sunnuntai 31. tammikuuta 2016


 

"- Luulen että pystyn kuvittelemaan, millainen lampi on, kun se ei ole jäässä, Harriet sanoi.
- Sateella täällä on kaikkein kauneinta, vastasin.
- Onkohan mitään kauniimpaa kuin hiljainen ruotsalainen kesäsade? Muissa maissa on ihmeellisiä rakennuksia tai huikeita vuorenhuippuja ja rotkoja. Meillä on kesäsade.
- Hiljaisuus.

(--)

- Kaupungeissa ei enää näe tähtiä. Siksi asun täällä. Kaupungissa asuessani kaipasin pimeyttä ja hiljaisuutta mutta ennen kaikkea tähtien loistetta. En ymmärrä miksei kukaan ole tajunnut, että tässä maassa on upeat luonnonvarat, jotka vain odottavat käyttöönottoa. Kuka myy hiljaisuutta niin kuin metsää tai malmia?

Ymmärsin mitä hän tarkoitti. Hiljaisuus, tähtitaivas ja ehkä myös yksinäisyys eivät välttämättä enää ole kaikkien saatavilla."

(Henning Mankell: Italialaiset kengät. Suom. Laura Jänisniemi. Otava 2007, 125-126 ja 153-154.)

Olen lukenut ylläolevaa romaania viikonloppuisin, jolloin yritän pitää jonkinlaista taukoa omasta kirjoittamisestani. Sain lukuvinkin eräältä lukijalta (kiitos, en olisi itse löytänyt tätä!), jolle oli tullut Kohina-romaanistani mieleen Mankellin Italialaiset kengät. Kyllä, näissä on samoja aineksia. Lukijana minuun vetoavat tässäkin kirjassa muistot, elämänkaaren ja maiseman pohdiskelu, verkkaisuus, saarimiljöö, roadtrip, melankolia, kuolema, yksinäisyys. Tässä vielä yksi näyte:

"(--) tuntui kuin olisin kuljeskellut ulkosaarella, kun kävelin hiljaisessa kylässä. Ikkunoista lankesi lumeen television sininen valo, toisinaan ulos tunkeutui äänikin, joka ikkunasta sirpaleita eri ohjelmasta. Kuvittelin yksinäisyyden sellaiseksi, että ihmiset vain poikkeustapauksissa katselivat samaa ohjelmaa. Sukupolvet tai perheet hautautuivat iltaisin eri maailmoihin, jotka heijastettiin eri satelliiteista." (emt. 114-115.)

En ole lukenut Mankellilta aiemmin mitään. Tv-sarjasta Wallander pidin, etenkin loppujaksoista (täysin subjektiivisista, koskettavista syistä). Lastenkirjahyllyssämme ovat Mankellin kirjat Tähtiin karkaava koira ja Pyryssä nukkuva poika, jotka olen ollut aikeissa lukea, niiden aika voisi olla nyt. Sarjaan kuuluvat myös itsenäiset osat Varjot kasvavat hämärässä ja Matka maailman ääriin, ne pitää hankkia jostakin omaksi.

P.S.
Minulla on näemmä kirjaston varauksessa Mankellin Juoksuhiekka (suom. Tuula Kojo, Otava 2015). En muistanut, en muista sitäkään, keneltä sain tuohon vinkin.

13 kommenttia:

  1. Minäkin luin juuri Kohinan ja minun tuli siitä mieleen kaksi mielikirjailijaani, nimittäin Joel Haahtela ja hieman myös Patrick Modiano.
    Pidin kirjastasi, sen lyhyet luvut sopivat hyvin tunnelmaan.
    PS. Se blogissasi ollut Tähkäpää-juttu tulee aina välillä mieleeni ja saa vieläkin hymyn huulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seija. Kiva, kun pidit Kohinasta. (On vaikea kommentoida muiden lukukokemuksia omasta kirjasta. Aina kuulostaa laimealta toteamiselta, vaikka ilahdun aina paljon.) Minäkin pidän Haahtelan kirjoista, niissä on jokin melodia, joka tuntuu soivan myös minun kokemistavassani. Modianolta luin kesällä Hämärien puotien kujan, nautin.

      Ihana, kun Tähkäpää ilahduttaa yhä. Melkoinen hahmo! Jotenkin näen hänet nyt retkiluistelemassa polkkatukassa Näsijärvellä, selkärepussa on kerrosvoileipiä (tornivuodet saavat pinoamaan kaiken) ja kahvia termospullollinen, taitaa olla matkalla Virroille.

      Poista
    2. Maailma on hänellä auki edessään!
      Minä koen noiden kirjailijoiden kirjat kuin maalaukset, jotka täydentyvät yksittäisistä siveltimen vedosta. Kirjat ovat lyhyitä, eivät kerro paljoakaan ja kuitenkin niin paljon.Ja kieli on hyvin kaunista.....No tätähän voisi jatkaa loputtomiin.
      Samantyylisiä ajatuksia herätti myös sinun kirjasi.

      Poista
  2. Mankell on niin hyvä. Olen tykännyt kaikesta, mitä häneltä olen lukenut, Wallandereita myöten. Ja nyt kun näin kirjoitat, niin totta, samoja aineksia löytyy.

    Valoisaa, onnellista helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet Mankell-fani. Osaatko nimetä häneltä suosikkiteosta vai pidätkö kaikista yhtä paljon? Tuo Italialaiset kengät on runsas (siinä olisi minusta ollut ainesta kahteenkin kirjaan), vetoaa varmasti monenlaisiin lukijoihin. Löysin sille itsenäisen jatko-osan, Ruotsalaiset kengät. Vaikutti hitusen wallandermaiselta, mitä lukaisin kuvailua.

      Lisäsin tekstiin P.S:n. Luitko sinä tuon Mankellin Juoksuhiekan? Vai keneltä mahdoin saada vinkin? En tosiaan muistanut koko varausta!

      Ihanaa helmikuuta sinulle myös!

      Poista
    2. En oikeastaan osaa nimetä suosikkia, juuri nyt tuo Juoksuhiekka on vahvimmin muistissa, se oli minusta vaikuttava. Ja juu, minä ainakin olen siitä maininnut blogissani :)

      Poista
    3. No, se olit varmaan sinä! Täytyy skarpata taas lukupäiväkirjan kanssa. Sinne olisi kiva merkitä heti myös, mistä on saanut vinkin tai muun sysäyksen lukea ko. kirja.

      Poista
  3. Olen jotakin Makellilta lukenut, mutta en tuota "Italialaiset kengät"...pitääpä ensikerran kirjastosta ottaa se mukaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä lukuhetkiä. Kengille on itsenäinen jatko-osa Ruotsalaiset saappaat. Se jäi Mankellin viimeiseksi teokseksi. http://www.otava.fi/kirjat/9789511291725/#.Vq9GFFJftPk

      Poista
  4. Kauniita kuvia, kauniita sanoja. Onneksi löysin tänne.

    VastaaPoista
  5. Minulle se Juoksuhiekka oli liian raskas ja surullinen. En voinut lukea loppuun, lyijynraskas. Silti siinä oli hyvin pitkiä ja syviä perspektiivejä, kauas, ytimiin. Ja se tavallaan toi keveyttä, mutta silti.

    Ehkä jossakin toisessa tilanteessa. En tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaima, hei. Katsotaan, miten minun käy tuon kirjan kanssa, olen varausjonossa. Kestän aika hyvin raskasta, sitä on itse elettynä ja koettuna jo niin paljon, eikä se tarkoita silti turtana oloa tai välinpitämättömyyttä vaan pikemminkin lohtua, mikä kuulostaa ehkä absurdilta.

      Poista