Öisiä ja aamuisia

Keskimmäinen lähtee klo 01.30 pimeässä alakertaan, kyselee mennessään, joko isä on hereillä ja sanoo olevansa itse jo alakerrassa. Huutelen häntä takaisin, sanon että on ihan yö vielä. Poika havahtuu pimeään, juoksee peloissaan rappuset ylös, pelkään että kaatuu, menee vessaan, kolistelee aikansa. Minä arvailen miehelle ääneen, mistä on kyse. Huudan pojalle, että nyt on yö, mene nukkumaan. Ei hän mene, pesee hampaita. Mies nousee katsomaan. Poika kertoo pesevänsä hampaita. Mies kehottaa unille, käy peittelemässä. Seuraavana yönä tytär huutelee, on kuuma ja jano, vieressä oleva vesipullokaan ei riitä, kertoo valvoneensa koko yön. Samaan aikaan me aikuiset palelemme omassa sängyssämme tuplapeitoissa ja paksuissa univaatteissa, esikoinen nukkuu murrosikäisen syvää ja täyttä unta, karhu hän on, talvilevolla.

Aamulla on pakkasta - 15,5, maisema on idylli. Minulla on tyttärelle joulukalenteriksi jatkotarina, jota keksin ja kerron aamulla ja hiukan illallakin. Siinä seikkailee eräs poika hänen eskaristaan, ja tarinan pitää loppua joka kerta ennakoivasti:

"-- mutta siitä kuulette ensi kerralla."

Tänään ei kerrota, puetaan niin paljon vaatetta päälle, ollaan kankeita. Tytär hyppää lampaantaljalle ja pulkkamatka alkaa. Hänen on kylmä ja minun kuuma. Talvinen maisema on kaunis ja hiljainen.

Tänään kirjoitetaan, viimeistellään joulukortit matkaan, odotellaan uutisia.