Pariisi perheen kanssa, Pariisi kaksin, Pariisi ennakkokuvitelmissa, Pariisi todellisuudessa. Jonoja, turisteja, kiirettä, välimatkoja, hymyttömyyttä, showta, elokuvakuvaukset, leffateattereita, kirjoja, kuppiloita, moskeijan puutarha, hiilloskanaa, minttuteetä, leivoksia, huiveja, villa- ja kauluspaitoja, ovia, ikkunoita, parvekkeita, historiaa, nykyaikaa, tulevaisuutta, mustavalkokuvia, nostalgiaa, eleganssia, kerjäläisiä, kadullanukkujia, koiria, me.
Löysitte siis kanadalaiskirjakaupan :)
VastaaPoistaTuon ylimmäisen kuvan graffititaiteilijan työt tulivat tutuiksi minullekin toukokuussa, niitä oli paljon Butte aux Caillesin kaupunginosassa.
Tekstistäsi kuultaa, ettet ihastunut ihan päätä pahkaa Parisiin..?
Kyllä, kiitos sinulle koordinateista. Hyvin tulkitsit. :) Pariisi oli minulle ainakin silloiseen mielentilaan liikaa tai olisi vaatinut enemmän aikaa, ei pyrähdyksiä, myös yöpymistä (pelkästään) siellä. Uskon, että kyse oli kontrastistakin, tulimmehan aina avarista peltomaisemista. Ihmisen rakentama ja aikaansaama on ihan yes, mutta jotenkin liian ennalta-arvattavaa. Enemmän olen minä luonnonmaisemassa, pienimuotoisemmassa. Olen hankala/haasteellinen matkailija, otan näkemisen ja kokemisen turhan vakavasti.
VastaaPoistaMinulla on samanlaisia tunnelmia Pariisista. Vuosi sitten olimme koko perhe (2 aikuista, 4 lasta) siellä ja nyt heinäkuussa miehen kanssa kahdestaa uudelleen. Ensimmäisellä kerralla kaupungista oli odotusteni vastaisesti jäänyt keskittymätön ja riekaleinen kuva. Halusin kokea sen uudelleen, antaa toisen mahdollisuuden.
VastaaPoistaEn ollut 'sata lasissa' vaikuttunut nytkään. Kaunista, kultturellia, kahviloita, pitkiä kävelyretkiä. Mutta ei se ehkä sittenkään ole se minun mansikkapaikkani, sielunmaisemani...
Olihan helpotus lukea, Linnea, kokemuksistasi. Jotenkin noin minäkin ajattelen. Mietin myös itseäni turistin roolissa, se ei ole oikein omin roolini, turistin koen tunkeilijaksi -- mutta mitä muuta olen, kun lähden ulkomaille?
VastaaPoistaSellaista spontaania kokemista metsästän kaiketi eniten, ulospäin pieniä kokemuksia, sisäisiä liikahduksia. Nyt oli lähinnä vain hämmennys, reflektoin koko ajan tunnelmiani, ajattelin että nyt pitäisi olla isoja fiiliksiä, kun kerran olemme täällä. Silti aavistelin jo etukäteen, ettei mitään sellaista tule. Tai sitten olisi pitänyt päästä ohi sen kaiken armottomuuden itseä kohtaan, viipyillä jossakin syrjässä, löytää omat maisemat, ne sellaiset joista ei googlekaan pysty kertomaan.
Pariisi tuntuu olevan yksi niistä paikoista joista "kuuluu" tykätä, jota tulee ihailla. Siihen liittyy joskus minusta ihan huvittavuuteen asti kaikenlaista.
VastaaPoistaVoisiko olla niin että ellei siihen kaupunkiin olisi ladattu niin paljon odotuksia, hehkutusta ja sitä kaikkea niin siihen osaisi suhtautua toisin, jotenkin enemmän "puhtaalta pöydältä"?
On siinä tuotakin. Minulla on myös se, että haluaisin autenttisuuden. Eihän sitä missään ole, illuusioita, muualta tulleena ei voi tunnistaa edes, mikä on sitä aitoa, kuka sen ylipäätään määrittelee. Toiseus tulee ihan siitäkin, että ei puhu riittävää ranskaa, samoin turistivirroista - erään ystävän sanoin: siitä että on esim. joissakin tilanteissa pakotettu tiettyyn etenemisnopeuteen. Toisaalta olen kauan jo kokenut reissuilla tätä hämmennystä. En ihmettele, kun koen sitä myös Suomessa.
VastaaPoistaHuvittaa nyt suorastaan kun tein juuri Suomessa käydessäni havainnon nimenomaan tähän etenemisnopeuteen liittyen;-)
VastaaPoistaHuomasin koko ajan liikkuvani "väärää" nopeutta, ts. liian nopeasti. Hämmennystä aiheuttaa aina myös se miten ihmiset eivät "osaa" väistää toisiaan luontevasti, ohittaa sillain helposti.