Kadotin ihmisen

Eilen kadotin kokonaisen ihmisen, siinä samassa oli kadota osa minustakin, ja vaikka hän tulikin takaisin, ei hän ollut ollenkaan sama. Minäkin olin ehtinyt muuttua. En osannut sanoa mitään, mielessä kaikui vain hokema: "Ylämäki, alamäki - kuoppa!" Näin, miten vauvaa körötettiin polvien päällä ja sitten annettiin pudota alas. Hauska ja turvallinen leikki, ihan muuta kuin äkillinen, hiljainen piilosillaolo.

Anne Tyler kirjoittaa teoksessaan Elämän tikapuilla (1995) naisesta, joka kävelee pois elämästään, jossa on ollut niin näkymätön, ettei perheenjäsenillä ole antaa hänestä edes tuntomerkkejä. Mietin nyt tätä kaikkea.