Marraskuu. Lunta, lumen valoa. Pieni valkoinen muusani hoitaa pestiään moiteettomasti: vie metsälenkeille ja johdattelee uusille kaunokirjallisille poluille. Daniel Stein pitää seuraa yömyöhillä ja kertoo:

"Ylipäätään ymmärrys on tässä maailmassa iso ongelma: laajasti nähtynä kukaan ei ymmärrä ketään. Sanoisin ihan niinkin, että hyvin usein ihminen ei ymmärrä omaa itseään. -- Koko ikäni olen tätä pohtinut: miksi maailma on tulvillaan ymmärryksen puutetta? Kaikilla tasoilla. Vanhukset eivät ymmärrä nuorisoa, nuoriso ei vanhuksia, toisiaan eivät ymmärrä naapurukset, opettajat ja oppilaat, esimiehet ja alaiset, valtiot eivät ymmärrä kansojaan eivätkä kansat hallitsijoitaan. Yhteisymmärrystä ei löydy yhteiskuntaluokkien väliltä - Karl Marxhan sen keksi, että eräiden luokkien kuuluu ilman muuta vihata eräitä toisia. No eivätpä ne sitten ymmärrä toisiaan. Niin, ja kaikissa mainituissa tapauksissa ihmiset sentään puhuvat samaa kieltä! Mitä jos puhuisivat vielä eri kieliäkin? Miten kansa voi ymmärtää toista? Ymmärryksen puutteen takia ne toisiaan juuri vihaavat! En ala esittää esimerkkejä, olen niitä kurkkua myöten täynnä.

Ihminen ei ymmärrä luontoa (äitisi on harvinainen poikkeus, kun ymmärtää kanojaan!), ei ymmärrä kieltä, jolla luonto selvääkin selvemmin osoittaa ihmisen tuottavan maalle vahinkoa ja kipua ja jopa vievän sitä kohti lopullista tuhoa. Keskeisin ymmärryksen puute on se, ettei ihminen ymmärrä Jumalaa, sitä minkä Hän yrittää tehdä tiettäväksi kaikille tuttujen tekstien, ihmetekojen, ilmestysten ja ihmiskuntaa aika ajoin kohtaavien luonnonkatastrofien kautta. 

En tiedä, miksi asia on näin. Ehkä siksi, että nykyihmisestä 'ymmärrrystä' tärkeämpää on 'voittaminen', 'valtaaminen' ja 'hyväksikäyttö'." (Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2016, 49-50.)