maanantai 4. huhtikuuta 2011

Arkea ei ole

Luen taas suosikkiani, Solveig von Schoultzin Pitkin vedenviivaa -teosta. Hän kirjoittaa:

"Arkea ei ole.

Ei ole olemassa hetkeä, joka ei olisi ainutlaatuinen, monitahoinen, joka ei koostuisi kaikesta tapahtuneesta, odotuksista ja peloista, kätketyistä kytkennöistä ympäröivään maailmaan, ei yhtä hetkeä joka ei olisi vaikeasti läpäistävissä ja huomionarvoinen.

Kokonaan toinen asia on sitten se, että ihmisten jokapäiväinen elämä on pinnallista eivätkä he jaksa tarttua hetkeen."
(emt., suom. Jaana Koistinen 1993, 133-134.)

Mietin noita sanoja, kun täytän opettajan päiväkirjaa, kirjoitan matkalaskua ja siivutan leipää. Leivän päälle tomaattia, tomaatin päälle oliiviöljyä, jonka sain pieneltä oppilaaltani kera kortin, kortissa täytekakku ja kirjaimia siellä täällä, niistä muodostuivat sanat: Onnea kirjasta. Hymyilyttää, ei haittaa ollenkaan lähteä tihkuun ja sohjoon hakemaan kuopusta esikoulusta. Arki on juhlaa: tämän kevään ensimmäinen fillarointireissu!

J.K. Schoultzin Seitsemän päivää -teoksesta täällä.

6 kommenttia:

  1. Kiinnostuin valtavasti tästä kirjasta ja kirjailijasta. En tunne ennestään.
    Kävin linkissäsikin ja se vain lisäsi kiinnostusta.

    Olen pitkään muuten miettinyt mikä sana voisi korvata arki -sanan. Se on jotenkin tuhraantunut ja muttunut sellaiseksi ettei se oikein minusta enää kuvaa sitä mitä se sisältää, mitä se on.
    VAi kuvittelenko.

    Jotenkin tuntuu että aina kun sanoo arki niin haluaisi jotenkin sanoa enemmän, toisin.

    VastaaPoista
  2. Uskon, että pidät. Kirjassa on paljon kirjoittamisesta ("Kaikki kirjoittaminen tähtää omakuvaan"), menneisyydestä, kasvattamisesta, itseksi kasvamisesta, herkkyydestä. Jos omaan hyllyyn haluat, Pitkin vedenviivaa löytyy antikvaari.fi:stä sekä suomeksi että alkukielellään ruotsiksi, jonka sinä taidat hyvin. Seitsemän päivää on myynnissä ainakin antikka.netissä. Minusta ihan loistavia molemmat. Jos saat käsiisi, kerro mitä pidit. Minä olen sinulle yhä kiitollinen Nuori Adam -leffavinkistä! (Taidan katsoa uudestaan.)

    VastaaPoista
  3. Sinulla on monta mukavaa, ajatuksia herättävää ja valoisaa postausta viime ajoilta. Niitä on mukava lukea. Suorastaan rakastan sitä lainausta Anna Kortelaisesta, juuri sellaiseltahan kirjoittaminen tuntuu! On niin ihanaa silloin kun pää on täynnä ideoita ja sanat syntyvät kuin itsestään kirjoittaessa! Silloin tuntee elävänsä:)
    Näinä harmaina päivinäni olen järjestellyt omia runoja ja salaa unelmoinut...

    VastaaPoista
  4. Hippityttö, hei. Kiitos viestistä. Ihan samalla tavalla ajattelen. Mietin sinua hetki sitten, kun luin ensi syksyn uutuuskirjojen luetteloa. Siellä oli hieno upea runo matematiikasta. Etsin ja naputan sen myöhemmin, kun tulee tyyni hetki.

    Unelmoi ja usko unelmiin! Pitkän harmaan jälkeen tulee valoa, kevätkin.

    VastaaPoista
  5. Voi miten hienon kuuloinen kirja. Laitan korvan taaksen, yritän etsiä pian.

    Arki on. Se on niin kaikkea, niin koko ajan, että vaikea sitä on kuvata tai siitä sanoa mitään.

    VastaaPoista
  6. Mirva, se on hieno teos. Herkkä ja rehellinen, satuttavan humaani.

    Armeliasta arkea, täyteliäitä hetkiä!

    VastaaPoista