Tänä vuonna minä en saanut lukujärjestystä, mutta on tehty muuten työaikajärjestelyjä. Hetken kestää päästä vauhtiin, yritän suoda sen nyt itselleni, vaikka kohtalaisen armoton luonne olenkin. Aamukirjoittaminen ei oikein vain sovi minulle, vaikka olen niin kovasti yrittänyt rukata itseäni itsenivastaiseen rytmiin. Kaikki yön raskas istua pönöttää siitä huolimatta harteilla ja on sitkeä poisravisteltava. Aamukävelystä olen huomannut olevan hyötyä, matka kotoa lasten koululle ja takaisin on juuri sopiva matka ja seura ainakin menomatkalla loistavaa. Usein tuntuu hullulta palata, kun kaikki muut kulkevat toiseen suuntaan, avartavat reviiriään. Ehkä hyppään jonakin aamuna bussiin minäkin, lähden töihin, minne nyt huvittaakin. Kirjoitan kahvilassa, kirjastossa tai puistossa. Syön lounaan, tulen töistä ja haen lapset. Kiehtova ajatus, vaikka tulisikin kiire survoa nuo kaikki muutamaan tuntiin ja luultavasti laskisin, paljonko kirjoitusaikaa kuluu pelkkiin matkoihin. Pitänee silti joskus kokeilla. Vielä, kun löytäisi työkavereita samaan hommaan, saisi sen puuttuvan työyhteisön.
Hauska huomata, etten ole ainoa, joka pyrkii muuttamaan biorytmiään kirjoittamista varten :D Kun tyttö oli kotona hoidossa, heräsin usein klo 5 maissa kirjoittamaan. Kun flow oli päällä, ylösnouseminen olikin yllättävän tuskatonta, ihmettelin itsekin, kuinka riemuissani näpyttelin silmät vielä sirmukalla :)
VastaaPoistaSyksyllä alkaa uusi aikakausi, kun tyttö viettää ainakin aamupäivät hoidossa ja minä saan ensimmäistä kertaa pariin vuoteen pelkälle kirjoittamiselle varattua aikaa :O (yritän ajatella positiivisesti panostavani kirjoittamiseen enkä sitä, että MINULLE tulee lasta ikävä, lapsi tuskin ehtii parissa tunnissa äitiä edes miettiä...)
Tänään juuri suunnittelin, että vietyäni tytön pöiväkotiin voisin samalla jäädä kirjoittamaan johonkin keskustan kahviloista, voisihan sitä ainakin kokeilla. Leikkisin taitelijaa ;) Toistaiseksi niin käännökset kuin omat sepustukset ovat syntyneet hyvin proosallisesti keittiön nurkassa hellan ja taaperon nyrkin välissä. Ragu'-pataa on hyvä hämmentää aina liuskan vaihtuessa uuteen ;)
Torinosta on hiukan vaikea tulla samaan kahvilaan kirjoittelemaan, mutta voin käydä täällä blogissa tervehtimässä ja kertomassa, montako riviä sain sorvattua yhden latte macchiaton aikana :D
Hienoa, Vera! Kiitos, kun jaoit! :) Juu, tule vain kertomaan. Mieluusti luen, vaikka minun kahvilani taitaakin näillä näkymin pysyä täällä kotiseinien sisällä (laskin nuukana ihmisenä, paljonko kirjoitusaikaa kuluu, jos lähden sille bussiajelulle, ihan liikaa).
VastaaPoistaNoin minunkin kirjoittamiseni alkoivat, jossakin hyvin arkisen vanhemmuuden keskellä. Tosin en ole koskaan kyennyt aikaisiin heräämisiin, yöstä olen mieluusti napannut aikaa. Meilläkin siirryttiin pienin askelin kodin ulkopuoliseen hoitoon, juuri tuollaiset muutamat tunnit. Oli siinä on alkuhämmennyksensä, luksukselta tuntui saada hetken keskeytyksettä kirjoittaa (vaikkakin kotikaaoksissa ja silloinkin kävin verryttelemässä niskoja panemalla pyykkiä koneeseen tai nostelemalla niitä kuivumaan, hyvää teki). Nyt olen siinä onnekkaassa asemassa, että lapset ovat kaikki koululaisia. Yhtäkkiä sitä aikaa on tullut lisää, vaikka minua yhä paljon tarvitaankin. Silti nyt voi iltaisinkin kirjoittaa ilman suurempia keskeytyksiä.
Kirjoitusiloja sinne Torinoon!
Ihana ajatus: virtuaalinen vertaistukikahvila :)
VastaaPoistaJuu, ja enpä ehtinyt kuin huokaista, kun jo alkoi tapahtua. Ihmeellinen tämä virtualimaailma. :)
VastaaPoista