Näytetään tekstit, joissa on tunniste drinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste drinkki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Lempidrinkki

Kävin kaupungilla. Sain vihreiltä kierrätyslehden. Valitsin Annan (22/2010), jonka kannessa oli Anna Kortelainen. Hän kertoo:

"Kesällä 2001 kirjoitin esikoisteostani Virginietä. Isä ja äiti olivat mökillä, ja pidin majaa heidän asunnossaan Töölössä. Oli mielettömän kuuma heinäkuu. Istuin koneen ääressä bikinit päällä, käden ulottuvilla lasi kylmää roseeviiniä ja keko suklaakeksejä. En tiennyt, tulisiko kirjastani mitään, mutta nautin mielettömästi kirjoittamisesta.

Eräänä iltana, kun päivän tinki oli täynnä, päätin lähteä baariin ottamaan drinkin. Pukeuduin mustaan kietaisuhameeseen, ja kadulle päästyäni tuuli nostatti sen liepeet sivuun. Nauratti. Ajattelin, että minulla on tosi hyvännäköiset alushousut, näkykööt! En ollut koskaan tuntenut sellaista vapautta. Olin löytänyt ihan uudenlaisen olemassaolon ilon --"

Tykkään tuosta sitaatista. Taidan leikata sen jonnekin talteen. Mietin, minkä drinkin Kortelainen lopulta tilasi. Minä olisin ottanut Margaritan. Suosikkini on ehta sitrusversio, mansikkainenkin kelpaa. Mangoisiakin on tarjottu, en ottanut. Suomalaiset ovat kaikki olleet järjestään hailakoita huoneenlämpöisiä pettymyksiä. Haluan omani tuhdilla jäämurskalla, kunnolla koleana. Parhaan Margaritan olen saanut Meksikossa, jäädytetty malja, josta riitti kylmää juotavaa koko illaksi, seurana oli tortillachipsejä, lämmintä juustodippiä ja nuoruusajan kirjekaveri Teksasista.

-- mitäköhän ovat lukijoideni lempidrinkit?

J.K. Muistakaa osallistua Earth Houriin tänään klo 20.30 alkaen!