Iholla säännötöntä kirjoitusta

Kesäpyykki. Männyt vartioivat kurittomia. Illalla viikataan moninaisia pinoja tai levitetään taivasalla suoristuneet heti sänkyyn. Niissä on tuulten ilo ja harmonia, joka tarttuu ja saa näkemään unta vastasyntyneistä. Aamulla ihmetellään iholle piirtynyttä säännötöntä kirjoitusta.

Teksti on kudos, lankaa on autettava

"Pesussa lankojen suunta menee sekaisin. Lankaa on autettava saamaan takaisin täsmällinen suuntansa. Kyseessähän on kudos. Sanat 'teksti' ja 'tekstiili' ovat samaa alkujuurta. Lanka on aina useiden lankojen joukossa. Ja kun sen saa eteensä, se on kuin vitilunta. Melvillen Moby Dickissä on ihana luku valkoisuudesta. Siinä kuvaillaan huolellisesti, millaista on kävellä vasta sataneessa lumessa. Tuntuu siltä kuin olisi ensimmäinen ihminen ja kulkisi ensi kertaa lumessa. Puhtain lakanoin sijattu vuode tuntuu myös aivan kuin uutismaalta. Se on hyvin miellyttävä tunne."

Kääntäjä Svetlana Geier palkitussa dokumentissa Vanha rouva ja Dostojevski. Yle Teema to 28.5. klo 23.05, nähtävillä yhdentoista päivän ajan myös Areenassa. Suosittelen!

Venetsia-pyykkiä

Mies pingotti parvekkeelle pienen pyykkinarun, minä nyrkkipyykkäsin viiden hengen vaatteet, ripustelin kuivumaan ja nautin. Napakka tuuli teki kankaista täysin rypyttömiä. Sain paitoihin ja pöksyihin Venetsian tuoksun.

Katselen käsipyyhkeen varjoa lakanalla

Olen kirjoittanut novellia valmiiksi. Joka päivä uusi versio, yöllä luen miehelle ääneen, suttaan sekaaan kuulakärkikynällä uusia lauseita. Juttelemme:
"Jotakin se kaipaa."
"Alku on kömpelö."
"Minusta nimi on tylsä."
"Ai, mä vaihdoin sen jo, enkö huomannut kertoa..."

Olen katsonut leffat Black Swan (iso pettymys!), Biutiful (oi, kyllä!), Oceans (leffaan käytetty ja kaikkialla mainittu suuri rahamäärä ei vakuuta minua), Kosto (pidimme kaikki kolme: minä, mies ja esikoinen), Flickan (kohtalaisen hyvä, mutta miksi siihen piti ympätä niin paljon, vähempikin olisi vakuuttanut) ja 127 tuntia (esikoisen iloksi).

Digiboksi sekoilee, mies sanoo, ettei ihme, se on tulikuuma, ainakin sata astetta. Sammutetaan kaikki koneet. Tänään on ilma seisonut, taivas käynyt harmaaksi. Hiki valuu, kuljen koko päivän ohuen ohuessa topissa, kyllä se mekosta käy. Parvekkeen ovi on öisin auki, mies on tehnyt siihen verkon, linnut huutavat sen lävitse aamuyöllä, kaikkia en tunnista, mutta lokit ja kuikan kyllä. Välillä kuuluu laulua. Naapuritalon parvekkeella joku puhuu pitkiä, kovaäänisiä puheluita, kertoo mies. Minä nukun, utelen, mistä se puhui. Ihan tavallisia, kertoi nukkumisestaan. Ai jaa. Ja kun ei enää jaksa puhua, alkaa laulaa iskelmää. Aamulla on terhakkana ylhäällä, yölaulaminen virkistää, silmäilee maisemaa, juo tölkki-Pepsiä. Minunkin tekisi mieli, kylmä vesi valuisi pitkin sen peltisiä kylkiä.

Pesen joka päivä monta koneellista pyykkiä. Kuivatan kaikkialla, minne vain voi pyykkiä ripustaa (metsään en ole vielä mennyt, vaikka haluaisin kyllä. Eikö olisi hienon näköistä, loputtomiin pyykkinaruja puiden välissä? Lakanoita, mekkoja ja paitoja. Kelpaisi oravien kuljeskella trapetseja pitkin, lintujen istahtaa ja painaa pää puhtaaseen tyynyliinaan. En ole mennyt puroonkaan istumaan vielä, pitää lukea uudestaan Banana Yoshimoton Kitchen ja Joel Haahtelan Elena, ehkä sitten rohkaistun). Katselen käsipyyhkeen varjoa lakanalla. Tuosta voisin ottaa valokuvan. Enkä kuitenkaan ota, mutta olen onnellinen lainekrepistä, jota ei tarvi silittää, pesukoneen viidentoista minuutin pikaohjelmasta, jolla voi huuhtaista hikipyykit, pitkistä valkoisista ruusuista, joita mies toi minulle lomansa alkamisen kunniaksi, sormiväreistä joilla maalata äkkiä tylsäksi käynyt kattolamppu, kaapista löytyneestä silkkinauhasta, jolla kantata tyttären sortseiksi leikatut farkut.

Huomenna vaihdamme maisemaa. Näemme sukulaisia, haistelemme merta. Nyt alkoi loma. Aion kirjoittaa, paljon, kaikkialla.