Voi talvi, jossa on valo, joka on valo! Aamulla jaksaa ja haluaa herätä, lähteä ulos, lähtee ulos, kiinnittää huomion maailmaan. Sauvakävelijät, sukset ja sauvat kainalossa kulkevat hiihtäjät, koululaiset rahisevissa toppavaatteissaan, tutut koiramummot (toisella heistä uusi tekoturkiskauluri ja silmissä luomiväriä), linja-, roska- ja postiautot, aurat. Linnut, lintujen äänet, varisten pesänteko, tyttökoirien keväiset tuoksut, niiden perässä nenä lumessa juokseva poikakoira, nastojen narskunta kenkien alla, ei enää pelkoa kaatumisista. Pihaleikit, pihapolut, lumella kiitävä pallo, lumella kiitävä koira, hangelle nostetut tunkkaiset matot. Tiaiset syreenin ja punalehtiruusun talipalloissa, metsähiiri siementen keruussa, tilhet aroniapuussa, sen jäätyneitä marjoja maassa. Ihmisen punaiset posket, sähköiset hiukset ja pakkaselta tuoksuvat vaatteet, jäätynyt lumi koiran turkissa. Verhojen kautta siivilöityvä valo, valo tulppaanin ja loputtomiin kukkivan neilikan terälehtien lävitse, pölyiset, tahmaiset ikkunat, pöly pianon ja kaapin päällä, pölyiset verhot, pölyverhot kaikkialla. Keitetään kahvia, kuunnellaan radion jäätiedote, kuunnellaan ahtautunutta, yhteenjäätynyttä, päällekkäin ajautunutta, paksua, ohutta, tiheää, uutta jäätä, kuullaan jäätiedotteen lohtu, jäänmurtajat Kontio, Polaris ja Urho avustavat, Otso avustaa, Thetis avustaa, Voima avustaa. Kaikki on hyvin. Taivas on sininen, koira nukahtaa, valo vaihtaa paikkaa, ikkunan tahmoja ei enää erota, pölyjä ei muista, vaikka aivastaa. Ihminen istuu sohvalle kahvimuki kädessä, nostaa läppärin syliinsä ja käy kirjoittamaan.

Eräänä aamuna pihalla liukastellessani kuulin, että järvi köhi. Päätin lähteä tapaamaan ystäväämme muusan kanssa. Oli liukasta, jäällä latuja, railoja ja vettä, hiihtelijöitä ja kävelijöitä, koiria ja ihmisiä, maiseman yllä siiveniskuja, rantapuissa linnunlaulua, metsän takana moottoritieliikenteen taukoamaton kohina.

Kuljimme rannan reunaa, aina uusi kaarros, tällä järvellä on mutkikas luonne. Vihdoin erään koivun alta löysin ystävämme, se loikoi kylkiluurankasillaan auringon röntgenissä kumea yskä vaivanaan.
"Helmikuussa noin vähissä vaatteissa! Sinä tarvitset paksun jääpalttoon ja lumihuivin kaulaan, mutta avuttomiahan me olemme. Hoidetaan siis pelkkiä oireita. Suovettä yskänlääkkeeksi ja osmankäämipiippu keuhkoputkia laajentamaan", huokaisi röntgenkuvat katsonut radiologi Ranta kyllästyneenä, sillä hänellä oli näitä ilmastonmuutospotilaita nyt aivan liikaa.

Eräänä lähes tavallisena torstai-iltapäivänä Donnie Darkon jättimäinen Frank-jänis matkusti edestakaisin Hämeenkatua, mummot ja lapset säntäilivät linja-autojen alle noutamaan yläilmoista heiteltyjä kirsikkakaramelleja, hotellien huiput ja kirkkojen tornit katkesivat taivaan sumuun. Kaksi tuntia makeissadetta, äänihuulet rikki ja poikki, sen jälkeen kadulta noustiin linja-autoihin, kadottiin maanalaisiin parkkihalleihin tahmainen karkki kengänpohjassa, joku nosti katkenneet tornit ja huiput takaisin paikoilleen, kuorma-autot riisuttiin paljaiksi lakanoistaan, Frank loikki citykanien seuraan (ja tunsi itsensä kummajaiseksi), joku lauloi itsekseen: "Olet nuori ja kaunis..." Jatkettiin matkaa ja elämää.

Eilen. Todetaan helmikuu. Hoidetaan koiranpennun tulehtuneita korvia (silityslaudan päällä, manaillaan, tyynnytetään, lahjotaan), lähetetään lapset kouluun (yksi heistä miettii, missä koiran varpaat ovat, millaiset ne ovat) ja mies töihin, nautitaan hiljaisuudesta, liukastellaan koiran kanssa jäisillä metsäpoluilla, kaadutaan, pyyhitään kyyneltä silmäkulmasta, pestään hiukset palashampoolla ja pyykkiä pulverilla, siivotaan tyttären vaatekaappi, tyhjennetään kassillinen pientä pukinetta kierrätykseen, keitetään possunsydäntä, unohdetaan räsymatto ulos kolmeksi päiväksi, mietitään että kaikki nuo alemman kuvan kasvit ovat kuolleet ja ystävältä saatu lintuhäkkikin varastettu (tai ehkä häkki lähti lintujen mukana lentoon, joku niistä pakkasi sen käsimatkatavaroihinsa, onhan sellainen hyvä olla olemassa, oma huone), mutta onneksi on tuo valokuva, poltetaan kynttilöitä, rakastetaan valoa, heijastuksia, peilautumista, ei huomata tahmaa ikkunoissa ja lattioilla, keitetään kahvia, haaveillaan valkoisista ruusuista ja liljoista, pihan unikoihin asti unelmat eivät vielä ulotu, taitetaan tulppaanimaljakkoon mustikanvarpua (syötetään ne myöhemmin kanille), voidellaan leipää, kirjoitetaan kaunokirjallista tekstiä, kuunnellaan koiran kanssa tiaisia ja variksia, mietitään niiden kanssa, mitä tehtäisiin, jos saataisiin 35 lehmää ja yksi Kalashnikov (yksi flintlock pistol saatiin, se on kauniimpi kuin rynnäkkökivääri, kuulunut miehen merirosvoesi-isälle eikä toimi, onneksi).

Kahlaan kirjaimissa ja kuunvalossa

Lunta paksulti, aurinko paistaa ja varikset ovat rakastuneita. Kahlaan novelleissa kuin kesävedessä, teen listoja, saan hyvän puhelun mutta en unta. Ehkä se on taas vain kuu, kaipaa yöllistä juttukaveria.

Helmiperjantaina

Tytär oppi ärrän, esikoinen on ollut Maailman ihanin tyttö -näyttelyssä ja saanut valokuvata ystävien kanssa, keskimmäinen on oppinut soittamaan pianoa kahdella kädellä, vaikkei käy tunneilla kuten isä ja sisko. Minä heräsin pitkästä aikaa ennen miestä, tein aamiaiset kaikille, herneenversoja leiville, laseihin itsepuristettua oranssia. Helmikuu on lisääntyvän valon kuukausi, laskiaispullia ja Runebergin torttuja, lupaus keväästä.