Pienviljelijät viettivät viikonloppua palstalla. Tuuli lennätti leijaa, käsi viskoi kanankakkaa ja uutta multaa. Välillä pidettiin tauko ja syötiin eväitä. Kuulimme käen kukkuvan. Lars Sund kirjoittaa teoksessaan Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset (2011, suom. Jaana Nikula):
"Kuulen vuoden ensimmäisen käen kukkuvan sumussa Vendeljärven yllä. -- Ja sumu kohoaa äkkiä, kuin näkymättömien taljojen nostamana. Hellittämättömästä tähystelystä huolimatta en näe käkeä. Se jää aavelinnuksi. Se vaikenee kun ilma viimein kirkastuu ja paljastaa järven telkkineen, isokoskeloineen ja laulujoutsenineen, jotka lepäävät tyynellä pinnalla kuin koristeet kiillotetulla ruokasalinpöydällä. -- Ruokokerttunen kohoaa nopeaan soidinlentoon, näen kiikarilla miten pieni lintu kaikkineen aivan vapisee sisäisen laulunhalun paineesta joka on saatava ilmoille ennen kuin se vajoaa alaspäin ja häviää ruovikkoon. -- Ja kaikki on näkymättömän käen ansiota: se karkotti sumun kukunnallaan ja pelasti lintuaamuni Vendeljärvellä." (emt., 18-19.)
Mukava kirja tuo Aamu-uninen, sain joululahjaksi, vaikken bongari olekaan, lintujen katsoja kyllä. Käki jää usein aavelinnuksi: ääni kuuluu pitkienkin matkojen päähän, mutta lintua ei vain näy...
VastaaPoistaMinäkin pidän kirjasta, erottuu kiehtovasti perinteisistä lintukirjoista. Mietin tätä: " - - Mutta on hetkiä – kuten juuri nyt – kun huomaa miten harvinaista hiljaisuus on. Tulee ajatelleeksi, että ihminen on ylivoimaisesti meluisin kaikista maapallon lajeista. Hän täyttää maailman metelillään, joka peittää röyhkeästi kaikki muut elävät olennot alleen. Ja tuulen ja veden ja useimmat muut luonnolliset äänet.”
VastaaPoistaSiksipä tekee hyvää aina välillä vetäytyä pois melusta luonnon äänien seuraan. Onneksi tämä tietokone ei pidä meteliä ;o)
VastaaPoista