torstai 18. heinäkuuta 2019












Saaressa odottaa talo, katselee järvelle ja metsään, miettii koska kesäasukkaat saapuvat, eikö ketään tule. Avainrivi ulko-oven yllä, seiniin unohtuneet tapetit, oviverhojen tangot vailla samettiverhoja. Kuka vei ne mantereelle pesuun, minne, kenen luo ne unohtuivat? Yläkerrassa jyrkkien rappusten päässä uunimuurin kummallakin puolen vinokattoiset nukkumakammiot kesälaihoille lapsille, peskää kädet, tulkaa syömään haukimureketta, voissa paistettuja muikkuja, savuahventa, sokerimunkkeja, kanelipullia, kaatakaa raparperimehua, tulee kärpäsiä, ukkonen, kuolema, kutsumaton vieras, sulkekaa pian ovet. Ruusukammarissa joku makaa pois ukkospäänsärkyä, levätkää, nukkukaa, unohtakaa rauhassa, valkoinen koira istuu aloillaan, vartioi vuosikymmenestä toiseeen, suovillaa se vain on.

maanantai 8. heinäkuuta 2019






Kivisellä rannalla, lehdon hämärässä, kallion kolossa pitkähuiskeana piiskana tai puskana kauneus: orjanruusu kukkii.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019







Saaren hiljaisuudessa Örössä. Sade, linnunlaulu, tuuli ja aallot, astioiden kilinä, paperin rapina, neulaset, sora ja hiekka askelen ja polkupyörän renkaan alla, koiran haukotus omenapuun varjossa, kiireettömät sanat.

perjantai 21. joulukuuta 2018



”Olen (--) kiitollinen (--), menen omaa rataani, piirrän omaa kaartani, minne se johtaakaan. Luen paljon. Ulkona leutoa, sadetihkua, joskus fogia. Sisällä palaneen joulupuunoksan käryä, lipeäkalan, kinkun ja jouluomenain tuoksua.”
(Aino Kallas 26.12.1928. Elämäni päiväkirjat 2. 1917-1931. Otava 1978, 585.)

Levollista joulun aikaa & tunnelmallisia lukuhetkiä!


maanantai 3. syyskuuta 2018




“Life isn't long enough to do all you could accomplish. And what a privilege even to be alive. In spite of all the pollutions and horrors, how beautiful this world is. Supposing you only saw the stars once every year. Think what you would think. The wonder of it!Tasha Tudor

tiistai 7. elokuuta 2018





Saniaisen varjo, auringon läikkä lattialla. Kukaan ei siirrä verhoa syrjään ja avaa ikkunaa, huutele alas puutarhaan, kuuntele järven aaltoja. Lintuhäkin avain on jäänyt jumiin. Vihelsikö lintu vai toinen kaksosistako se oli, Alfred tai Olga, kumpi heistä oppi viheltämään ensin? Kirjat ovat lasin takana. Kuka oli viimeinen, joka luki Punahilkkaa, Rotkäppchen, ääneen ja kenelle? Mistä kirjat hankittiin, missä kaikkialla niitä luettiin? Katselivatko lapset kuvajaisiaan kiillotettujen kannujen kyljestä? Miltä tuntui kasvaa suuressa talossa orpolapsina lastenhoitajien kanssa? Miltä tuntui varttua Olga-äidin mukaan nimettynä ja tietää, että äiti kuoli synnyttäessään maailmaan uutta Olgaa ja Alfred-veljeä? Isäkö päätti antaa kuopustyttären nimeksi Olga Sibylle Elisabeth, vai oliko äiti ehtinyt päättää nimet? Kenen mukaan Alfred Pierre nimettiin? Oliko myös kaimalla taiteellisia taipumuksia?

Iris oli seitsenvuotias, kun he muuttivat pois Milavidasta, Andrée viisi, kaksoset Alfred ja Olga neljävuotiaita. Muistivatko he myöhemmin talon huoneita, portaiden lukumääriä, tapetin ornamentteja, ulko-oven kolahdusta, Näsijärven tuoksua, vai halusivatko he unohtaa, muistaa vain Nizzan?

sunnuntai 5. elokuuta 2018






"Paikka, missä olen, on kyllä luonnon puolesta kaunis. Mutta jos on kysymys sairaalasta, niin tämä on vain sairaalan nimen taakse naamioitu pesäke, jossa meidän potilaiden sekä sielun että ruumiin voimat pyritään täällä maailman selän takana tuhoamaan.

Yleensä Suomessakin pidetään kyllä kovaa ääntä noista muiden maiden raakuuksista, mutta omille raakuuksille ollaan valmiit ummistamaan silmät. Sillä seuraten jo puolitoista vuotta tämän laitoksen elämää voin vain myöntää, että tämä on kaikkea inhimillisyyttä vailla oleva laitos.

Näyttääpä todella siltä, että me potilaat olemme aivan lainsuojattomia. Sillä ne raa'at iskut ja potkimiset – joita saa jatkuvasti vielä tämän heikon ravinnon jatkoksi, jota tämä laitos tarjoaa – osoittaa juuri suurta inhimillisyyden puutetta meitä potilaita kohtaan, joita heitetään kuin tuuli kerjäläistä paikasta toiseen kaikenlaisten pulmurien kiusattavaksi.

Ja kuitenkin tällaista raakaa ja tylsää elämää täytyisi jaksaa seurata vuodesta toiseen."

(Seilissä 16.5.1945 potilaan sisarelleen kirjoittama kirje, joka avattiin mutta jota ei koskaan lähetetty vastaanottajalleen.)