tiistai 7. joulukuuta 2010

Kaamoskirjoja ja aavistuksia nurinkurisista unista


Nyt se on tehty. Makuuhuone on uudessa uskossa. Piti siirtää vain se pieni työpöytä alakerrasta sängyn viereen, mutta siirsimme myös vanhaa kaappia eri seinälle, sitten liikutettiin sänkyä ja jalkalamppua. Vaatehuoneesta irrotettiin kaksi alimmaista hyllyä ja niiden tilalle työnnettiin makuuhuoneesta pieni lipasto. Iso rottinkikori, jonne olin pitkin syksyä siirrellyt sängynaluskirjoja, päätyi alakertaan portaiden alle säilömään elokuvia. Nyt on kasa kirjoja yläkerran aulassa ison työpöydän vieressä. Minne ne päätyvät? Jäävätkö tuohon? Sain suurta lohtua Meijerielämän Elefanttitalosta. Jotakuinkin tuollaista meilläkin on kirjojen osalta. Saa olla. Opukset ovat alituisessa liikkeessä, kulkevat paikasta toiseen, niitä tarvitaan alinomaa, turha niitä on väkisin ängetä minnekään. Inventoida haluan, muistaa mitä kirjoja meillä oli makuuhuoneessa kaamoksen varalle. Kas tässä:

Andre Breton: Nadja
Aino Kallas: Sudenmorsian (Kallas on taitava!)
Bram Stoker: Dracula's Guest (sen välistä tipahti Irish Doors -kirjanmerkki, molemmat muistoja Dublinin reissulta)
James Joyce: Dubliners (samaiselta reissulta)
Minä? Missä? Milloin? Kolmetoista tulkintaa identiteeteistä.
Petri Tamminen: Muistelmat
Mika Waltari: 10 Waltaria (suosikkini on Kuun maisema)
Stephen King: The Body
Fiona Moodie: Sokeriprinssi (kirjaston poisto, kuvat leikattu muihin tarkoituksiin)
John Prater: Lahja (sanaton kirja, lasten suosikkeja)
Joel Haahtela: Katoamispiste (tämä kirja jäi kesken, Haahtela-fanina olin pettynyt)
Huumoria ympäri maailman (novelleja, näitä on luettu miehen kanssa öisin ääneen)
Joulutarinoita (dekkaristien novelleja, sain vinkin muistaakseni Haavettarelta, iloinen uudelleen tapaaminen tämän kirjan kanssa, olinkin jo etsinyt joulupinooni. Tarinoista suosikkini on Leena Landerin Omenat)
Juha Pentikäinen: Saamelaiset. Pohjoisen kansan mytologia (opevuosina hankittu teos)
Edith Södergran: Runoja
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Liisan seikkailut peilimaailmassa
Karin Fossum: Varoitus (ääneenluettavana, nukahdan heti, kun mies alkaa lukea)
Joseph Brodsky: Veden peili (rakkaudentunnustus Venetsialle, auttaa pahimpaan kaipuuseen ja jos sellaista ei vielä ole, aiheuttaa takuuvarmoja ensioireita. Brodskyn hauta on muuten Venetsiassa San Michelen hautausmaasaarella, kävimme viime kesänä. Haudalla on postilaatikko, jonne voi jättää viestin. Upea ja turistiton paikka, pirullisen verenhimoisia hyttysiä oli kaikkialla, allergialääke oli tarpeen. Esikoinen ihaili liskoja, sai siepattua yhden käteensä.)
Guy de Maupassant: Neiti Fifi ja muita novelleja (suosikkini on novelli Halko. "Noin minuutti sitten he olivat lakanneet puhumasta. Molemmat katselivat tulta, uneksivasti, omissa mietteissään, vajonneina ystävälliseen hiljaisuuteen, kuten voivat tehdä ihmiset joiden ei tarvitse koko ajan puhua viihtyäkseen yhdessä." s. 215)
Anne Peltola: Pom Pom. (Oivaltava lastenkirja, kuopuksen suosikki)
Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo kotiin (suosikkilastenkirjojani, esittelee sanoin ja kuvin parikymmentä potentiaalista suomalaiskotia, ei mitään sisustuslehtien kliinisiä lapsiperhekoteja vaan ehtoja realistisia, mutta kotoisia röykkiöitä, minusta must-kirja äitiyspakkaukseen lieventämään perfektionistien tuskaa)
Margaret Mahy: Krokotiilin vauhtiparaati (lainasin luettavaksi lapsille, Mahy on taitava kertoja. Mies nappasi heti käsiinsä)
Jukka Mallinen: Seisahdus erämaassa. Elämäkertaa ja kirjoituksia Joseph Brodskysta (kesken, koen näin pienen, mutta paksun pokkarin hankalaksi käsitellä)
Tenavat-lehtiä vuodelta 1991
Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Minä, äiti ja tunturihärkki (kauniin ja koskettavan kuvakirjatrilogian itsenäinen osa, kannattaa lukea myös kaksi muuta Tyttö ja naakkapuu sekä Revontulilumi)

Mietin ensi yötä. Osaanko nukkua, kun sänky on eri asennossa, näenkö unet jotenkin väärinpäin...

2 kommenttia:

  1. Ihanan eklektinen kokoelma! Peltolan Pom Pomissa on kivat, punaiset kannet, muistan kirjakauppiasvuosiltani. Aika kiva mies kun lukee sulle ääneen :) Omani saa lukea kirjojaan ihan hiljaa, mutta joutuu rapsuttelemaan minua niskasta toisella kädellä. Joskus. Aika usein.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain, joka sorttia on. Pom Pomin väreistä tykkään minäkin ja tietystä anarkistisuudesta. Minä luen miehen kanssa vuoronperään kirjoja ääneen, virkeämpi on äänessä. Tuhdein äänen luettava kirja on ollut tähän asti Oatesin loistava Haudankaivajan tytär (650 sivua). Lukeminen on yksinäistä kokemista, referoinnillakaan ei yllä mihinkään. Mietin joskus, pitäisikö kaikkia kirjoja olla tuplasti, että yhtä aikaa lukisimme. Ääneen lukeminen on hieno tapa jakaa. Melkein kuin leffaa katselisi. Ja hyvä on harjoittaa joskus pelkkää kuuloaistia. Lankakomeron Päivi -blogistilta nappasin idean. :)

    VastaaPoista