Sain aamulla uuden romaani-idean. Aloin kertoa sängyssä miehelle, tein lauseita ilmaan, pyysin häntä muistamaan, mietin kuinka näppärä se sanelukone olisikaan (minulla on pieni muinainen ajoilta, kun tein lehtijuttuja, mutta se on kovin kömpelö). Aamiaisen sijaan avasin julkkarijuhlissa ystävältä saamani muistikirjan (se on kaunis, vanhaa ruskeaa, siinä hento kultainen kajo ja naisfiguuri), kirjoitin sinne ensimmäiset uudet rivit, annoin vihjeitä päähenkilöstä ja kertojasta, muutaman valmiin virkkeenkin. Nyt pitää malttaa. Luultavasti en malta (henkilöt seisovat kylmässä maisemassa ja odottavat totisina, että siirtäisin heitä sisälle lämpimään, antaisin tekemistä, roolin). Kirjoitan yhtä aikaa useaa, kaksi on odottamassa, mutta yleensä toinen ruokkii toista, eiköhän kolmattakin.
Nyt on enää vähän töitä, muuten liki pelkkää juhlaa kauas toukokuulle. Karnevaalit, hääpäivä ja ainakin seitsemät syntymäpäivät, pienen pientä poikaakin odotetaan. Tänään on siirretty vanha pöytä verannalta sisälle, piilotetty liinan alle, kuorrutettu porkkanakakkua.
Ihanaa, onnea ja antaumusta sanojen tuottamiseen nyt ja aina !
VastaaPoistaJuhlavaa aikaa tämä kevät onkin. Meilläkin tiedossa monen monta, ja yhtenä niistä pyöreä hääpäivä.
Kiitos, Leena. Kevät on kyllä niin minun vuodenaikani! Onnea teillekin ja rakkaudellista hääpäivää (arkea myös).
VastaaPoistaKevät on juhlaa jo itsessään. Teillä moninkertaisesti. Illalla nukahdin ikkuna auki vesisateen ääniin. Vasta viime vuosina olen löytänyt kevään ihanuuden. Nautitaan!
VastaaPoistaNiin on. Täälläkin satoi. Olen kauan odottanut, koska tulee ensimmäinen kevätsade. On harmaata, mutta ei yhtään haittaa. Ihan kohta alkaa vihertää, puutarhassa silmut pullistelevat. Äkkiäkös nuo hanget tuosta sulavat. ;)
VastaaPoistaJuu, nautitaan! (Lähtisin kävelylle, mutta työt kutsuvat.)
Minulta katoavat aina sanat, kun astun tänne.
VastaaPoistaSe ei ole huono juttu, ainoastaan hyvä.
Vaikka välillä kyllä toivoisin, että voisin kirjoittaa tähän niistä tunnelmista, joita tekstisi minussa herättävät. Mutta ne ovat hauraita, herkkiä. Pidän ne itselläni, kunnes opin pukemaan ne sanoiksi oikein.
Tämän ehkä osasin sanoa oikein, luulen.
Ilona, hei. Kiitos kommentista. Minussa värähti, sellainen hyvä tuulenvire lehtipuussa, kun luin sanasi. Hauraus ja herkkyys ovat aarteita, niitä on tässä maailmassa ihan liian vähän tai ainakin ovat aliarvostettuja. Siksikin on hyvä pitää likellä itseään, suojella sylissään. Sanat tulevat, kun on niiden aika. Niin minä ajattelen. (Luin Ian McEwanin haastattelua jostakin, ja hän sanoi, että vain onnellisena pystyy kirjoittamaan. Ajattelen itse samoin. Ja se onni on sellaista hyvin hentoa, häiriintyy kovin pienistä asioista. Niitä häiriötekijöitä olen yrittänyt nyt karsia, raivaaminen tuntuu tekevän ihan kokonaisvaltaisesti hyvää - helppoa se ei ole.)
VastaaPoistaSulavesipuroja ja sateen jälkeisiä syviä tuoksuja!
Onneksi olkoon niin julkaistun kuin alullaan olevan kirjan johdosta! Harhailin tänne pari päivää sitten ja olin aivan epätoivossa kun en ollut löytää uudelleen. Täällä on kiinnostavia pohdintoja ja keskusteluita, tuttujakin on paljon mukana. Jään siis seuraamaan. Hyvää juhlakautta!
VastaaPoistaKiitos, Liisa. Ja hyvä, kun löysit takaisin. Sen avulla minä löysin sinun tekstisi. Hienoja nämä blogimaailman seitit ja reitit. :) Minulta putosi tänään yksi suorittaminen pois, on keventynyt olo. Valoisia ja keventyviä päiviä sinulle myös!
VastaaPoistaAivan ehdottomasti totta minullakin tuo että vain onnellisena pystyy kirjoittamaan!
VastaaPoistaMutta hyvä ihme, sullehan tuli oikein rysäyksellä noita ideoita. Voisiko ed. postauksessa mainitsemallasi jutulla olla tekemistä sen kanssa?
Kun siinä oli se talokin;-)
Violet. Minä panin merkille, että muutuin kirjottajana aika tavalla sen jälkeen, kun aloin mukautua ulkomaailman (kuviteltuihin) vaatimuksiin. Eli kun annoin pois kotipäivät ja vapaat hetket, aloin opiskella lisäälisäälisää, aina vain lisää ja tehdä töitä ja lapsetkin annoin toviksi jonnekin. Minuun tuli kireys ja alakulo ja sementti. Samalla muutuin kotonakin tiukkapipoksi. Hyi, ihan samaa mitä joskus stressivuosinani, nyt vian survoin kaiken vielä tiiviimpään pakettiin. Vertailin aiemman blogini tekstejä ja viimeaikaisia ja -vuotisia. Ihan jyrkkä ero niissä. Uskon, että ideat ja rentous johtuvat nyt siitä, että kuuntelen, mitä keho, mieli ja minä puhuvat. Tuntuu kuin olisin riisumassa haarniskaa. Olen tätä itsepuintia nyt harrastanut jonkin tovin ja todennut, että on uskallettava olla se mikä on. Sopeutuminen ja mukautuminen saavat riittää. Eihän niitä kukaan edes vaadi minulta. Ainoastaan se jokin taipumaton rautatanko, joka olen minä itse. Ajattelin kiskaista pois ja heittää ojan pientareelle ruostumaan. Käyn sitten välillä katsomassa, miten kauniin patinan sää ja maisema sille antavat. :D
VastaaPoistaSinuakin mietin tässä juuri. Että miten valtavan tärkeää on, että on tämä blogimaailma ja täällä ihmisiä, jotka elävät omalla tavallaan, toisin. Ja että joku muukin kirjoittelee aamupäivällä täällä ja on olemassa. Kiitos!
En ole aiemmin kommentoinut blogiasi, mutta nyt on pakko. Et ehkä tule ajatelleeksi, mutta tällaisista kirjoituksista voi joillekin tulla vähän paha mieli. On olemassa äitejä, joiden harteilla on syystä tai toisesta koko perheen elatus. Silloin on pakko "antaa lapset" jonnekin, on pakko ottaa vastaan ihan kaikki työt mitä annetaan, vaikkei jaksaisi. On olemassa äitejä, joilla ei ole koskaan mitään kotipäiviä pois annettavaksi, vaan ainoastaan työpäiviä. Töitä on tehtävä myös viikonloppuisin ja iltaisin, jos rahat eivät riitä.
VastaaPoistaEn tiedä millä elät kun voit vaan olla kotona ja kirjoittaa. Todella harvalla on sellaiseen mahdollisuus. Jos on pakko tienata, ei voi ottaa omaa aikaa, rentoja hetkiä ja rauhassa kirjoitella muistikirjaan. Kyllä, olen kateellinen, siksi pahoitan mieleni. Haluaisin omia hetkiä, rentoutta ja vapaa-aikaa, mutta niitä ei vain ole, koska perhe on ruokittava.
G.V.B. Kiitos ravistelevasta viestistä. Et ole varmasti kovin kauan lukenut näitä tai aiempaa blogiani. Olen tasapainotteluongelmani ja angstini tuonut julki, nyt iloni yhtä lailla. Kaikkea en täällä kerro. Pitkän raskaan jälkeen on ollut valoisia hetkiä. Kyllä, nautin hyvällä omallatunnolla. Ei kiitos enempää syyllistymistä minulle.
VastaaPoistaTäällä on viisihenkinen perhe pärjännyt ja ollut pärjäämättä yhden ihmisen keskivertopalkalla, minun pätkätyöpanoksillani (mm. niitä viikonlopputöitä), tiukalla taloudenpidolla, huutonet-myynnillä, kirppishankinnoilla, vapaapäivättömyyksillä, osa-aikahoitopaikalla, tee se itse -elämällä. En koe, että olisin aikuisiällä koskaan ollut "vaan kotona".
Yhtä juhlaa ei tarkoita meillä rahalla mässäilyä, ihan jotain muuta. Minulle oli suuri ilo saada ystävältä lahjaksi muistikirja, johon itselläni ei olisi ollut varaa. Yhtä suurelta tuntui löytää pitkästä aikaa itsestä levollinen mieli, hengittää pakottomasti, saada nukuttua jokunen yö heräilemättä työstresseihin. En tiedä, miten tuota voi keneltäkään kadehtia.
Valoa sinne!