"Kuolen joka vuosi marraskuussa
Joka vuosi kuolen marraskuussa.
Sini, kelta kaikki harmaantuu,
tuli kylmenee,
myrkyks muuttuu leipä suussa;
joka siemenkota tyhjä on
joka linnunpesä tyhjä on,
ruohon, lehtien vainajat viruu
teillä.
Kuolen marraskuussa,
joka
vuosi kuolen marraskuussa.
Kesyt synnyttää myös
kuolonkuussa:
lehmä vasikoi,
tamma synnyttää,
vaikka niin kuin villa huurre
kasvaa karsinaan
lammas karitsoi.
Nainen synnyttää vaikka lumi niin
kuin sudenturkki
kasvaa
vain.
Kesyt synnyttää myös
kuolonkuussa.
Synny ei suden, karhun pennut,
pojat oravain, jänisten,
heilu ei sireenien tyttäret,
tanssi vaahtolapset tuomien,
linnun tyttäret.
Kurki rakenna ei pesää
marraskuussa,
synnytä ei käärme, kukka villi.
Soita ei juurten, oksain, lehväin
pilli,
sävel synny ei, vai musta
huokaus,
jään kasvavan hullu kiljahdus…
runoilija kuolee marraskuussa,
niin kuin peikko peskissään,
villi kuolee tuskastaan.
Kesyt vasikoi, karitsoivat,
tamma synnyttää voimakas,
suurentuu kuu, naisen vyötärö,
kuun hame pullistuu niin kuin
aina myöskin marraskuussa.
Kanssa lehtien, kanssa ruohojen
mätänen,
tyhjä siemenkota pääni on,
jota tuuli häilyttää,
huoli niin kuin huurre kasvaa
vain,
niin kuin maruna, varsi nokkosen
kuolen marraskuussa.
Runo synny ei vain villi
kiljahdus,
niin kuin mullan jäätyvän huuto
kumea,
musta juuripilli suussa,
niin kuin käärme, nokkonen kuolen
marraskuussa."
(Helvi Hämäläinen: Voikukkapyhimykset.
Runoja. WSOY 1947, 39-41.)
Olen huomannut että pelkkä pimeä tuo minulle lämpöä, ja sitten kun saavun katuvalojen alueelle: kylmyys yht' äkkiä.
VastaaPoistaValo ja pimeys eivät tosiaan ole yksiselitteisiä. Pimeä voi olla suojaavaa, käärivää ja pehmeää (myös avaraa tai tiheää). Katuvaloissa on oma kelmeytensä, sähkövalossa ylipäätäänkin. En ihmettele, jos kylmää sinua.
PoistaMarraskuussa elämän ja kuoleman välinen harso on ohuimmillaan. Voimakkaasti vaikuttava vuodenaika.
VastaaPoistaKyllä, ja tarpeellisen pysäyttävä.
Poista