torstai 21. helmikuuta 2013

Talvet ovat vaikeita, onneksi on liki kevät ja luonnon valoa riittää jo alkuiltaan. Kirjoitan nyt kolmatta teostani, seuraavien ideat vyöryvät vauhdilla kohti, en väistele, vaikka se voisi olla fiksua. Kirjoittamisen vastapainona on ihan muuta. Kanit saivat poikasia, poikaset saivat nimet, pian joku nimeää ne uudelleen. Yksi musta on vielä kotia vailla, täältä saa. Ulkona tiaiset, varikset sekä harakka reisiä myöten hankeen uponneena. Teen arkisia ekskursioita reppu selässä ruokakauppaan, kirjastoon tai kirppiksille, kävely on aina ihanaa. Yritän muistaa hengittää syvään, nukkua riittävästi, halata paljon, olla läsnä ja nauttia arjesta. Kasvatan lapsia (yhä korkeampia tukikeppejä ja -lankoja, uutta multaa, paljon vettä ja valoa), kasvavat ihan itse, heissä kaikki tapahtuu vauhdilla, ihailen naapurin taaperoita ja vaalin parisuhdetta. Satunnaisesti aukeaa jokin rakonen ja näen, keitä me todella olemme. Ihminen on ikuinen mysteeri. Iltaisin katsellaan elokuvia ja lasketaan kolikoita, jotka ovat huvenneet jo kauan sitten, pari pientä kuparista kilisee kannun pohjalla. Huomenna alkaa hiihtoloma. Reissureput täyttyvät vaatteista ja kirjoista. Hiihtoloma, lukuloma.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun väläytit taas pitkästä aikaa verhojen taakse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hiihtolomaterveisiä sinne, Vera. Hanget hohtavat täällä ja kaikkien uusien, lukemattomien kirjojen sanat yhtä valkeilla sivuilla. Ehkä menen makaamaan hangelle (meren jäälle) ja käyn siinä lukemaan.

      Poista
  2. Hyvää lomaa! Meillä loma jo kohta päättyy... Ja saan rakkaani takaisin maan ääristä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marikki, pari tuntia vielä ja sitten alkaa... Toivottavasti sinun lomasi on ollut mieluisa. Kurkkasin blogistasi käpyvarastojen tyhjentämisen. Samaa ollut meillä, onhan terveellistä (ja ekologista) kaikin puolin. Mitä kaikkea kaapit kätkevätkään (särkisäilykettä!). Nappasin sinulta muistiin tuon An Everlasting Meal -teoksen. Kiitos!

      Poista
  3. Oi, minä niin katselin niitä pupuvauvoja. Houkutus oli suuri. Mutta kun täällä ovat ne kissat, ja yhdistelmä ei toimisi. Mutta hauvavauvaa kuumeilen kroonisesti, vaan vielä pitää jaksaa jarruttaa...

    Kolmattasi odotan! Ja sen toisen kanssa pitäisi tavata, ihanassa kahvilassa, tai jos juna toisi sinut tänne!

    Suloista lomaa - ja arkea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haavetar, heissan täältä arjesta taas ja kiitos! Puput läksiväåt jo maailmalle ja arvaapa, kävitkö mielessäni, kun heille uusia koteja mietin. Minä, kissa-allergikko, olen alkanut haaveilla myös kissasta. Ei järjen hiventäkään tuossakaan, mutta pitääkö aina olla?

      Kolmannesta haluaisin kertoa, jos uskaltaisin. En tajua tätä tällaista luonnetta, että pelkää kaiken vielä orastavan romahtavan, jos siitä alkaa puhua olemassaolevana (vaikka sitähän se jo on). Minä olen istunut kahvilassa kanssasi juttelemassa jo monet kerrat ihan kaikesta, noin niin kuin ajatuksen tasolla. Siitä on tällä talvijähmeällä luonteella aika pitkä matka itse toteuttamiseen. :D Mutta Naantaliin olin jäädä, mietin että jospa kävelisi luistelureittiä pitkin sinne jonnekin kauas ja jäisi luodolle asumaan. Voisit merireissulla poiketa moikkaamaan, antaisin nuotisavuilla oikeat koordinaatit.

      Kaikkea valoisaa sinne ja iloa uuteen elämäntilanteeseen!

      Poista
  4. Hei Katja,

    löysin kirjasi äidin vinkin perusteella, upeita! Odelma tuli ahmaistua aika lailla kerralla, nyt yöpöydällä odottaa Vihkivedet, jota nautiskelen hitaasti, pala kerrallaan. Tänne blogiisi en löytänyt äidin vinkkaamana (äiti tuskin tietää, mikä blogi on) vaan sattuma johdatti. Kolmattasi jo odotan minä myös...

    t. Riistapolun pikku-Riikka, joka on aikuistunut ja myös tamperelaistunut

    p.s. sanothan äidillesi terveisiä, moniin ihaniin lapsuuden muistoihini liittyy Paavo, Osku ja Emma. Allergisen lapsen onni on ystävällinen naapurintäti ja hänen lemmikkinsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mikä ihana viesti menneisyydestä. Kiitos, Riikka! ♥ Muistan sinut hyvin, koko perheen, sano terveisiä kaikille!

      Osku ehtikin viettää melkoista reissukanin elämää, pääsi välillä kanssani opiskelemaankin (miestäni piti reviiritungeskelijana) ja sitten viettämään vanhuuden päiviään mökkisaareen, josta katosi mystisesti. Huvittaa, kun historia toistaa itseään: meillä on nyt nämä kaksi kania, hyvin samanluonteiset kuin Osku ja Emma. Minä olen omista allergioistani ilmeisesti parantunut tai sitten siedättynyt, kiitos noiden loikkijoiden.

      Äitini reissaa maailmalla, mutta kerron terveisesi, kunhan hänestä taas kuulen.

      Poista