Kuolleiden kaupunkiin vievän vaporeton kyytiin ei ole tungosta edes heinäkuussa. Isola di san Michele on ihana ja rauhallinen paikka. Evakelisella hautausmaalla on mm. Joseph Brodskyn hauta, postilaatikkoa siellä ei enää ollut, kuten kaksi vuotta sitten käydessämme. Yhdellä pitkällä käytävällä on lastenhautojen alue. Katselin yksivuotiaan viimeistä leposijaa, joka oli täynnä kukkakimppuja, leluja ja koriste-esineita. Jostakin niiden keskeltä hautakiveen kiinnitetystä kuvasta katseli suloinen, hymyilevä tyttövauva. Omat lapseni juoksivat kuumuudesta huolimatta energisinä liskojen perässä. En komennellut eläväisiäni. Uskon, että juuri sellaisia vierailijoita haudoissa lepäävät pienet sielut halusivat nähdä.
Tuo saari oli minusta ihan valtavan vaikuttava paikka. Olen muutenkin vähän sellainen hautausmaafriikki, mutta tuo oli ihan erityinen hautausmaa. Ehkä se oli se sijainti...
VastaaPoistaNiin on! Sijainti, kyllä vain. Ja se, ettei saarella ole mitään muuta. Ihan heidän ikioma kaupunkinsa. Ja se rauha, (kaskaat, tuuli, aallot, pienten pyöreiden kivien rapina jalkojen alla) vaikka tällä kertaa pysyttelimme muutenkin hiljaisilla alueilla.
VastaaPoistaKatja, lue Bengt Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle. Yllätyt!
VastaaPoistaLukuvinkki napattu vastaan, kiitos. :)
VastaaPoista