keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Näin maailman kauneimman naisen

Aloitin päivän käymällä verikokeessa, joka piti ottaa jo kahdeksan kuukautta sitten. Ehkä huhtikuu on minun elokuuni, uusi sisäinen lukuvuoteni käynnistyy nyt. Sopii hyvin, valoa kohti on helpompi kulkea kuin kaamosta, se tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta.

Aloin miettiä, reagoiko veri vuodenaikoihin ja valoon samalla tavalla kuin mieli. Kuljettaako se kuonaa, ravinteita ja happea nyt kiivaammin kuin syksyllä, jolloin kaikki hidastuu, sakenee, saostuu? Onko olemassa syys- ja kevätverta? On olemassa ainakin syysminä ja kevätminä, kaksi ääripäätä. Ehkä minuus on jotakin siitä väliltä, kevättalvi tai syyskesä, liukuma.

Löysin tyttärelle mekon Fidasta ja kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Mikä ihana paikka! Lainasin esikoiselle runoja, meille aikuisille leffoja ja yhteiseksi ääneenluettavaksi Johan Theorinin Yömyrskyn, jonka ystävä vinkkasi. Viime kesänä luin miehen kanssa Hämärän hetken (josta arvio ainakin Kuuttaren lukupäiväkirjassa ja Leena Lumella). Lapset kuuntelivat sängyissään salaa, kyselivät aamulla pahasta Nils Kantista.

Kotimatkalla kuulin, kuinka hyvin juopunut mies huusi samanoloiselle naiselle: "Sä oot maailman kaunein nainen!"

6 kommenttia:

  1. Minä ajattelin otsikon luettuani, että tämän tekstin täytyy alkaa: "Hän katsoi minua peilistä". Se olisi ollut ihanaa.

    Oli tämäkin, ei sillä.

    VastaaPoista
  2. Ilona, niin olisi. :) Sillä lailla "maailman ihanin tyttö" -mäisesti. Ajattelin polkupyöräillessäni, olisiko se mies voinutkin tarkoittaa sanansa minulle. Selvästi kuitenkin katsoi ihan toiseen suuntaan ja kohdisti sanansa muualle. Vaikka olin minä aika kaunis tänään (tai ainakin näkyvä, kukaan ei kävellyt päin niin kuin tosinaan käy), ajattelin niin hyviä asioita. ;)

    Terveisiä sinne myös kauniille.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun laitoit noita linkkejä. Sieltä löysin taas uuden "saarikertojan" - Ann Cleeves.

    Aloitan Yömyrskyn tänään. Ettei vain olisi liian jännittävä minun makuun. Hämärän hetkessä oli niitä kammottavia hiippailuja autiotalossa. Huh.

    Ja tilasin Majakkamestarin tyttären! Luvattiin olevan merentuoksuinen ;) Pohjoismaiset kertojat ovat selvästi makuuni.

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinne, Sanasulka. Majakkamestari täytyy napata kirjastosta. Theorinin Yömyrsky alkaa myös majakanrakentamisella. Ja sitten vielä Jeanette Wintersoninkin Majakanvartija. (Pitäisikö alkaa kerätä näitä majakka-aiheisia lukukokemuksia?) Kerro, miltä Cleeves vaikuttaa (saarimiljöö!). Nyt pitää alkaa kirjoittaa näitä tosiaan muistiin jonnekin.

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina tuosta maailman kauneimmasta naisesta. <3 En muuten pysty jättämään kommentteja oman blogini edustajana. Olen yrittänyt jo monta kertaa ja on sitten jäänyt kommentit laittamatta. :( Mutta pitää sitten mennä tällä...

    VastaaPoista
  6. Hei, Hanna. Kiva, kun tulit visiitille. Mikähän lienee kommenttiongelmana? Wordpressin kauttako ei onnistu? Joku toinenkin kertoi samaa. En osaa yhtään sanoa, mistä johtuu. Onneksi pääsit kuitenkin kiertotietä. Kauniita terveisiä, keväisiä vilkutuksia!

    VastaaPoista