maanantai 17. huhtikuuta 2017

 
 

Herättyä istuu heti ikkunan eteen, katselee kuinka keskellä hennon aamulumista katua pieni tyttö rullaa laudallaan uudelleen ja uudelleen, vastapäistä taloa ympäröivältä aidalta hyppää alas kissa, mataa rakennuksen reunaa, ovi avataan ja käsi ojentuu ottamaan sanomalehteä postilaatikosta, oven kolahdus, askeleet yläkertaan, kulman takaa tulee mies aurinkolaseissa, harmaassa ahavoituneessa baskerissa, villapaidassa ja kaulahuivissa, kantaa äänilevyjä ja sitten roskia, tuolta tulee rollaattorilla kumara vanha mies, kauppaan menossa, ja (ehkä tässä välissä syön miehen keittämää kaurapuuroa, juon kahvia, sijaan vuoteen) kohta nuorukainen viehelaatikko kädessä, toisessa virveli, katsoo minua, joka katson lasin lävitse häntä, nostaa kätensä tervehdykseen (ja myöhemmin kadulla seisoessani toivottaa hyvää pääsiäistä, kertoo ettei saanut kalaa, ei ole koskaan saanut sieltä, on kyllä nähnyt muiden nappaavan ahvenia, vaan ei saalis ole pääasia, siellä oleminen on, siksi hän menee) ja (ehkä tässä välissä kuulee wc:n ilmastointihormin kautta, että yläkerrassa laulaa Bruce Springsteen, haluaa ulos valoon, pukee lämpimästi ja palelee silti, sillä tuuli on ankara pohjoinen, pitää miestä kädestä, tuntee tuulen tunkevan sormikkaiden lävitse, miettii tuntemattomaksi jäänyttä, joulukuun 1914 alussa hukkunutta merimiestä miinaan ajaneelta Everildalta tai Norra Sverigeltä, kääntyy syvemmälle saaren ytimeen, kävelee keskellä katua, sillä niin paikallisilla on tapana, irrottaa miehen kädestä, näkee hänen jatkavan kirkolle kamera kädessään, saa ensimmäisen vieraan, jolle tekee piimälimppuvoileipiä ja keittää kahvia, kuuntelee, kuinka vaikeaa parisuhde voi olla 75-vuotiaana, miettii 117-vuotiaana kuollutta Emma Moranoa, joka uskoi raakojen kananmunien, konjakin ja miehettömän elämän lisänneen elinvuosiaan) lisää rollaattoreja, mummo, jolla on tupakka suussa, imee sitä, kunnes tuhka on pudota, pysähtyy, karistaa tuhkan kadulle, vetää syvään happea, kylmää merituulta ja hiukan kevättä, asettaa tupakan huuliensa väliin, tarttuu rollaattoriin ja jatkaa matkaa (onko hänellä kotona kissa, konjakkipullo, kananmunia, Bruce Springsteenin levy, viehelaatikko, aurinkolasit, kuollut merimies, käyvä kello). Ikkunaan koputetaan, mies tulee retkiltään, kertoo epäkelvosta ankkurista, kaadetaan lisää kahvia, ei katsota kelloa, sillä se on pysähtynyt. Kissa hyppää takaisin aidalle, on kulunut muutama minuutti, tunti, vuorokausi tai kokonainen elinikä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Katja kauniista tunnelmakuvasta! Aiotteko kauan viihtyä tuolla saarella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Seija. Suunnitelmissa on epämääräisesti toistaiseksi, enin elämämme (arki) on yhä Tampereella.

      Poista