lauantai 18. joulukuuta 2010
Muistan, että meillä oli hyvä olla yhdessä
Lännessä syötiin ja naurettiin. Kaikki puhuivat yhtä aikaa. (Häissämme ystäväni erehtyi luulemaan äitini sukua niiksi karjalaisjuurikseni, ei millään uskonut heitä satakuntalaisiksi, kun "kaikki satakuntalaiset on jäyhiä ja hiljasia".) Väiteltiinkin. Äiti tokaisi, että nyt kuuntelette, hän kertoo, miten se asia on, hän muistaa oikein. Yritin selittää, ettei ole kyse siitä eikä mitään oikeaa objektiivista muistoa ole välttämättä olemassakaan, on vain erilaisia subjektiivisia tulkintoja samasta asiasta, nekin värittyvät ja muuntuvat vuosien varrella. -- Tästä on ollut ennenkin puhetta. Äidin isossa sisarusparvessa on monenlaisia versioita yhdessä koetuista, jokainen haluaa pitää kiinni niin omasta muistostaan, sen oikeellisuudesta. Minä olen opetellut olemaan varovainen näissä asioissa, sillä välttää monenlaista turhaa skismaa. Hyvä on kuunnella, pohtia ja tehdä omat tulkinnat. Aina näihin - myös kaikkeen itse koettuun - jää aukkoja, niitä tilkitsee arvailuilla, olettamuksilla, peloilla, toiveilla, unilla, fiktiolla.
Niitty
Seitsemän, seitsemänkymmenen tai yli
kun kerran olet syntynyt lapsena pysyt
ja sinulla on oikeus liukua uneen
pitkin salaista niittyä. Muistat:
ruoho aran jalkapohjan alla pehmeää
aurinko lempeyttään pörröinen
siellä ei tuullut
mitään ei voinut sattua,
jos kaaduit, sinut nostivat kädet
läpi vuosimiljoonien
ja jollet muista sitä niittyä
sinun täytyy luoda se
olla äitisi.
(Solveig von Schoultz 1995, 131.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vanhempani siis tulevat meille jouluksi. On yksi asia jossa minun pitää olla tarkkana etenkin äidin kanssa ja se on juuri tämä sama. Annan hänen olla oikeassa silloinkin kun minusta on "oikeassa" sillä kaikkihan me olemme!
VastaaPoistaAivan!
VastaaPoistaMeitä oli koolla äidin lisäksi meidän perhe ja veljeni perheineen. Väärin ja oikein muistaminen on ollut puheena ennenkin. Näistä on tullut isosti kinaa. Nyt keskusteltiin asioista, joissa kokijoina olimme olleet me kaikki. Löytyi siis yhtä monta erilaista muistoa. Päällimmäisenä tuli minun silmiini se, että puhuttiin tunteista (suurin piirtein akselilla "olin niin huolissani, että..." vs. "kukaan ei välittänyt" ), ilmeisesti oli myös kyse kahdesta ihan eri tapauksesta, jotka oli sekoitettu yhdeksi ja samaksi, samoin siitä että sen hetkiset "mitä, jos" -pelot olivat mielessä muovautuneet oikeasti tapahtuneiksi jne.
Nämä kiinnostavat minua kovasti. Muistot ovat kummallinen möykky, niissä on vaikka mitä ja muuttavat muotoaan koko ajan. Minä ne usko, että mitään puhdasta, objektiivista kokemusta tai muistoa voi edes olla, kun kaikkiin tapahtumiin liittyy aina tunteita. Koen, että on kyse enemmän peloista ja toiveista. Toki voi luetella muistosta tiettyjä kaikille yhteisiä faktoja, mutta se olennaisin niissä liittyy minusta aina tunteisiin. Niistä ei voi kukaan sanoa, että tunnet väärin.
Niin paljon ihmisten välisistä (turhista) kahnauksista tuntuu liittyvän juuri tähän muistamiseen, kokemiseen, tuntemiseen. Tärkeintä ei minusta muutenkaan (juuri koskaan missään asiassa) ole, kuka on oikeassa vaan että keskustellaan ja yritetään ymmärtää, nähdä asioita monessa eri valossa.
Minä olen miettinyt paljon samaa, miten jokainen muistaa omalla tavallaan ja jokaisen muisto eli kuva menneisyydestä on yhtä tosi. Eli jokaisella on tosiaan oma totuutensa.
VastaaPoistaKirjailijatar, hei. Nuo ovat kyllä metkoja asioita. Isäni sairasti Alzheimerin, siksikin muistamisen problematiikka kiinnostaa. Tauti oli raadollinen, mutta oli siinä myös toinen puoli. Isäni alkoi mm. puhua lapsuudestaan asioita, joista en tiennyt mitään ja jotka hän terveenä ollessaan oli pyyhkinyt kokonaan pois mielestään. Kiehtova aihe kyllä.
VastaaPoista