentin soisi näytettävän vielä joskus uusintana vaan löytyyhän se täältäkin

maanantai 27. helmikuuta 2017


Enemmän kuin sata varista parvessa korkeuksissa lumisadetaivaalla. Niin luulin mutta tuulessa leijailevia pilkkuja ja pisteitä, kirjaimia ne olivat. Olen alkanut suunnitella uutta kirjaa. Etsin. Pitää olla sopivasti maata jalkojen alla ja (aina) hiukan vettä, pitää olla ihmisiä, arkisia, tavallisia, hyviä, rakkaita, pitää olla eväät, jotta jaksaa. Pitää malttaa palauttaa tulevan teoksen taustatyökirjat, hyllyttää omaksi hankitut, kasata printtiliuskat ja muistikirjat, panna sivuun, arkistoida, tehdä tilaa uusille notkuville pinoille. Pitää olla valmis vallanvaihtoon, haikeuteen ja iloon. Pitää olla valmis kertomaan tehdystä työstä, pitää muistaa (ja ymmärtää), mistä siinä oli kyse, pitää, vaikka teksti on se, jonka pitäisi saada puhua (eniten), ja vaikka ei ole sanoja, joilla kuvaisi lyhyesti, tiiviisti, ollenkaaan sitä kaikkea, pitää muistaa, että minä en ole tekstini, pitää olla jännittämättä liikaa, pitää hengittää hyvin ja syvään, pitää luottaa, pitää malttaa olla riehaantumatta maaniseksi uudesta, pitää antaa sille kasvurauha, pitää nukkua, pitää syödä, pitää sietää tulevaa kaaosta, kevättulvia, pitää malttaa olla lehahtamatta lentoon valotaivaalle varisparvien, pilkkujen ja pisteiden sekaan, pitää irrottaa itsensä tekstistä, olla heittäytymättä korkeuksista vasten valkoista paperia, pitää muistaa elää.

tiistai 21. helmikuuta 2017


Eräänä aamuna pihalla liukastellessani kuulin, että järvi köhi. Päätin lähteä tapaamaan ystäväämme muusan kanssa. Oli liukasta, jäällä latuja, railoja ja vettä, hiihtelijöitä ja kävelijöitä, koiria ja ihmisiä, maiseman yllä siiveniskuja, rantapuissa linnunlaulua, metsän takana moottoritieliikenteen taukoamaton kohina.

Kuljimme rannan reunaa, aina uusi kaarros, tällä järvellä on mutkikas luonne. Vihdoin erään koivun alta löysin ystävämme, se loikoi kylkiluurankasillaan auringon röntgenissä kumea yskä vaivanaan.
"Helmikuussa noin vähissä vaatteissa! Sinä tarvitset paksun jääpalttoon ja lumihuivin kaulaan, mutta avuttomiahan me olemme. Hoidetaan siis pelkkiä oireita. Suovettä yskänlääkkeeksi ja osmankäämipiippu keuhkoputkia laajentamaan", huokaisi röntgenkuvat katsonut radiologi Ranta kyllästyneenä, sillä hänellä oli näitä ilmastonmuutospotilaita nyt aivan liikaa.

perjantai 17. helmikuuta 2017


Eräänä lähes tavallisena torstai-iltapäivänä Donnie Darkon jättimäinen Frank-jänis matkusti edestakaisin Hämeenkatua, mummot ja lapset säntäilivät linja-autojen alle noutamaan yläilmoista heiteltyjä kirsikkakaramelleja, hotellien huiput ja kirkkojen tornit katkesivat taivaan sumuun. Kaksi tuntia makeissadetta, äänihuulet rikki ja poikki, sen jälkeen kadulta noustiin linja-autoihin, kadottiin maanalaisiin parkkihalleihin tahmainen karkki kengänpohjassa, joku nosti katkenneet tornit ja huiput takaisin paikoilleen, kuorma-autot riisuttiin paljaiksi lakanoistaan, Frank loikki citykanien seuraan (ja tunsi itsensä kummajaiseksi), joku lauloi itsekseen: "Olet nuori ja kaunis..." Jatkettiin matkaa ja elämää.