Sunnuntaiaamuna, kun pojat vielä nukkuvat, tytär pukee yöpukunsa päälle minun villatakkini, istuu koneen ääreen ja alkaa kirjoittaa. Käy välillä katsomassa almanakasta sopivia nimiä henkilöilleen, huutaa sitten hetken kuluttua:
"Äiti, viisi riviä jo!"
<3
VastaaPoistaViisi riviä on hyvä. Joskus viisi sanaakin on saavutus.
VastaaPoistaIhana! Tuli niin lämmin olo minullekin, voin vain arvailla hetken todellista tunnetta.
VastaaPoistaOi voi, loistavaa! Minun kummityttöni kirjoittaa ja esikoiseni keksii tarinoita (joihin itse uskoo lujasti välillä puhtaana totena). Kirjoittaminen on koti.
VastaaPoistaVera, juu. :)
VastaaPoistaKirjailijatar, niinpä! Kuopus näkee kirjoittamisen toistaiseksi numeerisena. Hirmuinen vimma oli kirjoittaa, ilmoittaa minulle rivimääriä ja myöhemmin sivuja. Veljet kurkkivat olan takaa ja huomauttelivat erinäisistä laadullisista puutteista.
Silti minultakin ovat monet aikuiset kyselleet sivu- ja painosmääriä, kauanko kirjoittamiseen kuluu aikaa, paljonko kirjoittamisesta saa rahaa jne. Onhan niissä oma selkeytensä, maailma tuntuu pyörivän pitkälti numeroiden varassa.
Jimmi. Aika kiva sunnuntaipäivän aloitus. Niin pieni kirjoittaja. ♥
Paula, just noin. Ihana kummityttö ja esikoinen. Lapset osaavat! Ja juu, kyllä vain, kirjoittaminen on koti, isän- ja äidinmaa, turvapaikka, välillä tosin vankilakin, onneksi hyvin väljä.