Ostin lomalla kolme kirjaa: Maritta Lintusen novellikokoelman Takapiru (WSOY 2016), Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi. Muistiinpanoja masennuksesta (S&S 2016) ja Kristiina Wallinin runokokoelman Valon paino (Tammi 2016).

Pikku kodissa aika pysähtyi, kiire katosi, sillä kaikki aikatauluihin sidotut loppuviikon suunnitelmat peruuntuivat. Ei ollut isoja velvollisuuksia, hyvin ehti avata kirjat ja syventyä sanoihin. Välillä oli aivan hiljaista, vain koiran unisia huokailuja, sivujen verkkaista kääntyilyä ja kynän rapinaa marginaalissa (tila sanojen ympärillä, ajatuksilla vapaus muotoutua). 

Kehon jännitys alkoi pitkästä aikaa hellittää. Hetken tuntui siltä, että voi vihdoin hengittää.

Mahtuu survomatta

Olen lukenut Bodil Jönssönin kirjaa 10 ajatusta ajasta. Se on ollut vahvistamassa päätöksiäni, joita olen täälläkin puinut useasti. Olen nyt laskenyt, että luultavasti olen rahallisesti menettänyt enemmän kuin saanut opettaessani muutamia hajatunteja. Pitkin viikkoa olen suunnitellut tunteja, tehnyt materiaalihankintoja ja paperityötä, valmistanut materiaaleja, hoitanut yhteydenpitoja oppilaisiin, tehnyt ihan konkreettistakin jälkipyykkiä, tehnyt valtavasti ns. omalla ajalla, josta en saa palkkaa. Työ on sirpaloittanut viikkoni niin, että ns. vapaapäiviä ei ole, jos ei lasketa hajanaisia tunteja siellä täällä. Kirjoittamisaikaa ei ole jäänyt kuin blogille, sentään edes tälle. Kirjoittamatta ei voi olla!

Joku sanoi, että onneksi ihminen oppii tehokkaaksi ja tarvittaessa pienessä hetkessä pystyy survomaan asioita kasaan. Minä en halua olla tehokas, en halua survoa enkä kiirehtiä. Keho on kertaalleen vilkkunut punaisella, kun itse en ole ymmärtänyt hidastaa. Niitä oppirahoja maksetaan lopun elämää. Työtä kuin työtä pitää voida tehdä rauhassa ja rakkaudella. Kirjoittaminen vaatii tilaa ja aikaa, sulattelua, yksinäisyyttä, hiljaisuutta, tylsistymistäkin. Palautuminen yhdestä roolista toiseen vie aikansa, onneksi on niin, keho on viisas, kun vaatii. Robotti en tosiaan halua olla.

Tänään siirsin opetusmateriaalit vaatehuoneesta makuuhuoneeseen. Ne täyttävät tilani ihan konkreettisestikin. Kasoja ja pinoja, kasseja, reppuja, matkalaukkuja, koreja, pehmeää, kovaa ja karheaa. Annan olla nyt siinä. Siivoan pois, kun olen pitänyt viimeisenkin tunnin. Sitten mahtuu taas.

Elää toisin

Selailin unipäiväkirjaani, jonka olen unohtanut muutamaksi vuodeksi. Löysin etusivulta nämä puhuttelevat sitaatit Christa Wolfin romaanista Kesänäytös (suom. Oili Suominen. 1989):

"Kahdenksankymmentä prosenttia maisemasta on taivasta, Ellen sanoi. Se sopi hänelle. --" (22.)
"Kun Ellen illalla makasi tummanruskeassa puusängyssään keskellä suurta hiljaisuutta, joka aiemmin varmaan on ollut yksi maan elementeistä ja joka nyt on vetäytynyt maaseudulle, hän saattoi tuntea miten jännittynyt, alituisen stressin synnyttämä ja unen karkottava kaupunkiväsymys muuttui raskaaksi, terveeksi maalaisväsymykseksi.

-- Hän oli taas -- tilavassa ja sekavassa unirakennuksessa, huoneita ja käytäviä oli loputtomiin. -- hän alkoi vetäytyä pois -- rakennuksen laidoille, karuihin autioihin huoneisiin. Hämärästi hän tajusi vetäytyvänsä omaan itseensä. -- Hän työnsi siipirattaan kauhoihin askartelupaperiarkista repimiään pieniä vihreitä suikaleita antaakseen itsestään merkkejä yläpuoliseen maailmaan. Vihreä on toivon väri, hän ajatteli unessa." (23.)

"Aamulla -- Ellen omaksi yllätyksekseen sanoi: Luulen että meidän pitäisi elää toisin. Aivan toisin." (24)

"Joka aamu Ellen työnsi auki takaoven, astui pihanurmelle: siinä se oli, samana pysyvä kesä. Aurinko oli harvan kirsikkapuumetsikön takana ja lauloi. -- Ellenille oli uusi kokemus ajatella että päivästä tulisi "nautinnollinen". Että hän opettelisi ensin avaamaan silmänsä, sitten muut aistinsa. Erottamaan hiljaisuuden esiripun takaa kylän aamuiset äänet yksitellen. Haistamaan ilman palaneenhajuisen kuivuuden, hienoista kirpeyttä tulvivan raikkauden. Tuntemaan lämmön ihollaan. Odottamaan sisimmästä nousevaa lempeätä tulvahdusta, niin pitkään tukahdettuna ollutta, sitä joka ei pakkoa totellut." (25.)

(Kuva Glendaloughista Irlannista toukokuulta 2009.)