Olen ollut vieraan miehen kanssa saarella paljon pienemmässä talossa kuin tämä, jossa Odelma voisi asua. Olen katsellut, miten mies tarttuu kosteaan paperiin, ruttaa sen paperitolloksi ja sytyttää uunin, suoristaa selkänsä, ei puhu mitään, katselee merelle. Olen viihtynyt liian hyvin, saanut niskani kipeäksi siitä tuttavuudesta.
:) Aivan selvästi Odelman talo, juuri tuollaiseksi sen myös kuvittelin. Voiko liian hyvin viihtyä, onko silloin kuitenkin jokin joka painaa ja hiertää...
VastaaPoistaToivottavasti niska parantuu vaivatta !
Hei, Leena
VastaaPoistaMuutama pieni piharakennus tästä puuttuu ja oikeastaan yksi kerros, muuten hänelle aika asumiskelponen. :)
Voi viihtyä liian hyvin. Silloin pitää venytellä lihaksia, avata ovi ja astua takaisin reaalimaailmaan.
Vetreitä syyspäiviä!
Pakko kertoa...
VastaaPoista"Eksyin" blogiisi monen mutkan kautta, viimeisin polku oli Marja Leenan.
Kiinnostuin teidän molempien kirjoista. Taloudellinen tilanteeni ei salli ostaa kyseisiä aarteita, joten etsin paikallisista kirjastoista netin kautta.
"Kone" näytti ei oota, mutta, kun menin kyseisenä päivänä kirjastooni.... arvaatkin jo!
Sinun kirjasi odotti minua siellä, kohtasimme kasvokkain HETI, yhtään kertaa ei tarvinnut pyöräyttää "häkkyrää"!
Aloitan lukemisen, kun "tuntuu siltä"!
Odelmaa odottaen: Seija
Hei, Seija
VastaaPoistaTervetuloa peremmälle. Kiva, kun löysit tänne. Elämyksellisiä hetkiä Odelman parissa ja mukavaa viikonloppua!
Minustakin talo on ihan Odelman. Aika lailla tuollaiseksi minäkin olin sen kuvitellut. Ehkä harmaaksi...voi olla, että kirjassasi sanottiin toisin, mutta minun mielessäni se olisi ollut ajan patinoima harmaa hirsitalo.
VastaaPoistaMutta olipa hieno tunnelmakuva tuo teksti. Minulla on kamala kaipuu johonkin saareen, erakkoon , yksin mökille.
Kirjailijatar, hei
VastaaPoistaYksinolo on joskus tarpeen, mutta onneksi voi olla yksin yhdessäkin, ei kuitenkaan yksinäisenä.
Saaret ovat mieluisia tiloja. Mökillä en osaisi olla yksin, en ainakaan yötä. Kammoilen liikaa kaikkea, lähinnä omia ajatuksiani.
Sopivasti yhdessä- ja yksinoloa sinne (ja tänne)! :)
Aivan ihastuttava talo ja myyttinen luonto...
VastaaPoistaVoi hyvin aistia ja kuvitella elävästi...ihmisiä & tarinoita, arkipäivän elämää eri ajoissa.
Hippityttö, hei. Eikö vain olekin?
VastaaPoistaTunsin tuon maiseman kymmeniä vuosia sitten, ihan toisenlaisena. Talossa oli sammumaan päin olevaa elämää, mutta silti värikkäitä tarinoita, kokemustietoa, liikettä. Nyt on kaikki muuttunut.
Oli järkytys palata tuonne ja nähdä, että verhot hapertuvat ikkunoihin. Ihan konkreettisena hajoaminen silmien edessä. Valtavan puhutteleva näky. En olisi tahtonut lähteä pois, jotakin oli niin vahvasti läsnä siellä. Menneisyys.