tiistai 16. joulukuuta 2014

Kuudestoista luukku: Jouluoratorio


"Teetä juodessamme me olimme erityisessä tilassa ajan ulkopuolella, pyhässä paikassa, -- Minä yhdistän niin paljon asioita noihin teehetkiin: hänen puhvihihansa, jotka pienten pilvien lailla lainehtivat olkapäillä, korkean kauluksen, valkean ja puhtaan. Se on rauhaa ja postin odotusta tienpuoleisen avoimen ikkunan ääressä.

Rahvaanomaista on myös sanoa, että me 'joimme' teen. Me 'vietimme' sen. --

Joten se, mitä muut nimittävät tapahtumattomuudeksi, on minulle jotakin joka kimaltaa kuin brokadi äidin leningissä, kun hän nostaa jalkansa ristiin, kohottaa kätensä poskelleen ja hänen ohimonsa tuntumassa hohtaa sormus. Kun hän sitten pyytää minua viemään teetarjottimen pois, ja minä siis ymmärrän että me lähdemme tästä huoneesta, se ei merkitse minulle mitään: istumme yhä kumpikin omalla samettituolillamme. Kupit höyryävät ja kuukaudet muuttuvat vuosiksi. (Göran Tunström: Jouluoratorio. Suom. Arto Häilä. Gummerus 1984, 348; 351.)

2 kommenttia:

  1. Teehetki Tunströmin kuvailemana. Ah! Nautinnollista. Kiitos, kun muistutit Jouluoratoriosta. Blogikalenteri on mainio idea 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti kalenteri houkuttelee lukemaan näitä kirjoja, Ja kyllä, nautinnollinen, ihana, upea, taitava Tunström. Tuota teehetkeä oli pitkä pätkä, kurkkaapa nuo sivut. Minä suorastaan euforoin, kun selasin T:n kirjoja. Miksei niitä muita ole suomennettu? Valtava vääryys!

      Poista