lauantai 11. joulukuuta 2010

Anna joulumieltä


MLL kerää Tampereen keskustorilla joululahjoja (uusia leluja, vaaatteita, kirjoja, lautapelejä ym.) varattomien perheiden lapsille. Toivotaan, että ne paketoidaan ja pakettikorttiin merkitään, onko lahja tytölle vai pojalle ja minkä ikäiselle. Huomenna sunnuntaina ehtii vielä viemään paketin klo 10-19.

Meiltä lähtee neljä lahjaa: kolme kirjaa ja yksi lautapeli. Tästä tulee joulumieli!

6 kommenttia:

  1. Tätä on mietitty meillä jo monta päivää: Keitä nämä varattomat ovat? Miten heidät valitaan? Miksi lahjojen täytyy olla uusia?

    Meidän taloustilanteessa näitä miettii väkisilläkin. Haluaisin lahjoittaa, mutta en haluaisi päätyä antamaan tavaraa jollekin, jolla itse asiassa on parempi taloustilanne kuin meillä. Missä kulkee köyhyyden raja?

    Hyvä asiahan tämä on, ja lahjoittaisin mielelläni. Ensin tarvitsisin kuitenkin vastaukset näihin kysymyksiini, en ole vielä löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Pakko vielä lisätä sekin, että mua harmittaa kamalasti tämä asia, kun oikeastihan kysymys on hyvästä, antamisenilosta, mutta en osaa olla suhtautumatta tähän skeptisesti ja vähän negatiivisestikin. Esimerkiksi tuon lahjaehdotuslistan merkkien luettelointi ja lahjojen ehdottelun sukupuolisitoutuneisuus kammottavat jotenkin. Kyllä meidän melkein kaksivuotias varmaan mieluummin ottaisi brion junaradan osia kuin hellokitty-figuureja tai koruja, vaikka tyttö onkin.

    Anteeksi tämä valitus, olet hyvällä asialla, tiedän sen. Ja teidän lahjanne kuulostavatkin aivan toiselta, kuin miltä tuo lahjaehdotuslista näyttää. Hienoa, että osallistutte, ja jaatte joulumieltä!

    VastaaPoista
  3. Juu, meidänkin perhe on varmasti jonkin kriteerin mukaan köyhä.

    Arvelen, että uusi-kriteeri on lahjoissa siksi, että olisi vaikea tarkistaa, miten huonoa tavaraa pakettiin mahdollisesti päätyisi. Samaa ihmettelee kirpputoreilla, monet vievät sinne ihan kaatopaikkarojua.

    Meillä on vaatehuoneen hyllyllä ollut uusia kirjoja, joita on tullut kotiin tuplasti, ja lautapeli, joka sekin kotoa jo löytyy. Mieluusti annan eteenpäin jollekin, joka tarvii. Samasta kasasta lähti kirjoja koululaistemme myyjäisiin, joilla rahoitetaan luokkien retkiä ja välituntivirikkeitä (palloja, hyppynaruja ym.).

    Minä merkitsin noihin lahjoihin "tytölle tai pojalle".

    VastaaPoista
  4. P.S. Tuossa MLL-linkissä mainitaan yhteyshenkilö ja hänen spostiosoitteensa & kännykkännumeronsa, eli sieltä saa vastauksia noihin sinua askarruttaneihin.

    VastaaPoista
  5. Minäkin ajattelin ensin, että tuo "uusi" johtuu siitä, että vanhojen kunnon tarkistaminen olisi vaikeaa. Mutta sitten tajusin, että oikeastihan sitä varten tarvittaisiin vain yksi vapaaehtoinen siellä tuontipisteessä, joka tarkistaisi tuotavan tavaran heti kun se luovutetaan.

    Meillä ei valitettavasti ole valmiiksi kaapissa mitään täysin uutta, jonka voisin viedä. Paitsi se ainoa lapselle uutena ostettu lahja, noin kympin hintainen tamburiini. Jotenkin ahdistun ajatuksesta, että luopuisin siitä, vaikkei se ainoa lahja hänelle olekaan. Siitä kyllä voisi olla kovasti iloa semmoiselle, joka ei saa lahjoja muuten ollenkaan, ehkä pitäisi viedä se.

    VastaaPoista
  6. Tuota uusi-juttua mietin. Vaaka ry:kin keräsi nyt vain uutta tavaraa joulupaketteihin.

    Tamburiini on hieno lahja, omalle lapselle tai kenelle tahansa. :)

    VastaaPoista