keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Talven valo




Talven ihana valo. Siirryn valoläikästä toiseen kirjoittamaan.

6 kommenttia:

  1. Minä teen täällä melkein samaa, siirryn valoläikästä toiseen kuvaamaan.

    VastaaPoista
  2. Me valon metsästäjät! :)

    Kun paistaa, kodissa on yhtäkkiä pieniä spotteja siellä täällä, katse kulkee paikasta toiseen (ja minä sen mukana). Pidän erityisesti siitä, miten lasi syttyy, herää henkiin paisteessa. Kun valo siirtyy toisaalle, esineet ja tila muuttuvat alakuloisen elottomiksi.

    Viikonloppu onkin nyt ollut pilvinen mutta oikein sopiva lukemiseen. Paistakoon ensi viikolla taas.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on tunnelmallisia kuvia. Keskimmäisessä kuvassa on virtaavaa valoa!

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen nauttinut tänä viikonloppuna valoläikistä, hämmästellyt, miten erilainen maailma on, kun aurinko paistaa. Juuri tulimme metsälenkiltä koiran kanssa, pitkästä aikaa teki mieli ylös, ulos ja lenkille. Nyt odotan, että kevät etenee niin pitkälle, että aurinko paistaa illalla myös olohuoneen toisesta ikkunasta sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, Pirkko! Maailma on erilainen, kun aurinko paistaa, luokseen kutsuva. Voi iloja kevättalvisessa metsässä koirien kanssa ja ilta-auringon odottelua. <3 Kaikkea valoisaa!

      Poista
  5. Kiitos, Ari. Nyt totutellaan taas erilaiseen valoon, kun lumi on sulanut. Täällä Tampereella on kuulemma tehty havaintoja jo ensimmäisistä sinivuokoistakin. Onhan merkillinen hiihtoloma! Valoa päiviisi!

    VastaaPoista