Alasti ja suojassa

Olen lukenut muiden tekstejä, sitten omia. Lyhyttä ja pitkää. Jotakin on lähtenyt matkaan, oli vain pakko, vaikka en ole ihan varma. Tänne on saapunut myös postia, hyvin ilahduttavaa. Olin heittää pois, luulin mainoskuoreksi. Miten sellaisenkin oli unohtanut? Oli pakko tarkistella, totta se oli. Kaikki järjestyy. Turhaan ihminen murehtii -- ja epäilee, alati vain epäilee, ajattelee että ehkä kaikki oli erehdystä tai unta, vaikka on yhä se merkillinen tyyneys, jota ei voi mitenkään käsittää.

Olen miettinyt kasvamista. Tuntuu, että olen kirjoittajana - uskallanko sanoa kirjailijana, miten siihen suhtautuu yhä jotenkin arasti - päässyt isoja harppauksia eteenpäin. Oppinut näkemään omia karikoita, sen ohessa vainunnut sen, mikä on eniten minua. Se on paljon, sillä koen että kyllä ihminen on myös itselleen ikuinen mysteeri. Kirjoittamisesta sanon, etten tiedä merkityksellisempää, sukeltamista se on. Kirkas vesi, syvä pohja, suodattunutta valoa, ei häikäise mutta näyttää kaiken, lujat virtaukset, pinnistelemätön ja riisuttu, paljas ja selkeä olemassaolo, alasti ja suojassa. Tämä minä olen, minun ääriviivani tuossa hiekassa, minun paikkani. Asetun siihen makaamaan, irtaudun ja palaan takaisin. Kevyt, luonnollinen, pakoton olemassaolo.

J.K. Blogiini on tultu näemmä etsimään myös alastonkuvia. Tässä yksi arkistoistani, olkaa hyvät.