torstai 27. lokakuuta 2016


"Vuoren vanhus

Sammalvuoteelle majani nurkkaan, aamun rientäessä rinnettä alas, minä jään kuuntelemaan pakenevaa hiljaisuutta, jolla on kätköissään kaikkien salaisuuksien avain.

Ei ole olemassa muuta kuin hiljaisuus.
Kaikella muulla on rajansa.
Kaikella muulla on alkunsa ja loppunsa.
Kaiken muun voi ymmärtää. (--)"

(Uuno Kailas: Tuuli ja tähkä. Ynnä muita runoja. Gummerus 1922, 77.)

Lokakuun hiljaisuus, ei pakeneva vaan läsnäoleva, ja siinä nämä vähäiset äänet: Siili rapistelee rinnettä ylös, hahtuvahousuinen varis raakkuu koivun oksalla, ei tuule, sataa. Ohiajava linja-auto. Koira huokaisee päiväunillaan.

Ikkunan lävitse tämä maisema: viimeiset sinapinkeltaiset lehdet putoilevat maahan niin kuin maisema olisi kehyksiin pingotettu, hiljalleen alas variseva palapeli. Pian taivaskin putoaa ja näkyy pelkkää harmaata, taustapahvi (pahvissa alati himmenevää lyijykynäkäsialaa. Kuka on kirjoittanut siihen ja mitä, kenelle?). Lasketaan taulu maahan, haravoidaan palaset, käännetään ne väärinpäin ja aletaan koota talvea, aloitetaan nurkkapaloista, kuurasta.

Hiljaisuuden hyvät äänet. Hengitys. Sormet juoksevat näppäimistöllä, lapsi viheltää huoneessaan, kellon viisari naksahtaa eteenpäin, leikkaa ja siivuttaa pyöreää aikaa, kauniita symmetrisiä palasia: aamupala, välipala, iltapala, syyspala, kaamospala. Sama kauan sitten leikattu ja koottu palapeli joka päivä, joka vuosi.

Ajallakaan ei ole alkua eikä loppua. Aikaakaan ei voi ymmärtää. (Eikä sinnikästä kevättä, sen vihreästä siivilöityvää valoa, armoa, joka odottaa jo jossakin.)

10 kommenttia:

  1. Kaunista tekstiä lokakuun tunnelmissa. Tuo linkin takana oleva Kailaan runo on myös ajatuksia herättävä.
    Nuo vihreästä maailmasta kertovat kuvat eivät taida olla lokakuusta tai jos ovat niin jostain kauempaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seija!

      Nuo kuvat ovat Glendaloughista Irlannin toukokuusta jokusen vuoden takaa.

      Poista
  2. Oi että, katsoin kuvia ja ajattelin, että ihan kuin Irlanti, ja niin se sitten olikin!! Mahtavan näköinen paikka! Ihmeellinen on tuo kevään vihreä, niin ihmeellinen.

    Lokakuun hiljaisuus, se on niin totta, kuten myös se, ettei aikaa voi ymmärtää... Olimme vanhempieni luona syyslomalla, ja siellä molemmat seinäkellot olivat pysähtyneet viikonlopuksi, minusta se oli niin viehättävää, seisahtunut aika. Haluaisin viettää marraskuun niin, pysähtyneiden kellojen kanssa, sillä marraskuu on minulle seisahtunutta aikaa, syvää ja pyhää, etenkin aikoinaan, kun maa oli jo jäässä marraskuussa.

    Kiitos Irlannista ja ajatuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kevään vihreä on yhtä aikaa hento ja vahva. Ja Irlanti oli silloin ihana.

      Pyshtyneissä kelloissa on jotakin. Tuo, että kellot olivat pysähtyneet lomaviikonlopuksi, on puhuttelevaa. Niinhän saisi olla. No, tänä viikonloppuna pyöritetään viisaria tunnilla taaksepäin (ehkä pyöritän kaksi). Marraskuu, (tuo termikin jo: marras) sehän on ihan juuri!

      Poista
  3. Ihanat maisemat, tammipuut, kiviportaat ja kaikki!

    VastaaPoista
  4. Lähestymme aikaa, missä raja elämän ja kuoleman välillä on ohuimmillaan. Kuin harso. Osaanko ja maltanko pysähtyä? Olla martaana, yhtä luonnon kierron kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Herkästi ihminen juoksee samalla vauhdilla koko vuoden, virkistää ja piristää itseään, vaikka luonto ympärillä yrittää stoppuuttaa ja vaikka luultavasti kaipaisi lepoa. Lemmikkejä kun seuraan, huomaan niiden muokautuvan valon määrään, ottavan päiväunia useammin ja pidempään tämän vähän valon kautena.

      Poista
  5. Unimaisema. Epätodellisen vihreää. Käsittämättömän kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Sää vaihteli myös kovasti tuon päivän aikana. Tuolla oli myös vesimaisemaa ja ikivanha kirkko & hautausmaa maiseman keskellä, kaunista kaikkialla.

      Poista