Nukkumatti heitti unihiekkaa ja muita tammikuun päiviä

Esikoinen lähti ensimmäistä kertaa yksin junamatkalle. Kummitäti ja pikkuserkku tulivat vastaan. Meillä oli parin päivän ajan neljän hengen perhe, tuntui oudolta. Kävin kuopuksen ja keskimmäisen kanssa antikvariaatissa, tytär osti ensimmäisen ikioman kirjansa lukemaan oppimisensa jälkeen. Valitsi mangaa, jossa yhdekäsänvuotias yksinäinen tyttö saa hamsterin. Juttelin myyjän kanssa. Hän ei tiennyt Joel Haahtelaa eikä Petri Tammista, mutta kertoi lapsuudestaan keskikaupungilla, kotinsa talonmiehestä ja muusta. Kiva oli kuunnella.

Kävin tyttären kanssa elokuvissa katsomassa Nukkumatti-leffan. Nukahdin kesken kaiken, kahdesti. Ajattelin, että olen tullut tavallista herkemmäksi unihiekalle, mutta ehkä se johtui sittenkin osittaisesta auringonpimennyksestä, kaksi herkkäsieluista ystävää kertoi samanlaisesta yllättävästä päiväväsymyksestä, ovat öitään valvoneet myös kuten minä. On lohdullista kuulla, että on muitakin, joiden vireystilaan taivaankappaleet - ja oikeastaan ihan kaikki - vaikuttavat. Mutta miten kauniita sinisiä hetkiä tammikuu on tarjoillut. Valo lisääntyy ja sen myötä ilo talvesta. Islannissakin kävin, katsoimme Noi Albiino -leffan, olihan angstia kerrakseen, pidin kuitenkin. Esikoinen ehti palata reissustaan, puhui kotiseutuni murretta, halasi huterasti. Tein hänelle kylvyn ja keitin luomuperunoita. Tilasimme Luomulaatikosta, hedelmiä myös. En ole niin ihania appelsiineja maistanut koskaan ennen. Meillä on vankilaleffojen aika nyt. Sopiva ajoitus. Esikoinen teki tutkielman Alcatrazista. Sen kunniaksi katsottiin eilen Pako Alcatrazista. Papillon odottaa vuoroaan, sain tv:stä napattua talteen.

Yhden iltapäivän vietin kaupungilla. Bussissa kuuntelin, kuinka ison iso mies kertoi kahdelle hennolle venäläisäidille suurella englannillaan, että hän seurustelee 50-vuotiaan jalkapalloilijanaisen kanssa. Kertoi nimenkin, kehotti naisia googlaamaan ja katsomaan. "I am her lover and she is mine." Hienoa, kun on rakkautta.

Ei kaupungilla ollut ihan niin kamalaa kuin ajattelin, vaikka oli pitkä lista mukana uutta kurssia varten (en pidä täsmäiskuista, mieluusti menisin etsimään maksimissaan yhtä puuttuvaa tai sitten ilman mitään asiaa harhailemaan vain). Fidassakin kävin. Oli 50%:n ale. Teini-ikäinen poika sovitti farkkuja. Äiti ojenteli aina uusia pareja eikä mikään ollut mieluisa, oli hankausta ilmassa. Minä löysin tapettia, sinisen hetken väristä. Sain kaksi rullaa neljällä eurolla. Ulkomainen opiskelijatyttö osti eurolla kaksi valkoista lautasta, syvän ja matalan, sekä niiden kaveriksi haarukan ja veitsen ja yhden terävän, jolla pilkkoa vihanneksia ja leikata leipää. Jäin kassalla katselemaan. (Näin hänet huoneessaan syömässä ensimmäistä ateriaansa Suomen astioistaan, kaikki pientä ja käden ulottuvilla.) Hän maksoi ostoksensa luottokortilla. Se oli jonkinlainen särö näkyyni. Kuvittelin hänen kaivelevan kaksikymmensenttisiä pienen vetoketjullisen kangaskukkaron pohjalta. Ehkä se olisi ollut liian ennalta-arvattavaa.