Lukupäiväkirjasta napattua:
"Erään lajin kirjoja olen aina halunnut kirjoittaa -- Nimitän niitä Ulkoilmakirjoiksi. "Projektit" ovat käyneet kimppuuni, kunnianhimoiset pyrkimykset, ja ajan mittaan ne sulkevat pois pienet havainnot, ne merkityksettömät tiedonannot, joita sade ja sumu jättävät puunrunkoihin --
Ulkoilmakirja, joka kenties on vain päiväkirjan toinen nimi, on aivan liian harvoin harjoitettu laji, mutta se on olemassa. Martinsonin varhaiset luonnontarkastelut, Sven Barthelin saari-impressiot. Werner Aspenström harjoitti sitä aivan ainutlaatuisesti muun muassa Motsägelser-teoksessaan -- ja se alkaa niin mainiosti kuin Pikakirjoituksella Telttatuolissa. "Merkityksetöntä muistiinmerkintää siitä mitä katse voi havaita." Tuumailuja, näennäisesti suunitelematonta ajatusten harhailua. -- Voisin kuvitella mielessäni yhteiskunnan, joka palkkaa telttatuoli-ihmisiä, sijoittaa heitä sinne tänne -- luontoon, kadunkulmiin, laitureille, itse kunkin halujen ja pelkojen mukaisesti. Tarkoituksettomia kirjoittelijoita! -- Railojen raportoijia. Minua estää vielä muuan malttamattomuus rupeamasta sellaiseksi. Ensiksi on palapeli saatava kokoon, sen jälkeen, niin minä kuvittelen, voi ryhtyä tarkastelemaan yksittäisten palojen muotoja ja värejä, nostaa niitä valoa vasten, kumartua telttatuolissa, -- ja verkkaisesti, urakoimatta, todeta niiden olemassaolo. Todeta muun muassa tämä: viimeiset karhunvatukat kuivettuvat paljailla oksilla. Todeta: epäröivät valot joissakin taloissa, talviverhot toisissa. Kesävieraat ovat menneet, lippunuorat paukkuvat maalaamattomissa tangoissa, vene jyskyttää Syd- ja Nordkosterin välisessä salmessa. Ääni etenee helposti sumussa, ja sumutorvi ulvoo kaukana Persgrundilla."
(Göran Tunström: Talvimatka Intiaan. Suom. Arto Häilä. Gummerrus 1986, 10-11.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti