Kollega linkkasi Facebook-sivullaan bloggari-Dagnysta, reilu satavuotiaasta, joka oli muinoin ujo ja arka ja haaveili opettajuudesta mutta päätyi tehdastyöhön. Leskeksi tultuaan 90-vuotiaana hän päätti hankkia seurakseen tietokoneen ja opetella käyttämään sitä itse. Tässä dokumentissa yhä kotonaan sujuvasti elelevä ja kursailemattoman sanavalmis Dagny kertoo elämästään, toteuttaa unelmaansa eli opettaa tietokoneen saloja nuoremmilleen ja päättää etsiä nettitreffeiltä seuralaisen, jotta pääsisi vielä kerran tanssimaan.

Dagnyn unelman toteutumisesta mutkien kautta tuli mieleen Mark Levengood, joka kertoi unelmoineensa näyttelemisestä. Hän ei kuitenkaan päässyt rukouksistaan ja toiveistaan huolimatta teatterikouluun. "Olin surullinen, sillä se oli kurjaa. Sitten ajattelin myös, että jotakin täytyy olla minuakin varten. Päästin irti siitä ja jatkoin elämää. -- Olen ollut kaiken maailman mielettömissä seikkaluissa, ja elämä oli kummallista. Sain tavata paljon ihmisiä ja kehittyä ammatissani. Viime vuosina teattereista on kyselty, haluaisinko näyttelijäksi. Ilahduin siitä niin."

Sellaista elämä on. Sådant är livet!

Taivaallista menoa

Olen katsellut Yle Areenasta Taivaallista menoa -dokumentteja. Hienoja pohdintoja. Poimin talteen esimerkiksi nämä:

Lars Huldén:  
"Voit uskoa, mitä haluat, mutta jos alat uskoa olevasi oikeassa, olet luopunut uskostasi, sillä usko on kaipuuta."

Mark Levengood:
"-- tapasin jännittävän ihmisen, jolla oli ystävä, joka oli suomalainen sotaveteraani. Hän oli sotilaana ampunut venäläisen, mutta tämä oli vain haavoittunut, ja hän alkoi hoitaa tätä. Miehen haavoja hoitanut sotaveteraani sanoi tavanneensa Jumalan sen ainoan kerran. - Oliko venäläinen siis Jumala? Mies tuhahti, että etkö tiedä, että Jumala on verbi."

Anna Lindman:
"Vaikka puhun paljon kuolemasta ja ajattelen sitä, niin pääsen lähemmäs elämää. Elämästä tulee selkeämpää, kun ajattelee kuolemaa ja joutuu kohtaamaan sen. -- Sellaista, joka kertoo peloistaan tai ajatuksistaan kuolemasta, voidaan pitää vähän liian herkkänä tyyppinä. -- Haastattelemani filosofi sanoi, että synnytyskokemus ja valmistautuminen kuolemaan on eksistentiaalinen kokemus. Syntyy uutta elämää ja itse vanhenee. Silloin astuu askeleen ylemmäs elämän hierarkiassa. Minusta tulee äiti ja äidistäni tulee isoäiti. En ole enää nuorin."

Lindmanilla on samanlainen kokemus kuin minulla: kuolematietoisuuteen (uudelleen ja vahvemmin) havahtuminen oman lapsen syntymän likellä. Minulla syynä oli isäni kuolema (sen rinnalla useat muut kuolemat) esikoista odottaessani, sen läsnäolo ja pohdinta uuden elämän rinnalla, vahva kytkös sekä lähtevään että saapuvaan, olla seinämänä, saattelijana ja vastaanottajana, paradoksi, jonka kanssa on silmäkkäin sen jälkeen, viimeistään, alati, seikka jota alituiseen pohdin ja josta kirjoitan usein, sillä siinä lienee suuri osa olennaisesta.