torstai 26. toukokuuta 2011

"-- jos lähtee siitä edellytyksestä, että sanat ylipäätään ovat turhia..."

"Sillä yöt olivat jo aivan valoisat ja järven pinta oli öisin kuvastimentyyni ja kaislat kohosivat matalissa rannoissa notkeina ja vihreinä, eikä enää ollut suurta eroa yön ja päivän välillä, vaan yöt ja päivät hehkui työni hiljainen kuume minussa ja kirjoitin paljon sanoja valkoiseen, pehmeään paperiin. Tosin kirjoitin varmaan myös paljon turhia sanoja, mutta jos lähtee siitä edellytyksestä, että sanat ylipäätään ovat turhia ja kirjoittaminen turhaa, silloin on paras luopua kirjoittamisesta ja pysyä ikänsä naulakauppiaana. Eikä tämä suinkaan ole hulluin ratkaisu, sillä naulakauppiaana ihminen säästyy monelta surulta ja pettymykseltä, myös tuskalta ja ikävältä hän säästyy, eikä hänen tarvitse kokea nöyryytyksiä tai olla ikuisesti tyytymätön itseensä ja alinomaisessa riidassa sydämensä ja ruumiinsa kanssa, vaan hän viettää tyyntä ja kylläistä elämää, nimenomaan jos pystyy valmistamaan myös ruumisarkunnauloja."
Mika Waltari: Neljän päivänlaskua (WSOY. Seitsemäs painos, 2003, 54-55.)

Tytär kuumeessa, puhuu unissaan, aamulla toivoo että luen hänelle ääneen. Jossakin siinä välissä luen itsekseni Waltarin hulvatonta teosta kirjoittamisen ja rakastamisen vaikeudesta. Humoristinen, herkkä ja syvä. Sijoitan tämän kirjoja kirjoittamisesta -kategoriassani korkealle, Marguerite Duras'n Kirjoitan-teoksen rinnalle.

4 kommenttia:

  1. Hyvin metaforinen ammatti ilmeisestikin tuo naulojen kaupustelu. Ehkäpä naulakauppiaille voisi olla hyväksi kaveerata esimerkisksi jonkun kenkäkauppiaan kanssa, joka potkisi heitä hieman persuuksille raskaimmilla maihinnoususaappaillaan...

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain, Jere. Nautin kovasti, kun kirjoittaja alaviitteissä selittelee tekstiä, löytää poliittisia kannanottoja kissojen väristä, kritisoi kirjoittajaa, moittii tekstiä hölynpölyksi ja muuta hulvatonta.

    Arvelen, että naulakauppiasura oli tekstin minälle nimenomaan se riskitön ja kivuton elämä, jolloin potkimiseen taipuvainen (eli kesytön, näen tässä nyt hevosen, villioriin ja siitä saa taas uusia tulkintoja) kenkäkauppiasystävä olisi varmaankin ollut kauhistus -- paitsi jos potku kirvoitti kengän(tahi kavion)pohjanaulat irtoamaan käyttökelvottomiksi eli tiesi tienestiä naulakauppiaalle. Tällöin voi kuitenkin kyseenalaistaa ystävyyden pyyteettömyyden. Samoin ammatin mielekkyyden, mikäli se vaati harjoittajaltaan fyysiseen kipuun antautumista, itsensä uhraamista. Uskon, että hänen lääkärinsä olisi puuttunut asiaan ja ehdottanut taas: "Meillä on muuan aivan uudenlainen ja miellyttävä, mitä hienoimman rauta-aiadan ympäröimä sairaskoti -- tutustuisitte lukuisiin mitä miellyttävimpiin persoonallisuuksiin, joissa ei ole mitään muuta vikaa kuin että muuan kuvittelee olevansa herätyskello ja soi joka aamu kello seitsemän ja muuan toinen luulee olevansa sähkömittari, mutta hänen nakutuksensa ei tule häiritsemään teitä--".

    VastaaPoista
  3. Kiitokset lukuvinkeistä! Minulla on luku- ja kirjoitusblogissani menossa Kirjallista elämää -haaste, johon nämä molemmat opukset sopivat mainiosti. Hienoja kirjailijakirjoja on yhtäkkiä kaikki paikat täynnänsä, kun vain avaa silmät näkemään niitä!

    Kipeän totta nämä Waltarin sanat: "eikä hänen tarvitse kokea nöyryytyksiä tai olla ikuisesti tyytymätön itseensä ja alinomaisessa riidassa sydämensä ja ruumiinsa kanssa".

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä, Paula! Kurkkaan tuon haasteen ja lisään sinne muutaman, jos niitä ei siellä ennestään ole. :)

    Totta tosiaan Waltarin sanat. Silti itse koen myös päinvastoin eli yhtä lailla on riidassa itsensä kanssa, jos kieltää kirjoittavan minuuden (mikäli se on olemassa) tai minkä tahansa muun itselle ominaisen intohimon. Ikuinen dilemma, johon on kohtalaisen vaikea löytää balanssia.

    VastaaPoista