Näytetään tekstit, joissa on tunniste palkinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palkinto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pieni luku Alvarin harvinaisesta, pakottomasta hymystä


Jos Alvar olisi viettänyt saaressa vielä kevään, hän olisi päätynyt Tagen kanssa pyytämään taimenta ja saanut ensimmäisen oman vonkaleensa, jonka olisi paistanut voissa ja syönyt merelle antavan pöytänsä ääressä. Lautasen tiskattuaan hän olisi pyöritellyt putkiradion nappulaa ja yllättynyt tavoitettuaan kotikaupunkinsa paikalliskanavan, joka ei tiettävästi kuulunut niillä taajuuksilla. Toimittaja olisi kertonut raatihuoneella pidetystä juhlatilaisuudesta.

Alvar olisi hätkähtänyt, sitten hymyillyt. Hänen mieleensä olisi tullut lapsuudesta Maria, joka oli lukenut pääsykoekirjojaan kirjastossa ja tarjonnut hänelle eväistään. Alvar olisi pukenut maihinnousukengät jalkaansa, astunut kevään valoon kävelemään saarensa rantoja ja miettinyt, millaisia kirjoja Maria nykyään luki. Olisiko hän pitänyt tuosta palkitusta, surumielisen kauniista tarinasta?

tiistai 3. tammikuuta 2012

Odelmalle pronssia. Kiitos!


Piti kertoa silkakkapihveistä, tuoreesta rosmariinista ja arjesta, mutta ne saavat nyt odottaa. Sain eilen illalla tietää, että esikoisromaanini Odelma on sijoittunut Blogistanian Finlandia -kilpailussa kolmanneksi. Kas tässä kärkikuusikko:

1. Katja Kettu: Kätilö
2. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
3. Katja Kaukonen: Odelma
4. Miika Nousiainen: Metsäjätti
5. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
6. Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Kiitos kirjabloggareille, tämä on ilo ja kunnia!

Kilistin mieheni kanssa lasin siideriä ja nukuin yöni sikeästi. Oikein mukava alku kirjalliselle vuodelle. Onnittelut myös muille sijoittuneille ja kaikille lukijaäänen saaneille.