lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ihmisistä joiden jäljet katoavat


Me puhuimme usein Hutten kanssa näistä ihmisistä joiden jäljet katoavat. Jonain kauniina päivänä he ilmestyvät tyhjästä ja palaavat tyhjään loistettuaan jonkin aikaa: Kauneuskuningattaria. Gigoloita. Yöperhosia. Useimmilla ei edes eläessään ollut enempää kiinteyttä kuin höyryllä joka ei koskaan tiivisty. Hutte mainitsi minulle esimerkkinä miehen jota hän sanoi "uimarantojen mieheksi". Tämä mies oli viettänyt neljäkymmentä vuotta elämästään uimarannoilla tai uima-altaiden äärellä jutellen ystävällisesti lomailijoiden ja rikkaiden joutilaiden kanssa. Tuhansien lomakuvien taustalla tai reunoilla hän näkyy uima-asussa keskellä iloisia ryhmiä mutta kukaan ei pystyisi sanomaan hänen nimeään eikä mitä hän teki siellä. Eikä kukaan huomannut että eräänä päivänä hän oli kadonnut näistä valokuvista. -- Hutte toisteli että pohjimmiltamme me olemme kaikki uimarantojen miehiä ja että "hiekka (--) säilyttää askeltemme jäljet vain muutaman sekunnin." (Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja. Suom. Jorma Kapari. WSOY 2014, 68.)

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin kovasti tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, sopivasti selittelemätön. Täällä piti olla seuraavana lukuvuorossa Modianon Villa Triste (oletko lukenut? Jos olet, piditkö?) mutta taidan sittenkin tarttua (vihdoin!) Haahtelan romaaniin Tähtikirkas, lumivalkea. Tuntuu nyt sopivalta tuon jatkoksi.

      Poista