Olen yrittänyt pakottaa itseni vapaapäiviin ja lomailla kirjoittamisesta. Lauantaiaamuna voi herättyä kirjoittaa muistikirjaan jokusen sivun, sitten sulkea kannet ja elellä ihan tavallista elämää, luksustellakin hiukan: kulkea metsässä lasten, miehen ja eväiden kanssa, tervehtiä vastaantulevia retkeilijöitä reipashenkisesti, sytyttää nuotiota, juoda kiireettä jo hiukan haaleaa termarikahvia, löytää kalliosta kivinen istuin johon asettua, nojata maisemaan.
Olen rauhassa saanut istua ja tuijottaa järveä (mieli on pyöritellyt omaa ideamyllyään, mutta en tunnusta kyselijöille mitään, minä olen nyt luonnossa ja rentoudun, osaan painaa saappaan alta pyrkivät ajatukset matalaksi pelkällä tahdonvoimalla). Kotipihassa olen kerännyt ämpäreittäin aroniaa, ihanan suuria marjoja, kourallisen saa kun vain ojentaa käden. Olen googlannut mehu- ja hillo-ohjeita, pessyt pulloja. Illalla vaipunut keho raukeana sänkyyn.
-- mutta mitä tekee mieli? Ei suostu lepäämään, ei. Olenhan yöihminen. No, nyt kun olen riisunut saappaat jalasta ja makaan paljain jaloin, ne kaikki päivällä vaiennetut ryntäävät joukolla sängyn viereen. On pyöriteltävä hiljaisissa hämärissä ideoita ja velvollisuuksia, analysoitava ja spekuloitava. Minä sotken sitä massaa kuin viinirypäleitä. Tirskuu ja roiskuu. Ja taas uusi lapiollinen rahisevaa soraa siihen seokseen. Laihaa litkua on, monta lapiollista tarvitaan, sementtiä myös, ehkä aroniaakin pari saavillista, saadaan edes kaunis väri. Onko jotakin unohtunut? Mitä kaikkea on kesken? Entä jos... Nuku ja näe levollisia unia! Vedä peittoa ylemmäs, katoa sen syövereihin, katoa! Vedän ja piileskelen, ei auta. Pohditaan kaikki, paloitellaan pieneksi, nielaistaan pois, yskitään soraa ja sappikiviä, yritetään olla tukehtumatta. Hengitetään rauhallisesti, tyhjennetään mieli. Helppoa. Katso nyt, kaikki väki nukkuu.
Mutta Bo Carpelanin viimeinen teos Lehtiä syksyn arkistosta tuli. Kesti vuorokauden avata paketti. En tukehtunut, mutta haukoin henkeä, sydän oli pysähtyä. Pitelin käsissäni, olo oli kuin rakastuneella. Aarre se on. En tiedä, mistä saan riittävän pyhän hetken lukea sitä, minne kadota tuon kirjan kanssa.
Niinpä, kun se mieli sanoo -mutta kuitenkin. Ei sille mitään mahda, se elää omaa elämää ja takkuaa mennessään ja poikkeaa sorapoluille. Ei sen perässä aina pysy, eikä tarvitsekaan, mutta uni olisi kyllä tärkeä. Taidan painua mökille valvomaan minäkin, yksin tyhjänä.
VastaaPoistaSyksyn voimaa sinulle Katja !
Kiitos, Leena. Eikö olekin ihminen (nainen?) kumma kapistus? Tuota syksyn voimaa minulla tuntuu olevan nyt ihan yli oman tarpeen. Täällä käärin hihoja ja puran energiaani erilaisiin höyryämisiin, mutta ilmeisesti henkinen energia vastaavasti vaatisi ilmoille pääsyä myös eikä kaikkea voi yhtä aikaa saada. Katselen, kun ne tuossa taistelevat, nuo kaksi, yritän liueta karkuun erotuomarin roolista, mutta eihän itseään pakoon pääse.
VastaaPoistaMökki on oikein hyvä paikka valvoa. Voi kuunnella lehtien putoilua ja hiiren rapinaa, rapista hiukan itse myös ja huokailla yhdssä rakennuksen kanssa. Suosittelen myös löylyttelyä, se auttaa yleensä kaikkeen. Taidan lämmittää saunan tänään minäkin. Mietin lauteilla kaikki valmiiksi alta pois.
Syyspäiviä!
Olen matkalla Carpelanin syystunnelmissa minäkin. Se vain on niin ihmeen läpikuultavaksi hiutunutta, kimaltavaa, leijailevaa, painotonta tekstiä...ei voi lukea kuin palan kerrallaan, tulee niin yltäkylläinen olo...
VastaaPoistaEllinoora, sinäkin onnekas Carpelanin seurassa. Tiedän tuon. Minulla on kaikkien hänen kirjojensa kanssa käynyt noin. Ihan fyysisiä lukutapahtumia, niin kokonaisvaltaisia (täysiä ja täydellisiä), vaikka eniten tunteita koskettavatkin. Nautinnollisia hetkiä, pieninä annoksina. J.K. Tuli mieleen: miksi muuten kirjojen ja lukemisen kanssa pitäisi aina kiirehtiä? Hyvä kirja ansaitsee aikansa, myös ajattelu, tulkinta ja vaikutelmat.
VastaaPoistaAivan! Olen miettinyt samaa, vaikka olenkin nopea lukija. Välillä rohmuan, luen vauhdilla ja aloitan uuden ja viuh, ajatus jo seuraavassa luettavassa. Hyvän kirjan kanssa voisi hidastella, nautiskella ja pohtia. Kuvasulka lukee hi-taas-ti ja muistaa lukemansa paljon paremmin kuin minä.
VastaaPoistaTaidenäyttelyssä viipyillään, tutkitaan tarkasti, no, joidenkin ohi vilahdetaan, mutta noin ylipäätään taidenautinnolle annetaan aikaa.
Hiljattain olen uudelleenlukenut Hoegin Rajatapaukset ja Carpelanin Kesän varjot. Hyvä kirja kestää monta lukukertaa.
Hidastelun harjoitteluun valitsin Tunströmin Jouluoratorion :)
Tuo kirja, haluan lukea sen.
VastaaPoistaMutta muuten, minä taas en ehdi mitään kirjoittaa, paitsi sitä mitä on pakko. Ja se pistää välillä ihan vihaksi. Mutten osaa puolessa tunnissa väsyneenä tehdä mitään. Mutta hei, kirjoitusiloa sinne! Syksyä ja kaikkea. Oletkohan tulossa Turun kirjamessuille? Pitääpä tarkastaa ohjelma.
Sanasulka, heissan. Toivoisin osaavani nopeasti lukemisen. On niin paljon kirjoja, jotka haluaisin lukea, koko ajan tulee lisää. Elinikä ei riitä. Minä olen sekä hidas että en muista lukemaani, ainostaan tunnelman jonka kirja sai minussa aikaan ja joitakin hyvin hataria detaljeja. Ei kovin hyvä yhdistelmä. :D
VastaaPoistaOlet tainnut päästä jo Tunströmin pariin. On se vain hieno kirja. Minulla on marginaalimerkintöjä mm. "toisin" kirjoittamisesta (s.44, s. 102), lukemisesta (s.49, 234-6), poikien ja miesten ystävyydestä, empatiasta, vanhemmuudesta (s.90 alk., 127-128), itselle väärässä ammatissa toimimisesta, työn mielekkyydestä (s. 187, 259), maisemasta ja juurista (176), teen juonnista (150-151)... Huikea kirja!
Minulla ei ole Hoeg-kokemuksia. Mies piti Lumen tajusta, taisi lukea Rajatapauksetkin. Minun piti jälkimmäiseen tarttua, siihen oli jokin selkeä syykin silloin. Hyvä, kun mainitsit. Panen pinon päälle odottamaan.
Tästä Tunströmistä tuli muuten mieleen aika ajoin Carpelan, mm. s. 8 "Ottaessani aikuisen askeleitani..."
Kirjailjatar, hei
Minä kaipaisin niin paljon lisää väljyyttä ja tyhjää elämään. Kaikki kalenterimenot alkavat kuristaa ja tuntuvat niskoissa, hartioissa, salpaavat kirjoittamista. Olen välillä mieleltänikin hyvin jähmeä. Jos on pelkkää kirjoittamista, olen onnellinen. Silloin osaan pitää elvyttäviä taukoja. Mutta velvollisuuskalenterimenojen takia kirjoitan sitten ihan maanisesti kaiken muun ajan, mitä vain voin ja pienikin tauko tuntuu laiskottelulta. Se ei ole kovin terveellistä. Kroppa alkaa huutaa ja perhe-elämä menee nurinniskoin, kun täällä haahuaa yksi robotin oloinen ihminen, kolisee ja halatessaankin on pelkkää kovaa särmää.
Kiitos kirjoitusilosta. Ja muusta. En ole tulossa Turun messuille, Helsinkiin menen.
Kirpakkaa ja kivaa syksyä!
Menossa sivulla 100 ja olen laputtanut nämä: s. 29 päivänvalosuudelmat, s. 31 eukko tekeytyi kuuseksi ja kiveksi...s. 49 lukemisesta, s. 55 loukkaantuminen, lepyttely, s.58 we are no peltopyitä jne sanaleikit, s.79 Aavistus, s. 97 Selma ja huivi, s. 100 lautta jne. + ystävyys, empatia, aitous, lapsen suru (Sidner ja Eva-Liisa).
VastaaPoistaUpea kirja. Ja Carpelan tuli tosiaan mieleen. Tunström kirjoittaa vaan tunteikkaammin ja runsaammin, mutta teemat ja asian käsittely, humaanius, toiseuden ymmärtäminen - samaa. Harva kirja on näin "laputettava".
Ostin Jouluoratorion nettiantikvariaatista, kirjan välissä on postikortti, Spang Olsenin lyijykynäpiirros vauvasta "Efter maten".
Tämä on kolmas romaani Tunströmiltä. Paras, vaikka hyviä olivat Kuuvieras ja Todellinen elämä. Kolme lukematonta vielä hyllyssä...jes!
Todella laputettava! :D Minulla on noiden marginaalien lisäksi alleviivauksia liki joka sivulla.
VastaaPoistaKyllä, Kuuvieras oli hyvä. Ja Kimmellys. Todellinen elämä minulla on jossakin, en ole lukenut. Talvimatkakin puhutteleva, vaikkei fiktiota olekaan.
Hieno löytö tuo postikortti kirjan välissä. Minullakin on jonkun vanha kirja. Etusivulla lukee miehen nimi, en saa selvää siitä, ja päiväys 26.1.1987.
Minä pitelin kirjaa käsissäni Helsingissä ihan vasta. En voinut ostaa sillä kertaa, rahat vaan loppui.
VastaaPoistaOn pakko se saada kuitenkin. Omakseni haluan.
Ymmärrän täysin tuon pakon! Minä nappasin adlibriksesta, siellä on kohtalaisen edullista. Ja ulkoilutin omaa kirjaani täältä Hkiin ja Hgistä tänne. Ei tullut lukemisesta mitään, kuten arvasin mutta kirja sai olla yöpöydällä kaksin ihan rauhassa Tunströmin Jouluoratorion kanssa. Olivat lomansa ansainneet.
VastaaPoistaHaluaisin useinkin kirjoittaa tänne kirjoista, jotka ovat puhutelleet. Mutta usein ne teokset ovat niin pakahduttavia tai sanottavaa on liikaa.