Minulla on vanha kasvitaulu, jonka löysin huutonetistä. Siinä on vanhempieni hääkukat: ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita. Taulu on repeillyt, on tahroja, on tainnut kastuakin, paljon kokenut. Mietin jo, onko se liian kärsinyt seinälle nostettavaksi. Taulu on lattialla, nojaa makuuhuoneen seinää, värit hehkuvat, kesä kaiken aikaa. Pääsee kyllä seinälle.
Mietin Junichiro Tanizakin ajatuksia ja kritiikkiä länsimaisten siivousvimmasta, kaikki tahrat pitäisi poistaa, tehdä kliinistä ja uutta siinä missä itämaalaiset estetisoivat ja säilyttävät elämän jäljet, ajan patinan:
"-- rakastamme asioita, joissa on lian ja noen ja sään jälkiä, ja me rakastamme värejä ja hohdetta, jotka tuovat mieleen menneisyyden, josta ne ovat peräisin. Asuminen näissä vanhoissa taloissa keskellä näitä vanhoja esineitä tyynnyttää jollain salaperäisellä tavalla sydäntämme ja rauhoittaa hermojamme."
Vanhat kasvitaulut ovat ihania!
VastaaPoistaMinullakin on tuo Varjojen ylistys hyllyssä, se on jo esineenäkin niin kaunis. Olen ihan samaa mieltä Tanizakin ja sinun kanssasi siitä, että epätäydellisyys, kuluminen, jopa likaantuminen tekee esineistä vain viehättäviä. Itselleni erityisen rakkaita ovat kuluneet kirjan kansilehdet, reunoista rispaantuneet. Kirja on heti kauniimpi, kun siitä näkee, että se on luettu.
Kosteusvahingoista (kirjoissa) en kyllä tykkää, niitä pääsi syntymään turhan usein, kun pidin huonekasvia kirjahyllyn päällä ja onnistuin kastelemaan aina kasvin lisäksi kirjatkin... Kliinisyys on kyllä etenkin sisustuksessa ihan vihonviimeinen muoti.
Niin ovat. Tuossa on detalji, vasemmalle jää vielä voikukka. Kaunis sekin!
VastaaPoistaMinä tuota puhtautta ja siivoamista mietin kovasti. Monilla käy siivooja. Meilläkin on pari kertaa käynyt, äitini on antanut lahjaksi. On ollut ihana tulla siivottuun kotiin. Silti mietin, mistä tässä kaikessa on kyse. En tiedä, haluanko opettaa lapsia, ettei tarvi pitää huolta, voi maksaa jonkun toisen siivoamaan. Tiedän monta lapsiperhettä, jossa käy viikkosiivooja. Silti jotenkin ajattelen niin, että mieluummin tehdään vähemmän palkkatyötä ja ollaan tuokin aika yhdessä (vaikka siivotaan). Konkreettisten asioiden tekeminen on kuitenkin myös terapeuttista, hyvä on nähdä heti omien kätten jälki. Enkä oikein tykkää, että vieraat tulevat omaan kotiini, ei tämä mikään laitos ole. Eri asia olisi, jos olisi kyse (entisaikain) kotiapulaisesta, joka olisi täällä muutenkin hiukan kuin perheenjäsen.
Minäkin kaipaan esineille ja tavaroille elämää ja tarinaa. Meille on kulkeutunut suvun vanhoja tavaroita ja kaikkea muutakin muualla jo oleillutta. Kestäviä kuin mitkä. Eräs sukulainen tyhjensi sukutalon kaikesta vanhasta huonekalusta ja nosti pihaan poltettavaksi, osti tilalle tehdasvalmisteisia lastulevyvirityksiä. Tuota olen kovasti miettinyt. Uutta identiteettiä loi, mutta millainen on massatuotannon lastulevyidentiteetti?
Meille en kehtaisi siivoojaa pyytää, ajattelisin että pitäisi meitä täysin uusavuttomina, jos nyt ei yhtä pientä kerrostaloasuntoa saada itse siivottua. Eri juttu ehkä, jos olisi iso talo/asunto ja/tai lapsia, en tiedä.
VastaaPoistaIsälläni käy nyt harvakseltaan siivooja, pimeästi, vanha tuttu. Kova puhumaan kuulemma, eli käynnit ovat samalla sellaisia sosiaalisia tapahtumia, seurustelua ja juoruilua :) Kyllähän minä tietysti voisin siellä siivota, isä ei nimittäin itse jaksa enää mitään, tiskata tms., ja siivoilenkin välillä. Mutta olen huomannut, että isänkin kannalta on selvästi mukavampaa käyttää yhteinen aika jutteluun tai asioilla käymiseen, sen sijaan että puuhailisin koko ajan jotain toisella puolella huushollia.
Tuo sukulaisesi saattoi polttaa selvää rahaa pihallaan, vanhat huonekalut kun ovat usein aika arvokkaitakin (toisin kuin lastulevy). Minä olen toiminut joskus päinvastoinkin: hankkiutunut uudesta eroon ja vanhaa tilalle.
Minäkin rakastan vanhaa ja elämää nähnyttä, enkä kestä yhtään mitään lastulevymelamiinia. Tuo lainaus jutussasi kertoi juuri sen, mitä ajattelen. Onneksi saan nyt asua vanhassa talossa, jossa kaikki on vinksin vonksin. Toivoisin kyllä, että saisin pidettyä paikat paremmin järjestyksessä, mutta kliininen bakteerikammoinen siisteys on tietysti eri asia.
VastaaPoistaLumikko, tuo siivoajan ottaminen on aina jotenkin kaksipiippuinen juttu niin kuin kaikki tässä maailmassa. ;) Voin kuvitella hyvinkin, miten tärkeää ns. ulkopuolisen siivoojan käynti on vanhalle ihmiselle, etenkin jos on juttelevainen, läsnäoleva. Ja voin yhtä lailla ymmärtää meidän lapsiperheidenkin motiivit. Ihan kokopäiväistä raivaamista ja jynssäämistä tämä voisi pahimmillaan olla, jos olisi hyvin tarkka. Minäkin olen joissakin asioissa.
VastaaPoistaKyllä vain, kyllä siinä paloi ihan ehtaa rahaa samalla. Ja käsityöläistaitoa ja muistoja. Äitini tuli paikalle sattumalta ja sai napattua siitä huonekaluroihusta yhden ison kaapin. Se on nyt meillä, säilöö sisäänsä paljon, on kaunis ja pysyy hengissä vielä kauan. Meillä on melkein kaikki tuollaista muualta tullutta. Ei ole onneksi tarvinnut ostaa koskaan juuri mitään.
Pp, en kestä minäkään lastulevymelamiineja. Keittiön kaapit ovat sellaista ja niitä huokailen. Samoin kiinteät vaatekaapit. Rumiakin ovat. Suunnittelen repiväni ne joskus irti seinästä ja löytäväni tilalle vanhanajan vaatekaapit, ehtaa puuta. Vielä ei ole ollut varaa toteuttaa sitä haavetta.
Minullakin on järjestyksen kanssa niin ja näin. Unohtelen, jätän asioita kesken, kun yhtäkkiä tulee mieleen jotain, jonka unohtaa, jos ei heti tee. Sellaisia projekteja on aika paljon päivän mittaan. Täällä me kaikki viisi olemme samanlaisia tuossa. :D
Siivoajan. Siivo-ajan. Hauska kömmähdys. Siivoojaa siis tarkoitin. Tai siistijä taitaa olla ihan oikea nimitys.
VastaaPoista