Öölannissa Johan Theorinin teosten maisemissa - ja vähän Barbro Lindgreninkin

Öölantilaiskirjailijoista tunnetuin lienee Göteborgissa asuva, kesänsä Öölannissa sukulaisten parissa viettänyt Johan Theorin, joka aloitti uransa novelleilla. Lyhytprosaisti-Theoriniin pääsee tutustumaan esimerkiksi kokoelmassa På stort alvar. Femton ölandska berättelser (2013), useissa näissäkin on päähenkilönä dekkareista tuttu Gerlof Davidsson.

Theorin on kertonut, että esikoisedekkarin Hämärän hetki (suom. 2008, Skumtimmen 2007) maailmanlaajuinen menestys tuli yllätyksenä, koska hän oli parinkymmenen vuoden aikana ehtinyt saada useammankin hylkäyskirjeen romaanikäsikirjoituksistaan. Hämärän hetken elokuvaversio sai ensi-iltansa Ruotsissa nyt syksyllä. Theorinin muita dekkareita ovat Yömyrsky (suom. 2009, Nattfåk 2008), Verikallio (suom. 2011, Blodläge 2010) ja Sankta Psykon kasvatit (suom. 2013, Sankta Psyko 2011).

Theorinin dekkareiden keskeinen miljöö on Pohjois-Öölantin sepitetty Stenvikin kylä. Se on saanut vaikutteita Djupvikistä, joka sijaitsee länsirannikolla Borgholmin kaupungista pohjoiseen. Kaunis, rauhallinen, paisteinen ja kuvauksellinen pieni kylä.

Dekkareiden päähahmo, jo eläkkeelle siirtynyt entinen merikapteeni ja nykyinen amatöörietsivä Gerlof Davidsson, on saanut nimensä Theorinin esi-isän Gerlof Perssonin mukaan. Hänet ja hänen mukaansa nimettyä Gerlofssonin sukua on haudattu Föran kirkkomaalle. Föralla on toinenkin funktio: se on esikuva fiktiiviselle Marnäsin kirkolle, jonka mullissa makaa puolestaan Hämärän hetken Nils Kant. Hahmo on meillä koko perheen tuttu. Luin kirjan mieheni kanssa ääneen, lapset salakuuntelivat sängyissään ja aamulla kyselivät kammottavasta Nils Kantista. Hän on kyllä kaikella tapaa onnistunut kaunokirjallinen henkilöhahmo, nimeään myöten.

Theorin-faneille järjestetään opastettuja Skummtimmens Öland -bussiretkiä kirjojen maisemiin kesäkuun puolivälistä syyskuuhun joka keskiviikko. Me retkeilimme omatoimisesti.

P.S.
Muista öölantilaiskirjailijoista suosittelen erityisesti omaäänistä, hiljaista viisautta huokuvaa Barbro Lindgreniä, jonka kirjoja luin lasten ollessa pieniä. Lindgren esiintyi Öölannissa reissumme aikana, mutta huomasimme asian liian myöhään. Pikku varpunen (suom. Kaarina Helakisa, 1979), jonka tyylistä minulle tulee hiukan mieleen Anni Polvan Pimpe karkaa, on minun suosikkikirjani, alakouluikäinen tytär pitää siitä myös. Pikku varpusessa minä-kertojana on lapsi-Lindgren, joka havainnoi elämäänsä, kasvuaan, perhe-ja naapurielämää, ystävyyttä, lapsuutta ja kasvatuskäsityksiä aidosti ja kaunistelematta. Varpunen on alunperin trilogia, Lilla Sparvel, Stora Sparvel och Bara Sparvel, suomeksi siitä on käännetty valitettavasti vain ensimmäinen osa. Omaelämäkerrallinen on myös Jättehemligt, Världshemligt ja Bladen brinner -trilogia, josta on samaten käännetty vain ensimmäinen Erittäin salaisia juttuja (suom. Kaarina Helakisa, 1972). Lisää Lindgrenistä esimerkiksi Lastenkirjahyllystä ja täältä.

Carlas cafe, Näsby Öölanti

Öölannissa oli useita persoonallisia kahviloita ja ruokapaikkoja. Eteläkärjesssä suosikkimme oli tuulimyllyravintola Kvarnkrogen Grönhögenissä sekä Carlas cafe, ruokapaikka ja elävän musiikin pubi pienen pienessä Näsbyn kylässä. Se on rakennettu vanhaan suuliin, ja tila jatkuu ulos nurmialueelle, jonne on kannettu sohvia ja nojatuoleja, pöytiä ja penkkejä. Piha rajoittuu naapuripuutarhaan, kivimuuriin ja peltoihin. Ateriat olivat täälläkin, kuten kaikkialla Öölannissa, äärettömän herkullisia, salaatti oli tuoretta, ruoka lähiruokaa, palvelu mutkatonta ja aina paistoi aurinko.

En tiedä, oliko kyse kaikkialle aamusta iltaan tulvivasta valosta, kiireettömyydestä vai maisemanvaihdoksesta, mutta heräsin poikkeuksetta joka aamu klo 5.30 kirjoittamaan, kun muu perhe jatkoi uniaan. En ollut uskoa todeksi, puhkuin energiaa. Minä, aamu-unisista aamu-unisin!

(Carlas cafen osoite 123 Näsby, 386 64 Degerhamn, Öland
Kvarnkrogen: Eketorpsvägen 1, 38663 Degerhamn, Öland)

• 386 63 Degerha

Vickleby ja Bo pensionat, Öölanti

 

Teimme Öölannin matkamme aikana retkiä kohteisiin, joista olin ottanut ennalta selvää ja joita saattaisin hyödyntää kaunokirjallisiin tarkoituksiin. Yksi tällainen oli Bo pensionat, joka sijaitsee Vicklebyn kylässä. Se toimii ravintolana ja majapaikkana ja on kuuluisa historiastaan. Ns. Vicklebyn koulu oli joukko 1900-luvun alusta toisen maailmansodan alkuun toimineita taiteilijoita, jotka halusivat osansa Öölannin erityisestä valosta. Idyllinen Vickleby oli tuolloin suosittu taiteilijoiden ja kirjailijoiden kesäpaikka, monet heistä asuivat Bo pensionatissa, jota emännöi kultturelli Maja Uddenberg, josta tuli myöhemmin taiteilija William Nordingin (1884-1956) vaimo.

Vicklebyn kylässä on yhä tuon ajan havinaa, pieniä taidegallerioita vanhoissa rakennuksissa sekä Carl Malmstenin perustama kansainvälinen taidekoulu Capellagården, jota mainostetaan "en skola för gestaltande arbete, där hand och ande ställs i skanpande samverken." Koulun kasvatusfilosofia vetoaa ainakin minuun:

Educational philosophy
Living, working and studying at Capellagården give students the opportunity to experience what Carl Malmsten, the founder of the school, described as "hand and mind in vital collaboration".

It is your chosen material that is the starting point of your journey. And it is by studying the material´s characteristics and the possibilities that it offers that you will develop your creative ideas and your own aesthetic. To help you there is a permanent staff of teachers as well as specialist guest lecturers.

How far you progress during your time at Capellagården depends primarily on yourself but the community offers you excellent conditions for undertaking your personal journey.

Koulussa voi suuntautua 1-3 vuoden ajan keramiikkaan, tekstiilityöhön, huonekaluihin tai ekologiseen puutarhanhoitoon, lisäksi siellä järjestetään kesä- ja lyhytkursseja. Capellagårdenin putiikissa myydään kasveja, siemeniä, öljyjä, teetä ym, luomuna, tietenkin.

Käden ja sielun luovan yhteistyön lisäksi Vickleby tarjoaa myös herkullista (silmän)ruokaa, kiireettömyyttä ja erilaisia taidetapahtumia, pikku kujien, pihojen, puutalojen, persoonallisten postilaatikkorivien ja kukkivien puutarhojen idylliä.

(Kaikki kuvat Bo pensionatista. Sen puutarha on suuri ja kaunis, täynnä pöytiä ja tuoleja haaveilijoille ja ruokailijoille. Minulle tuli siellä hiukan dekkarimainen olo, en olisi ollenkaan ihmetellyt, jos jostakin olisi ilmestynyt Hercule Poirot ja vaatinut kansaa koolle kuulemaan, kuka meistä on murhaaja.)

Kirjallisuutta Bo pensionatista:

• Anders Nilson, Maja Uddenberg, William Nording och det legendariska Bo pensionat i Vickleby, 1997.
• Anders Nilson, Målarna på Bo - ett stycke öländsk konsthistoria, 1994.