Kymmenes luukku: Pitkin veden viivaa

"On kummallista tulla elämässään vaiheeseen, jossa tarkkaileminen muuttuu tärkeämmäksi kuin kerääminen ja omistaminen. Myös ihmisten. Kun ensimmäistä kertaa huomasin antavani asioiden valua sormien lomasta, se tuntui vaarallisen vieraalta, minä jolle riippuvuus ja kiinni pitäminen oli ollut niin kauan totunnaista. Toisaalta en enää kestänyt riippuvuutta, toisaalta aloin ehkä saada itsestäni enemmän seuraa. Oli miten oli, istuin kädet sylissä sängynlaidallani ja tunsin asioiden liukuvan ohitse, pään yli, en voinut mitenkään estää ja tiesin niiden luisuvan auttamattomasti.

Nyt jälkeenpäin ne ovat minun, ja vain sisälläni paremmalla tavalla. Nyt niitä voi tarkastella ja ne pysyvät aloillaan."
(Solveig von Schoultz: Pitkin vedenviivaa. Suom. Jaana Koistinen. WSOY 1993, 146.)