tiistai 21. joulukuuta 2010
Joululoman kynnyksellä
Paketoin kylpyhuoneen lattialla kirjaa. On melkein keskiyö. Katson miehen kanssa loppuun Erään joulutarinan. Tykkään, vaikka sitä on jouduttu katsomaan pienissä pätkissä iltamyöhillä. Kello 04.41 mies herää, lähtee alakertaan, tuli nälkä. Minä nukun nenäliina kädessä, heräilen niistämään ja miettimään mieli kirkkaana keskeneräisyyksiä, niin kuin se tekisi niistä valmista. Tytär huutelee, tulee viereen nukkumaan.
Pojilla on koulun joulujuhla. Toinen sukii tukkaansa niin kauan, että on myöhästyä. Pipo on hukassa, yrittää ottaa pikkuveljeltä. Toinen lähtee puoli tuntia etuajassa, kuten aina. Sovimme, kuka menee kenenkin luokkaan juhlan jälkeen.
Tytär katsoo lastenohjelmia sohvalta, olohuoneen lattialla on eilisillalta junarata, asemalla on hiljaista, kaikki matkustajat nukkuvat, kenelläkään ei ole kiire minnekään. Mies tekee töitä kotona, murehtii kun ei ole viikonloppua kummempaa joululomaa.
J.K. Tytär on oppinut lukemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania joulutuntuja teillä. Onnittelut tyttärelle lukemaan oppimisesta :-)! Oikein mukavaa joulunaikaa Sinulle!
VastaaPoistaKiitos samoin, Marikki, ja terveisiä joulujuhlista, olihan liikuttavaa taas kerran! :)
VastaaPoistaMinunkin piti katsoa se Eräs joulutarina, mutta siinä kävikin niin, että katsoin sen dokumentin Deneuvesta ennen elokuvaa ja siitä inpiroiduinkin sitten tekemään jotain ihan muuta ja elokuva jäi (meillä ei ole tallentavaa digiboksia täällä maalla). Oli yllättävän kiinnostava dokumentti, Catherine Deneuve oli jotenkin erilainen kuin olin kuvitellut. Hänkin on yökukkuja, tosin minä olen vakaasti päättänyt tehdä uni(rytmi)remontin ja muuttua vuoden alusta yönukkujaksi.
VastaaPoistaIhana tuo poikasi, joka lähtee aina puoli tuntia etuajassa. Ja tyttärellä alkoi nyt sitten uusi elämä kun pääsee omin päin kirjojen maailmaan :)
Hyvää joulua!
Voi, dokumentti oli varmasti hieno. Tuota Erästä joulutarinaa saa kirjastoistakin aika hyvin. Tykkäsin, kun siinä ei selitetty asioita auki.
VastaaPoistaUskon, että unirytmiä voi hiukan rukata suotuisampaan suuntaan, mutta minusta ei esim. aamuvirkkua saa millään. Sikeän unen jaksoni osuu aina vasta selkeästi aamuun, siihen hetkeen kun muut nousevat ylös. Tämä on ollut ongelmani aina. On ollut kauhean vaikea elää tässä aamuvirkkujen maailmassa. Usein saa kommenteiksi juuri sitä rytmin rukkaamista tai että aamu on niin ihanaa aikaa, uusi päivä alkaa (minulle on painajaismaista väsymykseltäni nähdä mitään ihanaa siinä, että joutuu heräämään ihan väärään aikaan). Hyvää tarkoittavat ja vaikea on ymmärtää, jos ei itse ole samanlainen. (Sama kuin aamuvirkkua kehottaisi valvomaan väkisin ja nukkumaan aamulla myöhään.)
Olen ollut töissä, joihin piti pitkien työmatkojen/aikaisten aamuvuorojen takia herätä kuudelta. Kyllä minä ylös nousin ja menin ajoissa töihin, mutta henkisesti heräsin vasta puolen päivän tuntumilla. Ihan kauheaa. Opehommissakin ilahduin - toisin kuin enemmistö - aina lukujärjestyksistä, joissa päivä alkoi kymmeneltä. Niitä oli vähän ja mieluummin olisin aloittanut ja aloittaisin iltapäivällä, illalla tai yöllä. Olen miettinyt, että ehkä tuo aamu-unisuus on jokin kehon merkki päätyä itselle luontaiseen elämään (muuten ei ehkä ymmärtäisi, yrittäisi liiaksi sopeutua). Isossa suvussamme on yksi täti, joka on kuulemma samanlainen kuin minä - tosin on nyt sairaalarytmien armoilla aivoinfarktin jäljiltä. Hänkin eli ihan eri tyylillä kuin muut. Sai kunnioittaa rytmiään.
Juu, meillä pojat ovat kuin mies ja minä. Minä olen aina etuajassa, koska en kestä minkäänlaista kiireen tuntua. Mies myöhästyy kaikkialta tai ehtii viime tingassa. On ollut sovittelemista tuossa, kun perheenä lähdemme.
Lukemaan oppiminen on lahja. Niin avaraksi maailma yhtäkkiä muuttuu.
Levollista joulua sinulle myös!
Juu ei minustakaan aamuvirkkua saisi tekemälläkään, enkä pidä sitä mitenkään tavoittelemisen arvoisenakaan. Lähinnä haluaisin nukkua enemmän ja paremmin, ja aion yrittää sitä säännöllistämällä hiukan unirytmiä. Saa nähdä kuinka käy.
VastaaPoistaMinulla on täsmälleen sama kokemus, että maailma on aamuvirkkujen ja vaikeaa on olla toisrytminen. Kouluvuodet olivat kamalia juuri niiden kahdeksanaamujen takia, aika usein myöhästelinkin ja jouduin jälki-istuntoon aamumyöhästelyjen takia. Työpaikoistani vain yksi on ollut sellainen, että jouduin menemään joka aamu yhdeksäksi ja vielä toiselle paikkakunnalle. Se oli hankalaa, enkä sitä sitten vuotta pitempään jaksanutkaan (oli muitakin syitä toki). Muissa työpaikoissani on ollut joustavammat työajat tai olen ainakin asunut lähempänä, mutta minulle myös mieluisinta on se, että saan nukkua niin pitkään kuin huvittaa tai on tarpeen, eikä tarvitse kärsiä sitä väkisinheräämisen tuskaa. Olen kyllä kaikenlaista "uhrannut" nukkumisen hyväksi, siis valinnut unen monenlaisten asioiden sijaan, jättänyt menemättä ja perunut ja myöhästynyt ja valehdellutkin. Vain saadakseni jatkaa unia.
Mielenkiintoinen ajatus tuo, että aamu-unisuus voi saada ihmisen (kehon) valitsemaan itselleen sopivan elämänrytmin tai -muodon. Nyt kun olen päässyt tähän (nukkumisen) vapauden makuun, tuntuu ihan kauhealta ajatukselta, että tästä joskus joutuisi luopumaan. Se voi ihan oikeasti ohjata jopa ammatinvalintaa.
Onpa mukava lukea, että on joku, joka kokee samoin. Tähän niin herkästi liitetään kaikenlaisia negatiivisia luonteenpiirteitä (laiskuus, saamattomuus). Minäkin kirjoitin, että tämä on ollut ongelmani aina. Siis eihän se minun ongelma ole vaan muiden, minulle vain sikäli että on ollut pakko survoutua väärään rytmiin. Lukioaikoina nukahtelin aamutunneille. Oli hankalaa.
VastaaPoistaNyt, kun elän enemmän itseni näköistä elämää, on ongelma siinä että muu perhe elää sitä aamurytmielämää. Siihen on jollakin tavalla mukauduttava, ettei jää ihan ulkopuoliseksi tai tee muiden elämästä kohtuuttoman hankalaa (jo nyt lapset herkästi valvoisivat, kun näkevät minunkin olevan hereillä).
Juu, minulla ainakin tämä (ja muutkin vastaavat)on vaikuttanut ammatinvalintaan. Keho meni sekaisin. Hyvä on itseään kuunnella.