keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vapaapäivä

Teen järvenrantakävelyn. Vesi on matalalla, ahvenilla hyvä olla, aurinko paistaa kirkkaaseen veteen, vesikasvien varjoja, haukea ei missään. Suo tuoksuu, poski on lämmin, joku kulkee ihan vieressä ja kuuntelee, kun mietin ääneen.

Kirjoittaa ei tarvitse joka päivä, se on vaikea oppia. Saa pitää joskus vapaata, suunnitella minkä elokuvan heijastaisi elokuun yöhön lakanalle, pohtia ripustaisimmeko kankaan kahden puun väliin, katsoisimmeko elokuvaa vai metsää.

10 kommenttia:

  1. :)
    Eikö juuri ne hiljaiset päivät, ajattelut ääneen, ole niitä parhaimpia sanojen löytymisen kannalta !Elokuva ulkona kuulostaa aivan huikealta, voin nähdä kankaan ja kuvan ja lämpimän elokuisen yön...elokuvan elokuu ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Leena, just noin se on + pää kaipaa ulkoiluttamista, keho myös. Minulla vain on niin piiskavaa suorittajaluonne, että tätä täytyy ihan opetella.

    Juu, tuota ulkoilmaelokuvaa olen kauan miettinyt, piti vain saada nämä pimeät illat. (Nuoruusajan ulkomaanreissuilla parasta olivat ulkoilmateatterit, lepakot jotka letelivät lämpimässä yössä valkokankaan edestä, väliaika, kun filmikelaa vaihdettiin.) Nyt on mietinnässä, mikä olisi sopiva, tunnelmallinen ja kaunis elokuva. Leffavinkkejä otetaan vastaan! :)

    VastaaPoista
  3. Todella ihana idea katsella leffaa elokuisessa yössä. Minkähän leffan itse haluaisin katselaa...ehkä jotain Almodovaria.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mukavan tunnelmalliselta.
    Vapaapäivät ovat tärkeitä, mutta ei ole aivan yksinkertaista sekään, että saa myöntää ne itse itselleen :-).

    VastaaPoista
  5. Mikä ihana ajatus tuo lakanalle heijastettu elokuva! Voi että! Onko teillä siis tapana tehdä niin? Miten minulle ei koskaan ole tullut tuollainen mielenkään, mutta nyt ajatus jäi vaivaamaan. Että missä...miten..:)

    VastaaPoista
  6. Marja Leena, hei. Minä hain eilen kirjastosta kasan leffoja (mm. Puhu hänelle, Almodovár on minulle muuten uusi tuttavuus). En silti tiedä, onko niissäkään yhtään sopivaa. Vielä on hiukan epävarmaa, millaisella yleisöllä katsomme, se aiheuttaa valinnanvaikeutta. Ja minä itse myös.

    Marikki, kyllä. Elokuu on tunnelmallista aikaa. Täällä on ollut niin Arkea (ja sitä suruakin), että eskapismi on paikallaan. Ja juu, opettelen vapaapäivien pitämistä. Tuo kirjoittaminen on vain niin imuvoimaista, alati huhuilee luokseen tai muuten tunkee tajuntaan. Esim. lukeminen tuntuu nyt ihan mahdottomalta rentoutumiskeinolta, inspiraatioita sieltäkin puskee. Ei tällaisesta saisi/kannattaisi valittaa, silti haluaisin nollautua välillä.

    Kirjailijatar, hei. Juu, minustakin ihana ajatus. Pari kertaa olemme heijastelleet leffoja hiukan eri porukalla hiukan eri paikassa, mutta alkusyksystä ulkona kuitenkin. :) Kannattaa kokeilla. (Yksi vaihtoehto - jos ei ole tuota metsää vieressä - on kirppisrekki, lakana sen päälle ja painot helmoihin, ettei tuuli liikaa löyhytä. Sitähän voi liikuttaa, minne haluaa. Kerrostalon sisäpihallakin toimii. Tai missä vain. Sähköä toki tarvitaan.)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa todellakin ihastuttavalle ajatukselle oma ulkoilmaelokuvateatteri. Tulee mieleen omia lapsuudenmuistoja lomilta, kun hotellin puutarhasta kurkimme viereisellä tontilla esitettyä James Bondia - turkiksi :)

    Riippuu tietenkin yleisön iästä, mutta itse katsoin juuri (ihan sisätiloissa) uudellen Avatar-elokuvan. Voisin katsoa tiettyjä kohtauksia yhä uudelleen ja uudelleen... juurikin se Pandoran öinen metsä kiehtoo ihan valtavasti... taistelukohtaukset tuntuivat turhilta, kun olisin jäänyt mieluummin sinne lämpimän kosteaan, pehmeänä hohtavaan viidakon hämyyn...

    Ihastuttavia elokuvailtoja teille!

    VastaaPoista
  8. Vera, hei

    Kiitos!

    Meillä mies ja osa lapsista piti Avatar-leffasta paljonkin. Minä olen alati ronkeli. Valitsimme lopulta hopussa Vettä elefanteille -leffan, joka jäi kohtalaisen valjuksi (aavistelin jo etukäteen, etten ihastu), mutta muuten tunnelma ja kaikki oli ihan täydellistä. Taisi olla tämän kesän viimeinen lämmin yö. (Ja hölmö olin, kun en jäänyt ulos nukkumaan.)

    VastaaPoista
  9. Olen ollut kerran ulkoilmaelokuvissa, nuorena miehenä. Filminä oli Hitchcockin Linnut. Huikea kokemus! Leffan lintuparvet muistaa vieläkin elävästi. Ja sen yön pimeän samettisylin. Kotimatkalla lennettiin tyttökaverin kanssa junasta ulos kun matkustettiin pummilla. Joten tuli pitempi leffailta yökävelyineen. Nyt ei muuten enää uskalla pummillakaan matkustaa!

    VastaaPoista
  10. Ari, voi miten huikea kokemus teillä! Minä en ole kai koskaan uskaltanut matkustaa pummilla, mutta liftannut olen, jopa opeaikoina töistä ihan muuten vain vanhemman kollegan kanssa - oli hänen ideansa. (Kai me halusimme hiukan astua ulos siitä jämptistä roolistamme.)

    Linnut toimii ulkoilmaelokuvana(kin) loistavasti. Uskaltaisikohan kokeilla?

    Voi, tuo yön samettisyli. <3

    VastaaPoista