Mies leikkasi hiukseni, varovasti saksi. Hän suhtautuu minuun joskus sillä tavalla, pelkää rikkovansa, niskatkin hieroo varovaisemmin kuin lapset, sormenpäillä, vaikka olen niin jumissa että kunnolla voisi moukaroida. Olen kovempi kuin hän, tosin saan herkästi mustelmia. Niitä ilmestyy aina jostakin, jopa silloin kun melkein kävelen päin tai joku minua. Valtavia purkautumia, ihon alaisia lätäköitä, mustaa jäätä.
Lapset ovat pudonneet taas puroon, nähneet ravun ja roikottaneet sammakkoa kainaloista, yksi heistä kertoi tunteneensa sen kylkiluut. Viihdyimme pellolla monta tuntia, silloin oli kuuma, vedimme pitkiä viileitä savihansikkaita käsiimme, monta krakleeraavaa kerrosta. Mies pani perunat maahan, minä luovutin raparperin nyt suosiolla muurahaisille, pitäkööt pidot, herkutelkoot kunnolla, en aio mennä heidän juhliinsa kuokkimaan.
On ollut hääpäivä, työpäivä, hellepäivä, ukkospäivä, monta oksennustautipäivää, lukuisat siivous- ja pyykkipäivät. Tulee kevätjuhlapäivä, kastepäivä, niiden välissä linnunlauluiset aamuyöt. Oli lämmintä ja valoisaa, iho ehti elpyä, minä myös sen sisällä, kaikki hengitti, minuus, iho, ajatukset. Nyt on satanut, luonto kaipasi sitä, minä kuuntelin raikkaassa ilmassa leijuvia lintuja, palstalla määkimistä ja kukuntaa, kotipihassa viserrystä ja kujertelua (tekisi mieli heittää ikkunasta ilmaan kaikki irralliset paperit, jätän niitä lojumaan, pöly pinttyy kiinni, vie yhä enemmän tilaa, me hengitämme, yskimme ja aivastelemme tomua ja sanoja). Kotipihassa kevätesikot ja tarhakylmänkukat lopettavat kukintaansa, unikoissa, herukoissa ja omenapuissa on nuppuja, pionit ja raparperi ovat kasvattaaneet vartta, muurahaiset eivät ole tänne löytäneet, oregano kasvaa jo mättäinä ja on levinnyt kukkapenkkiin, saa täyttää koloset, kunhan ei tukahduta. Seuraan tätä kaikkea. Voin hyvin, nukun liian vähän, mutta kohtalaisen sikeästi. En laske tähän nyt heräilyjä, joita aiheuttaa se, että pitäisi pian päättää enkä osaa, puntaroin turhaan, ei tule vastausta -- vaikkei ole kai isosta asiasta kysymys, olen vain niin kummallinen, koen asiat toisin, vaalin työrauhaani ja tilaani. Heräily aiheuttaa pientä kireyttä, pieni kireys vaikuttaa kirjoittamiseen, kirjoittamattomuus vaikuttaa minuun... Pitäisi olla ikioma Petri Tamminen tässä rinnalla sanomassa, että normaalia se on, ole just sellainen kuin olet.
