Samalla tuli haaste kertoa seitsemän asiaa itsestäni. Kas tässä:
1. En hallitse isoja kokonaisuuksia tai en erota olennaista epäolennaisesta tai koen ne toisin kuin muut, mieleen jäävät kummalliset detaljit, putoan herkästi kärryiltä ja ajatukseni harhailevat, keskustellessa rönsyilen ja olen liian avoin. Kirjan luettuani unohdan lukemani, jälkeenpäin muistan pidinkö vai en, en juurikaan muuta. Yleensä pitäminen liittyy kirjan kieleen, tyyliin tai tunnelmaan. Elokuvien kanssa on sama juttu.
2. Luen kohtalaisen vähän. En osaa (tällä hetkellä) lukea rentoutuakseni, yhdistän lukemisen omaan kirjoittamiseen, analysoin ja preparoin tekstiä, pohdin rakennetta, inspiroidun, teen merkintöjä, alan googlata mieleen juolahtanutta, harhaudun muualle. Se tekee lukemisesta ammatillisesti hyvin antoisaa, mutta hidasta. Minulla on useita kirjoja kesken yhtä aikaa. Lainaan paljon, moni teos jää selailun asteelle, mutta koen senkin merkitykselliseksi. En lue kirjoja loppuun, jos ne eivät puhuttele. Olen muutenkin aika ronkeli lukija. Kaiken pitäisi olla kohdallaan. Lempikirjoissani ja -elokuvissani on jotakin selittämätöntä, hieman maagista tai mystistä. Koen maailman samanlaisena. Minusta on miellyttävää, että jää tulkittavaa. Koen lukemisen yksinäisenä, mielelläni jakaisin heti kokemukseni. Siksi luen mieheni kanssa aina omien lukemisten lisäksi jotakin kirjaa ääneen. Tällä hetkellä se on Kari Hotakaisen Ihmisen osa, joka sopii tuohon tarkoitukseen mainiosti. Toisen lukiessa tekstiä ääneen pääsen hetkeksi siihen kirja viihdykkeenä -olotilaan, jota toisinaan kaipaan kovasti.
3. Viihdyn yksin, mikä lienee kirjailijalle aika ihanteellista, mutta en pidä yksin nukkumisesta, yöni ovat silloin katkonaisia, muutun varuillaan olevaksi, säpsähteleväksi eläimeksi. Parhaiten nukun, jos lapset ovat patjoineen makuuhuoneemme lattialla. Koen että meidät ympäröi silloin jokin näkymätön, jonka sisällä olemme suojassa kaikelta.
4. Olen perfektionisti. Pidin esimerkiksi muinaisesta lukiojälkeisestä työstäni, siivoamisesta, koska siinä pystyi tekemään työn halutessaan täydellisesti. Koen kirjoittamisen samanlaisena. Nautin lauseiden hiomisesta ja sanojen puntaroinnista. Opettajatyössä koen itseni usein vajavaiseksi, koska työssä on niin paljon muuttujia, joihin ei pysty vaikuttamaan tai joista ei edes tiedä ja aina on (liikaa) parantamisen varaa.
5. Pidän muistikirjoista. Minulla on monenlaisia. Eniten pidän kierteillä varustetuista, joita voi huoletta kääntää ja jotka pysyvät helposti auki. Annan muistikirjoja myös mieluusti lahjaksi kaikenikäisille. Valitsen tarkkaan, haluan että kannessa on jotakin kuvaavaa ja omistajalleen sopivaa. Minulla ei ole juuri minkäänlaista tolkkua muistiinpanojeni kanssa, vaikka pyrin systemaattisuuteen. Yhdessä kirjassa saattaa siten olla teksti-ideoita, unia, salakuunneltuja repliikkejä, kauppalappuja, puutelistoja, tuntisuunnitelmia ja laskelmia, joille en keksi jälkeenpäin mitään selitystä.
6. Kaipaan kroonisesti paikkoja ja maisemia. Mieluisin lahja olisi, jos saisin vapaapäivän tai -viikon ja joku veisi minut lapsuudenmaisemiin joen rannalle istumaan ja aistimaan, valo- ja videokuvaava eväskori-ihminen ei olisi seuralaisena ollenkaan epämieluisa. Unissa kuljen miljöissä, jonne en valveilla pääse. (Toki myös niissä, jonne en haluaisi. Esimerkiksi erilaisissa koulurakennuksissa myöhästelemässä opettamisesta tai muuten hutiloimassa.)
7. Pelkään sairastuvani Alzheimerin tautiin. Minun kohdallani on pelko perinnöllisestä riskistä, se tietäisi oireita jo varhaisessa keski-iässä. Tästäkin syystä olen halunnut olla lasteni kanssa ja saatavilla mahdollisimman paljon enkä ole siirtänyt elämääni eläkepäiviin. Alzheimer on minulle mieluisa aihe, koska siitä on yhä hyvin yksioikoisia käsityksiä, kuten että se on vain hyvin iäkkäiden muistisairaus, johon voi itse vaikuttaa sanaristikoita täyttelemällä tai muulla aivopuuhastelulla.
Haastan edelleen teidät, joiden blogeista nautin, saan inspiraatiota, ajateltavaa, hyvää mieltä tai vertaiskokemuksia:
Dubletin (Retorisesti kysyn, keksisikö Kati Tanjan kuvista fiktiivisen hahmon seitsemän tunnustusta.)
Johannan
Haavettaren
Hippitytön
Celian
Hippiehurreyn
Mirvan
Mielenkiinnolla odotan paljastuksianne!
Hienot seitsemän asiaa listasit...blogillasi on 7 lukijaa näkyvillä..
VastaaPoistaTunnistan itseänikin noista aatoksistasi paljon. Paitsi, että parhaiten nukun yksin ja että pelkään sairastuvani syöpään.
Peloista puheenollen, niille kannattaa keksiä voimakas "vastalause", jota toistelee aina kun meinaa ajatukset karata synkiksi.
Valoa !
Kiitos, Leena. Ehkä tuo pelko on hiukan väärä sana tässä. Ehkä voisin sanoa, etten ihmettelisi, jos niin kävisi, koska mahdollinen perinnöllinen riski on. Olen kääntänyt asian niin, että tietoisuus siitä on auttanut valitsemaan jo nyt asioita mielekkäällä ja minulle oikealla tavalla. Isälläni ei ollut sitä mahdollisuutta, hän eli eläkevuosia varten eikä niitä sitten koskaan saanut kokea.
VastaaPoistaÄitini on sairastanut syövän, siskonsa myös, parhaan ystäväni kihlattu kuoli siihen parikymppisenä. Syöpään suhtaudun ihan toisin, ehkä koska se on niin yleinen, sen ihmiset ymmärtävät eikä se tauti ole aina kuolemaksi, vaikka onkin raadollinen.
Mietin, että johonkinhan me kaikki lopulta kuolemme. Elämä on onneksi tässä ja nyt. On paljon valoisaa ja hyvää. Koen saaneeni ja kokeneeni jo nyt valtavasti.
Valoisia sinnekin!
Kiva, kun kävit huoneessani, ilostuin:)
VastaaPoistaJa kiitos haasteesta, pitänee miettiä...
Kiitos haasteesta, aion ehdottomasti tehdä sen toivollasi tavalla.
VastaaPoistaHuomasin myös joitakin yhtäläisyyksiä. Kohta yksi, mutta vasta alkaen toisesta lauseesta.
Samoin neljä. Melkein sanasta sanaan.
Niin ja viis.
Katja kirjoitti...
VastaaPoistaHippityttö, hei. Mielelläni kävin. Kauniita värejä! Voit osallistua myös kuvina, jos se on luontevinta tai soveltaa muuten. Ihan miten vain. :)
Piilomaja, hei. Minua itseäkin kutkuttaa ajatus keksiä fiktiiviselle henkilölle paljastuksia. Se olisi tehtävä luovan kirjoittamisen kurssille. Odotan innolla Dublettia.
Mietin itse tuota ykköstäni, että periaatteessa saatan hallita isojakin kokonaisuuksia. Riippuu näkökulmasta ja asiasta. Mutta esim. koulussa historia oli ihan mahdotonta minulle. Kaiken lisäksi jouduin opettamaan sitä joskus oman aineeni ohessa. Tuntini olivat kummallisia, mutta oppilaat tykkäsivät. Kaivelin kaikkea nippelitietoa tunneille (esim. Wienin tanssivan kongressin menyyn), kun sellaisesta olin itse kiinnostunut.
Kiitos Katja! Ilahduin!
VastaaPoistaMinäkin kaipaan maisemia, näen niitä mielessäni, voin melkein elää niissä vaikken niissä olekaan. Olen aina ollut semmoinen, että haluaisin muuttaa jokaiseen uuteen paikkaan jossa käyn. Luulen että nämä kaksi asiaa liittyvät vahvasti toisiinsa.
Ole hyvä, Mirva. :) Minulla nuo paikat ovat yleensä menneisyydestä. Johtuu varmaan ihan siitä, että menneisyyttäni ei ole konkretiana enää. Siis paljon läheisiä on kuollut, lapsuudenkotia ei ole, kaikki olemme muuttaneet pois ko. paikkakunnaltakin jne. Toki on niin, että kun matkustan, jokin tuntuu minusta jäävän sinne maisemaan tai ehkä maisema tuleekin minun mukanani ja siksi on (molemmilla) hiukan kummallinen olo, juureton. Usein minäkin mietin, miltä tuntuisi jäädä asumaan jonnekin, mutta sitten vasta niitä kaivattavia paikkoja olisikin. Uskon, että tämä kaikki liittyy isommin vain ihmisenä olemisen tuskaan. Kuka minä olen, määritteleekö miljöö minut, mikä on minun miljööni, minne kuulun, missä minua kaivataan, mistä selvästi puutun, mikä on lempipaikkani, mitä sellaista se minulle antaa, mitä muilla maisemilla ei ole? Onko maisema ja miljöö lopulta kuitenkin mielentila? Jne. Jne.
VastaaPoistaMielenkiintoisia asioita jaoit, kiitos. Yllättävän paljon samaa tunnistan itsessäni. Alzheimerin taudissa ja sen ehkäisyssä ruokavaliolla (mm. hyvät rasvat, vihannekset ym.) on myös iso merkitys, kannattanee tutustua asiaan senkin kautta.
VastaaPoistaJuu, ravintoasia on tiedossa. Tämä onkin hiukan kaksipiippuinen juttu.
VastaaPoistaTerveydenhoitajani lohdutteli tuolla samalla, mutta totesi myös, että perinnöllisessä riskissä siitä ei ole paljon apua. Katselin juuri kaksiosaisen dokumentin kirjailija Terry Pratchettista, joka hänkin sairastui nuorena Alzheimeriin terveellisestä elämästä huolimatta.
Mutta toisaalta voi penkoa suomalaista/länsimaista ruokavaliota perusteellisemmin ja miettiä, miten se eroaa maista, joissa ei Alzheimeria juurikaan ole todettu. Minulle uusin löytö oli kurkuma, joka tutkimusten mukaan saattaa pilkkoa aivoista sinne muodostunutta plakkia ja siten - ennaltaehkäisyn lisäksi - parantaa jo muodostuneita vaurioita.