maanantai 6. helmikuuta 2017


Nämä käsittämättömät arjen ihmeet: taivas varisi alas maahan, pilvet putosivat kinoksiksi, ja aurinko painoi poskensa karhean jään pintaan, kuunteli luistinten liukua, koiran pehmeitä askelia, valtavan pallon hidasta liikettä, sydämen sykettä kamaran alla.

5 kommenttia:

  1. Todella kauniit teksti ja kuvat!
    Arjen ihmeiden huomaaminen tuo tarpeellisia ilon hetkiä vaikeimpiinkin päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seija. Nuo arjen ihmeet fokusoivat ajan nykyhetkeen, mieli ei sahaa laidasta laitaan menneeseen eikä tulevaan vaan on kerrankin läsnä siellä missä itsekin on fyysisesti. Se on vapautta ja keveyttä.

      Poista
  2. Kaikki adjektiivit, mitä keksin, tekevät tämän tyhjäksi. En sano mitään, käärin tämän valon vain mukaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammenna, Marja, ole hyvä, tästä valosta riittää! Nyt on taas pilvistä, mutta toisaalta sitten hämärä tulee yhä myöhemmin, se on silkkaa iloa ja toiveikkuutta. Ja ihmisenä miettii, että joka ikinen vuosi tämä sama toistuu, ei pitäisi olla mitään arvaamatonta, silti tähän reagoi yhtä vahvasti epätoivolla ja riemulla sen sijaan, että toteaisi tai jättäisi kokonaan huomaamatta (voisiko todella?).

      Poista