Joka vuosi marraskuussa

 

"Kuolen joka vuosi marraskuussa

Joka vuosi kuolen marraskuussa.

Sini, kelta kaikki harmaantuu, tuli kylmenee,

myrkyks muuttuu leipä suussa;

joka siemenkota tyhjä on

joka linnunpesä tyhjä on,

ruohon, lehtien vainajat viruu teillä.

Kuolen marraskuussa,

                             joka vuosi kuolen marraskuussa.

Kesyt synnyttää myös kuolonkuussa:

lehmä vasikoi,

tamma synnyttää,

vaikka niin kuin villa huurre kasvaa karsinaan

lammas karitsoi.

Nainen synnyttää vaikka lumi niin kuin sudenturkki

                                                                                       kasvaa vain.

Kesyt synnyttää myös kuolonkuussa.

Synny ei suden, karhun pennut,

pojat oravain, jänisten,

heilu ei sireenien tyttäret,

tanssi vaahtolapset tuomien,

linnun tyttäret.

Kurki rakenna ei pesää marraskuussa,

synnytä ei käärme, kukka villi.

Soita ei juurten, oksain, lehväin pilli,

sävel synny ei, vai musta huokaus,

jään kasvavan hullu kiljahdus…

runoilija kuolee marraskuussa,

niin kuin peikko peskissään,

villi kuolee tuskastaan.

Kesyt vasikoi, karitsoivat,

tamma synnyttää voimakas,

suurentuu kuu, naisen vyötärö,

kuun hame pullistuu niin kuin aina myöskin marraskuussa.

Kanssa lehtien, kanssa ruohojen mätänen,

tyhjä siemenkota pääni on,

jota tuuli häilyttää,

huoli niin kuin huurre kasvaa vain,

niin kuin maruna, varsi nokkosen kuolen marraskuussa.

Runo synny ei vain villi kiljahdus,

niin kuin mullan jäätyvän huuto kumea,

musta juuripilli suussa,

niin kuin käärme, nokkonen kuolen marraskuussa."

(Helvi Hämäläinen: Voikukkapyhimykset. Runoja. WSOY 1947, 39-41.)